Suht elokuvan alussa aivan mainio peseytymisen ilot-lauluralli joka raikuu samalla kun viiksi ja partavallu kylpee, peseytyy raikkaassa joessa ja siellä sitten törmää korissa itkevään hylättyyn vauvaan (oliko se 'taivaan tahto') joiden vuosien vierivää yhteistä matkaa seurataan muutaman minuutin ajan ja siirrytään jonkin prinsessan kantamiseen ukkosyössä joka muuttuu joidenkin näkymättömien nauravien vinkulaisten hyökkäykseen josta hypätään johonkin taloon johon saapuu mykkäkuuro kulkija- mystisvoima samurai ja se varsinainen parta-hiusveijari, kylän Elderi josta on tullut lentävillä harmaakarvoillaan kuristava pahis... Mutta hiukset, karvat, viikset, parta pantiin palamaan ja äijä räjähti! Ja tämä on vasta aivan alkua.
Ja sitten: Mainittu talo palaa ja omistajan rakkaat kirjat myös, mutta uudessa valtavassa lukaalissa hänellä on samantien satametrikaupalla kirjoitus'lakanoita' 'kuivumassa' katoissa, hautakivet hiihtävät, eikun sadat sateenvarjot sateenvarjozombiomistajineen ne 'vain' yössä päällekkäin pyörivät, ja näiden jälkeen elokuva laantuu, taantuu, tavallistuu aave- haamuromantiikaksi..
This is quite heavy. Ei oikein tiedä kuka on kuka on kuka ja missä ja miksi mutta jälki, mutta ei järki on pirun kaunista ja komeaa... Piirtäjämiehen ja piirroksestaan (ja piirrokseensa) leijuvan, lentävän aavenaisen rakkaustarina on kaunis ja taiteellinen ja tuleepa koppupuolellakin ainakin yksi what the hell?-vyörytyspyöritys: Kymmenet ilmassa lentävät maassa kiitävät punakangas-punavalo kantokopit ampuvat säteitä, muodostavat geometrisiä kuvioita, törmäävät toisiinsa!!!... On siis yksi hyviskoppi vastaan kymmenet pahiskopit.. Kymmenet kopit vs samuraikoppi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti