Avataan ja suljetaan naisvankilan portit vielä kerran! Mennään ensin Nukketaloon! Vaikka juuri tämä Jack Hillin ohjaama leffa oli menestyksellään naisvankilaleffojen tienraivaaja, niin mulle tämä (eikä tuo `jatko- osakaan, siitä aivan kohta) ole tämän genren merkki(kidutus-ruoskinta)paaluja. Ja tässä vielä Pam Grier kuolee karmeasti, turhasti, tylsästi jo ennen lopputaistoa ja vielä toisen vangin toimesta. No, se lopputaisto on näkyvä, räiskyvä, räjähtävä ja tulittava, (tosin lyhyt), jopa kaksi konepistoolia käsissä.. Vähän erikoisempi, erilaisempi, julmempi, massiivisempi on vesiletkutus ruoka"saliin".. Siinä puurot ja pöydät ja pyörii pitkin poikin lattioita.. Ja vangit..
Ja sitten lintuhäkki: Elokuvan alku kökön kekseliäs: Kapakkalaulajatar (Pam Grier, kukapa muukaan..) suuttuu kitaristille (Sid Haig, kukapa muukaan..) väärän soinnun soittamisesta ja lyö kitaran kappaleiksi. Ei kuitenkaan sävelkappaleiksi, ja niinpä soittopelin sisältä löytyy konepistooli ja parivaljakko muutaman muun mukailemana ryöstää paikan, mutta ei se suunnitelma ihan loppuun asti laula eikä soita, joten `palataan` vallankumousroistojen leiriin (mukana siis vähän samaa poliittistakin `sanomaa`, poliittisia tekoja, poliittisia vankeja kuin ohjaaja Jack Hillin ekassa naisvankilamenestyksessä Big Doll House [-71]..), jossa tätä `kansan terroristia` esitti juurikin Grier)... Tämä taas ei omaa samanlaista loppukatarsiskosto, kostokatarsistykitystä kuin Nukketalossa, mutta tässä alku on räväkämpi.. Ja lintuhäkki tulee tietenkin siitä että vangit kaipaavat lentoa häkistä vapauteen, mutta varsinaisesti se tulee korkeasta kuoleman "lintu"tornista..
Kumpikaan leffoista ei siis minulle alan aatelia..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti