Fernando Di Leon viimeistä elokuvaa ei kyllä voi oikein crimeksi kutsua, raivoavaksi, raivoisaksi, raivokkaaksi rapaoaroskaksi kylläkin. Kai tällä jotain heist-elokuvien maailmaa haetaan, mutta kaatopaikalla, roskakorissa, tunkiossa tarkoituksella pyöriteltynä. Rikoselokuvana rutistunut rusina, mutta roskana mainio.
Neljä roistoa (yhtenä Henry Silva, "toisena" Dalila Di Lazzaro jne) lähtee kutsutulle keikalle, joka on silkkaa roskaa; Ehkä käsittämättömin vartijahuijaus elokuvahistoriassa: Alaston nainen mikä lienee hikinauha-silmäsidos silmillään hyppii trampoliinilla (kummasti trampoliini paikalla teollisuusalueella, vai toiko porukat sen offscreeninä mukaan?) ja vartijoiden katseet liimautuvat tietenkin tähän ja sillä aikaa voi muut hiipiä, tehdä tuhoja "vähän". Toinen totaalinen törmäily, törttöily on kun Silva ampuu mistä lienee PikkuFiatista singolla!!??
Hienoa, typerää roskaa ilman aivoja. Ei, vaan nerokkailla roska-aivoilla, arvoilla kaulien, leipoen, paistaen, nauttien. Lopun Henry Silvan hellyyttävä hymy yrmyilyn jälkeen kruunaa kökköyden. Kaiken/(,) kökköyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti