.. Mutta epäonnisesta, surkeasta sellaisesta.. Hauska mitättömyys. Kusi, mutta tyhjäpäinen managerimulkku hyppää bändistä bändiin konkreettinen käsivaltikka heiluen aina siihen asti kun bändiläiset huomaavat, kylläkin älyttömän myöhään, mutta kuitenkin, että manageri ei anna heille juuri ollenkaan rahaa, vaan jakaa jatkuvalla syötöllä sikareita (varmaan leffan suurin kustannuserä), järjestää lähes samalla syötöllä kainoja ja kilttejä bileitä (bändiläiset rohkaistuvat ottamaan jopa puvuntakit pois, mutta paidat pysyvät ylänappiin asti kiinni, kravatit kiristetty lähes kuristukseen, managerin 'palkkaamilla' 'blast-off girlseillä' pysyvät vaatteet päällä [myös 'hurjissa' grasspartyissä]). Kuten näkyy, laitan 'palkkaamisen' aina lainausmerkkeihin, sillä ei näissä näytä raha liikkuvan osapuolelta toiselle, pienen studion pomon hän palkkaa girlseillä (ja tietenkin sikaareilla!) mutta näissäkään sessioissa ei paljasta pintaa näy vaan pomo ja naiset menevät huoneeseen, ovisuusta lentää pyyhkeet sun vaatteet ja ovi ja kamera kiinni. Ruohojuhliin manageri on paikalle 'palkannut' poliisietsivän ((tai 'palkannut' sellaista' esittävän) ja palkkiona taas naisia ja totta kai sikaareita!!.. Ja manageri saa bändin allekirjoittamaan riistosopimuksen valitsemalla joko vankilan tai että poliisi katsoo sormien läpi ruohokeissiä, ja bändi valitsee riiston..
Mainittakoon että bändit soittavat soft-pop-viihdegaragea ja 'girlsit' on jo ennen kuin mitään suullista sopimusta bändien kanssa on tehty, on bändien tietämättä 'palkattu' rynnimään lavalle fanikiihkossa jopa niin pitkälle että yhden bändiläisen paita revitään riekaleiksi (tämä hurjuus näytetään, tapahtuu kerran), mutta sitten on se toinen puoli kun bändit vihdoin ottavat ohjat ja rahat käsiinsä: Elokuvan ensimmäiselle bändille manageri jopa keikan jälkeen tarjoaa taksirahaa, mutta bändi ottaa tyypin lompakosta kaikki rahat ja hemmo itkuhuutaen, huutoitkien huutaa että hän löytää uuden bändin ja 'viimeisen' bändin kohdalla bändi saapuu isoon studioon mokamukakännissä ja studion pomo (joka on jo niin iso kiho ettei tämän mikrominimanagerin lahjukset kelpaa, riitä..) sekä työntekijät nauravat managerin nöyryytykselle ja taitavat ottaa bändin talliinsa.. Ja manageritollo sanoo että hän repii sopimuksen (miksi helvetissä, sehän on riistosopimus?!..) ja häipyy itkuraivoten raivoitkien että kyllä hän taas bändin löytää.. The End..
Herschell Gordon Lewisin ohjausten kainompaa, kiltimpää 'viihde'laitaa, ja hei! Kai ne sikaaritkin jotain maksoivat, puolet pois niistä, tai kokonaan, niin varmaan bändeillekin olisi jotain jäänyt keikkalompakon pohjalle, ja managerille enemmän ja bändit olisivat pysyneet puljussa, mutta tollo valitsi toisin, mutta toihan se myötähäpeäviihdykettä bändeille ja katsojille..
Gordon-Lewisin infantiilin ilkeän kuiva, nuiva huumori tätä kyllä värittää.
VastaaPoista