Olipa, Onpa Tarina: Ilmastointi-myyntimies saapuu pieneen (ainakin fyysiseltä kooltaan, "henkinen" koko mysteerimpi) kummalliseen kaupunkiin. Elokuvan absurdi alku on hyvää tykitystä: Konttorin sihteeri on alasti (hyvän kummallisuuden kaavan mukaan mies on ainoa joka kiinnittää asiaan huomiota, muita ei kiinnosta) ja juonen päälinjan potkaisee, hotkaisee käyntiin (mutta juoni jumiutuu, jämähtää "myöhemmin" nopeasti, siis heti tämän jälkeen laahaavaksi) ravintolakohtaus, jossa miehelle tarjotaan jälkiruuaksi miehen oman pään muotoista, näköistä kakkua, ja hänen on ainakin maistettava sitä, muuten kokki tekee itsemurhan... Ja näin tapahtuu, hän ei maista, syö, kokki kuolee, mutta onko kyseessä sittenkin murha?...
Absurdismin ja dekkarin laahaava "liitto".
Olipa, Onpa Toteutus; Tosiaan toteutus on sitten tämän jälkeen miehen laahustamista tyypillisessä "En pääse kaupungista pois"-mysteerissä. Mm taksi vie miehen umpikujan päähän, umpimetsän reunaan. Ja latistava taivallus takaisin kaupunkiin taas edessä. Vähän parempi (ainakin aluksi jälleen, taas..) on hissimatka museoon joka on rakennettu vanhaan kaivoskuiluun ja (aivan liian pitkä jälleen, taas..) esittelykierros siellä. Tämä vahanukkemuseo koostuu muka paikallisesta historiasta Attilasta rock and rolliin. Tämä rockosuus on hämmentävä, pitkä ja tylsä (hei, on muitakin rockbiisejä kuin Rock around the clock!), se tulee useaan, useaan kertaan siinä korostuu sekä sen haukkuminen että kehunta, vastustaminen ja `villiintyminen`. Samoin käy Neuvostoliiton karnevalisoinnin ja kehunnan kanssa. `Ironisen` kehunnan, mutta kehunnan kuitenkin...
Nollakaupunki hiiltyy haahuiluksi, latistuu laahailuksi, laahaukseksi, laahustuksesi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti