Meri on elokuvissa niin nähty... Brian Jones-hiuksinen-kasvoinen collegeopiskelijapoika menee elokuvan alussa luokkaan. Kamera-ajoja no smoking-kylttiin, vielä enemmän kamera-ajoja nuoriin hurjiin radikaaleihin (lähes koko luokka) jotka uskaltavat polttaa Herra Opettaja (joka ei tietenkään ole vielä paikalla) ja Rehtori, Tupakkaa! On ne Hurjia, Kurjia!! Luokka täyttyy savusta ja poika juoksee pois palokellojen soidessa... Itsekin jo ajattelin jo juosta pois tästä elokuvasta, mutta aatelin antaa sille vielä mahdollisuuden, sillä avantgardistiset ajot kameralla tekivät tästä mitättömästä ideasta, kohtauksesta siedettävän...
"I can hear the smell of ocean, c`mon!" "We don`t know these waters." Sitten alkaa varsinainen `juoni`: Poika uneksii `tylsillä` tunneilla itsensä ja koulukaverinsa (isossa osassa Gary Busey!) juoksemaan kuunvalossa mereen niin että päät jäävät pinnalle. Ja kohta iso purjelaiva lipuu, ilmestyy ja porukka nousee sinne...
...Ja nousee sitten sieltä erilaisille saarille. Jossain on lämmin vastaanotto joissain kuuma kautta kylmä. Eli heistä joko pidetään tai sitten ei. Ystävinä tai/vai Vihollisina?? Ystäviä tai/vai Vihollisia??..
Kyllähän tämä kulkee lasten/nuorten ja aikuisten fantasian rapaisella rajapinnalla; Lapsifantasiasta seikkailu, nuorilta nolot, peittelevät, suttuiset seksisönkötykset ja `aikuisilta` avantgarde. Tulos ei mitään näistä yksinään ja kokonaisuutena ei mitään. Mitätön, tylsä sekavuus, sekava mitättömyys, tylsyys jossa ei tapahdu yhtään mitään...
Lopussa kuvataan "kauhuelokuvatyylisesti" "hautausmaan" kuivunutta kelohonkaa, Kuvaa hyvin koko elokuvaa. Lopun kymmenen sekunnin "kauhukuvasto" on onneton lisäys.
"Etkö kuullut kun lehdet putosivat puista?" No, en..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti