keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Love Unto Waste (Hong Kong-86)

 Elokuva kaksivitoisten viiva kolmekymppisten Hong Kong-`aikuisten` joutilaisuutta, juhlimista, työntekoa (mallihommat, eli ei ihan tyhjätaskut asialla) pitkin ja poikin, kunnes eräs heistä murhataan..

Suht uniikki ja oikein onnistunut elokuva siitä kun vähän tyhjäelämää viettävät törmäävät siihen kun jonkun elämä oikeasti, lopullisesti tyhjenee. Silloin tyhjenee, tai ainakin kapenee, pienenee. supistuu paljon vähän heidän kaikkien elämät. Ja kun murhaetsivänä vielä pikkuisen huumorilla (vertaa itseänsä  Columboon) vetävä Chow Yun-Fat ja kaksvitosena surullisena häntäheikkinä kasari-ysäri-yö-Hong Kongin lähettiläänä toiminut Tony Leung. niin humoristis-melankolinen tarinaryväs on paketissa. Loppua kohden lopullisuus (murhatapauksen lisäksi eräällä heistä havaitaan syöpä) ja melankolisuus (ja sitä kautta kauniit balladit, varsinkin lopputekstiballadi, tullut myös aikaisemmin) valtaavat aikaa, alaa ja paikkaa... Kaunis elokuva kuitenkin. Ja kaunis elokuva juurikin, varsinkin sen takia että kuoleman, kuolemien kautta tietenkin kuolema, mutta myös elämä(t) täyttävät kuoria. Elämä(t) astuu, astuvat esiin.. Kuolemaa, kuolemia, kuolleita unohtamatta... Mutta elämä, elävät jäävät, omaksi ajakseen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti