Jos "rakastaa" yli näkökentän, yli kaiken, yli ymmärryksen ilman psykedeliaa laajenevaa, levenevää 60-luku värikkyyttä ja varsinkin jos "rakastaa" jatkuvalla syötöllä tapahtuvaa "taidokkaasti" raivokkaasti (lue; raivostuttavasti) seksinnälkänaisen alastomuuden peittelyä, Minä en rakasta, varsinkaan viimeksi mainittua.. No, mutta, onhan Ann-Margaret tässä näteimmillään.
Second, larger opinion: Konservatismikollaasi, puritanismipotpuri..
Ann-Margaret on laajasti, useasti palkitun laatulehden toimittaja joka tulee tekemään juttua `seksi`lehdestä. `Seksi` tässä elokuvassa niin kaksinaismoralistista kuin mihin Amerikka vain pystyy; Naiset muka `pitävät` jatkuvasta puristelusta (toimituksen toimistoissa muuta tehdäkään), mutta alastomuutta arastellaan näyttää kaikin keinoin koska se on likaista, mutta siitä jatkuva pikkupoikamainen puhuminen ja kikattavien naisten perässäjuoksu ja puristelu ei. Puritaanit puristelevat, niinkö? Ann-Margaretin vasta"voimana" tietenkin valitettavasti 60-lukumitättömyys, nollanaama(n)näyttelijä, ärsyttävyys Tony Franciosa.
Värikästä, mutta mustavalkoista.
Elokuvan alussa on suht onnistunut huumoriosuus (verrattuna huumorielokuvaksi kutsutun seoksen muuhun "huumori"tarjontaan) Alun käänteisjuonto Los Angelesin kulttuurista: Los Angeles on "smashing" (autokolarikolonnia), ystävällinen, vastaanottavainen ja vieraanvarainen (kieltokylttikollaasi), cine -ja kirjafiilien mekka (`seksi`kaupan `rough`lehtiä ja niitä pikkuisen perverssimpiä [jotkut muhevasti, mukavasti vähän enemmänkin] elokuvajulisteita), gourmetmekka myös (suttuiset, tunkkaiset, kohta kaatuvat hampurilais-pizza-kanakopit lukuisten röyhtäilyiden saestamana, säestämänä...)... No, nämäkin ovat tasottomia, mutta tästä alusta lähtien tämän puritaaniporukan ("huumoriveikkona", ohjaajana, pääpuritaanina George Sidney, syntynyt 1916) "huumori"""taso"" (oikein kahdella lainausmerkillä Jenkki-päähäntaontatyyliin) vain laskee koko ajan... No, bikiniasuinen Ann-Margaret valtavana värisotkupensselinä pyörimässä, pyöritettävänä (maalareilla mustat pyövelinhuput ja yläruumiit paljaina pyövelityyliin) lattian kokoisella paperilla, siinä on jotain yritystä puhkaista puritanismia, mutta se jää vain tähän yhteen, mutta muistettavaan, kertaan. Ja loppupuolella on vaate -ja korukollaasikohtaus ja sen jälkeinen sänkykiemurtelulaulu, joissa on glamouria, mutta itse elokuva on nurkkakuntaista nuhjua, Värikästä, mutta mustavalkoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti