maanantai 13. heinäkuuta 2020

First Men in The Moon (Englanti-64)

Vaikka Maailmojen sodat ja Aikakoneet on luettu, niin tätä H. G. Wellsin kertomusta en ole lukenut. Eli en tiedä onko sekin onnistunut huumorin, seikkailun ja vakava-asioiden värikäs yhdistelmä. Sillä tämä elokuvaversio sitä, niitä on. 1800-luvun lopussa avaruuskuution (ja sillä kuuhun lentävä) ja omalle nimelleen kastaneen `maanvetovoimanpoistomamaalin`, cavoriten keksijä Mr Cavor esiintyy suurimman osan elokuvasta hörhöisesti huutavana ja juoksevana huippukeksijänä. Lisää huumoria riittää esim kun ensin epäuskoisa uhri joutuu vinopäisenä tuolin ja katonrajan väliin juuri cavoritellä maalatussa tuolissa istuessaan Ja avruusaluksessa istutaan köysituoleissa (voivat olla kyllä avuuruusheiluinnoissa paremipjoustoiset. kuin kovat muovituolit, ja mikstäpä sitä sillion muovia. Ennen kuuhun menoa hörhöillään sillä että laitetaan kypärää väärinpäin päähän.) Kaikkein eniten mietin, että löytyyykö kirjasta Mr Cavorin maaseutuolaboratorien ja avaruusalusalustan vartijoina toimivat hanhet!?

Mutta se huumoripuolesta ja huumorista. Elokuvan edettyä mukaan tulee sodanvastaisuutta ja yhteiskunnallisuutta; Kuuorjien karmeat olot, välillä työttömiksi kivetyksineen ja uudelleen orjatöihin "nostatuksineen" ovat kovaa kritiikkiä. Myös loppupuolen kuuflunssa, ja varsinkin se iskee lujaa varsinkin näin korona-aikana. Sitä ei tietääkseni kirjassa ole?

Ei nyt mikään mestariteos tämä versio, mutta mielenkiintoinen seikkailu vakava-asioilla maustettuna. Ja Ray Harryhousenin avaruusorjat ja hirviöt kauhistuttavia, kökköjä, söpöjäkin. Koko kaarti ja kartta Mestarilla taas hyppysissä, käytössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti