Konsumerismikritiikkiscifiä. Elokuvan alussa tappelevat duunarit tuovat asuntoon oven kokoisen paketin. Sen sisältä paljastuu eräänlainen esiaste-retro-virtuaalikupoli-kypärä. Ja eikä elokuvan sisältä oikein muuta paljastu kuin tämä "Aparaatiksi" nimetty laite ja siihen huumaantuneet ja sen vastustajat.. Ja kerran kun Saksassa ollaan niin viimeisellä vartilla mukaan tulee valitettavasti scifioopperaa.
(Olen Kortto Maltese. Katto korttoa!) Tettä tajua - Titta på Tv
Kotiprojektori-blogi - Elokuvat elää, sarjat sucks!
perjantai 5. kesäkuuta 2026
Slave Of Love (Japani-69) Slave Of Story, Slave Of Film...
Tekijät, teksti, tarina, eli elokuva on, ovat jääneet, jäänyt ihan täysin tarinan, tekstin, elokuvan orjiksi ja vangeiksi tässä japanilaisessa kummitusrakkaustarinassa joka toistaa ja toistaa ja toistaa samoja kuolemanutua kuvaavia höttöhattaraisia "syvällisyyksiä" (lue: onttouksia, tyhjyyksiä..) ja "tuudittaa" (lue: tylsistyttää) katsojan moneen, useaan kyllästymiseen saakka... Välillä komean näköistä kuvaa. Ja varsinkin komeakuvaista, ku(i)vankomeaa, mutta jäykkää ja kainoa erotiikkaa.
Tarkoituksellista ja vähän mielenkiintoista sotkevuutta on se että mies on välillä opiskelija, välillä automekaanikko, välillä uimahallivalvoja ja hänen perässään on etsivä joka on myös miehen fani..
Elokuvan viimeinen puolituntinen selkeyttää, selvittää selvästi, syventää, terävöittää, tanakoittaa, taustoittaa tarinaa, mutta sen olisi pitänyt alkaa, aueta aikaisemmin.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2026
The Abomination (USA-86) Punapyykkiä.
'Nerokkaan' poikkeuksellisesti elokuvan goreökohdat näytetään alussa painajaisistaheräämispotpurina. Pääosahemmo on näiden gorehyökkäyssikermien ahdistunut uhri. Joten hän kertoo niistä ja elämästään psykiatrille, jolloin näemme näitä gorekohtauksia itse elokuvaan, tarinaan liitettyinä...
Nuoren miehen äidillä on keuhkosyöpä, mutta kun huijaritvsaarnaaja käskee kaikkien syöpä sun muiden sairaiden laittaa kätensä tv:n päälle ja kohta hän sylkee kasvaimen suustaan, ja näin tekee myös poika johon syöpä on siirtynyt? Ja näistä, tästä muodostuu keittiön hammashirviö joka puree kaapeista, sylkee astioita, pyykkejä pesu-tiskikone'suistaan' (ja jolle syötetään talikolla punaveriväripyykkiä) jne... Ja vessassakin se syö vessapaperia?!.. Ja tekee myös pojasta murhaajan... Painajaista, totta vai molempia?..(.)
Loistava, mahtava pätkä..
tiistai 2. kesäkuuta 2026
Stephen Chow-Hong Kong-komediaa: From Beijing With Love (-94)
Elokuvan alku tunkkatylsää, vaivautunutta ja valjua Bond-spooffailua erektiolääkerekkoineen, liiekinheitinsateenvarjoineen. No, puhelinpartakoneelle ja kenkä- ja partakone-hiustenkuivaajille naurahdin. Ja vessanpöntönkannen tv-ruudulle parikin kertaa.. Ihan kivaa päinvastaisbondailua. Mutta reilusti ennen puoliväliä huumori alkaa vauhdittaa ja voimistua ja ennen kaikkea piruuntua. korkeimpana, kököimpänä kohtauksena kun kökköbondilta poistetaan luotia jalasta ja hän katsoo samalla pornoa ja tietenkin huohottaa enemmän pornon perään doggy style-kohtausta katsoessaan. Ja loppukohtaus menee jo Bond-piruilun puolelle: Loppunainti tapahtuu torin lihakojun alla piilossa, roikkulihat vain heiluvat koukuissa.
lauantai 30. toukokuuta 2026
Night Caller (From Outer Space) aka Blood Beast From Outer Space (Englanti-65) John Saxon englatilaisessa(kin) elokuvassa..
Olipa outo, eriparisista elementeistä koottu genretön kasauma. Siksi genretön, koska se heittelee täysin pohjustamatta noita eriparisia elementtejä kulman, nurkan takaa: Jo heti alkutekstien päällä soi aiheeseen sopimaton (tai sitten siihen smuuthisti 'sopiva') Frank Sinatramainen balladi avaruusmuukalaisista. Sitten siirrytään pitkäksi aikaa brittiscifin perustilaan, pieneen toimisto'laboratorioon', mutta siirtymät sieltä ovat juuri niitä pohjustamattomia poskettomuuksia: Avaruusmuukalainen on saapunut, sitten täysin etukäteen kertomatta kuka, miksi, miten on kertonut kaikki tietävät että muukalainen kerää nuoria naisia lehti-ilmoitusten kautta kuvaussesioihin Bikini lehteen, mutta kukaan kertojista ei tiedä miksi, ehkä experimentaalisiin kokeisiin... Sitten taas täysin kertomatta mistä tieto tuli, tutkija(t) tietävät, kertovat miltä planeetalta olio on. Nimikin otetaan lehti-ilmoituksesta. Hetkessä selviää yös että keskuspaikka on eräs antikvariaatti!? Näiden kummallisten, tökeröiden leikkausten, siirtymien (joiden aikoina, siis aikoina joita ei koskaan näytetä) lisäksi on paljon muuta outoa. Omalla tavallaan positiivista outoutta ja jopa virkistävää genrerohkeutta ja jopa genrevastaisuutta on se että parikin päähenkilöä kuolee, mutta tuo tahaton genretietämättömyys(?), vastaisuus on myös kasautuessaan genren, genrejen surma (tai tosiaan muodoton genrekasauma) tulee esiin esim siinä että oivallista ohjetta 'Älä näytä hirviötä liikaa' käytetään niin ettei häneltä näytetä muuta hirviömäistä kuin hirviökäsi (toinen käsi on normaali ihmiskäsi) auton ratissa tai kuristaessa.. Oliko tämä (tahaton) komedia?..
P.S. Sanomattakin on (epä)selvää että näistä kaapatuista, kadonneista naisista esitellään vain yksi, oliko budjetti niin pieni että käsikirjoituksen sanojakin piti pihistellä, olishan heistä jotain voinut kertoa, sanoa, tuoda esiin..
P.S. 2 Tässä leffassa vitsaillaan laskuvarjoista ja marsilaisista, vuoden -69 brittiscifikauhussa The BodybStealers'sissä alienit sitten ottavat Naton(!) laskuvarjohyppääjä, joukkoja hallintaansa.. Se oli vielä huonompi. Isompi budjetti, mutta avaruusbyrokratia-protokollako laittoi lopussa vilahtavalle "alienille" eli tavalliselle vanhalle miehelle puvuntakin punakaulunksisen folio-hopeapuseron päälle ja sädepyssyn käteen ja aikaisemmin ja useammin näytetty aliennainen ei ollut kertaakaan puettu elokuvajulisteen piirrettyyn vasta folio-hopearintaliivi/'pikku'housuihin, vaan 'tavalliseen' folio-hopeamekkoon.. Kuten elokuvan lopussa todetaan "Tämä pitää pitää yleisöltä salattuna pistää ö-mappiin..." "Keissi suljettu."
keskiviikko 27. toukokuuta 2026
Challenge (of) The Ninja aka Ninja The Ultimate Challenge aka Born a Ninja (Hong Kong-86) Joseph Ko'koko ei ollenkaan mukana?
Ja vielä viroksi!: Ninja Väljakutse.. Joseph Ko (vaikka ei ilmeisesti ainakaan tuolla nimellä ole koko Leffassa) sano saksadevarin extroissa näin: "Olen Joseph Ko ja olen kung fu-tähti." Itse leffa aika perinteistä paukutusta.
tiistai 26. toukokuuta 2026
Killer Ninjas aka Ninja in The Killing Field(s) ja viroksi Ninja Surmaväljadel (Hong Kong-84)
Elokuvan alussa näytetään noin minuutin ajan ninjan harjoittelumontaasia ankeasta alikulkutunnelissa ja sitten siirrytään mykkää, mutta ullvovamusiikkiseen kohtaukseen jossa tupakkaa polttava puna-asuinen pääninja esittää tv:stä ryöstöporukan pieleen ja poliisien luoteihin kaatuvaa ryöstöyritystä koko ajan enemmän, syvemmälle peloissaan istuen kumartuvaa avuttoman oloiselle musta-asuninjaringille.....?
Sitten siirrytään seuraamaan kun kaksi sotilassuihkukonetta lähtee ilmaan ja vanha sotilasmoottorilentokone laskeutuu ja kusisella kentällä alkaa sotilaiden välinen ammuskelu. Sitten seurataan taas örisevää pääpunaninjaa ja tärisevinä polviaan tuijottavaa mustapukuninjapossea.
Sitten laskuvarjononinja konekivääri kädessään hyppää clark kentlasisen jäykkään, mutta koko ajan parantavaa taistelutstsia näyttävään pääosataistelijaan, mutta taisto jää lyhyeksi kun kymmenet auto ja moottoripyöräpoliisit saapuvat auttamaan tätä yksinäistä taistelusutta, Steveniä, mutta hän haluaa pysyä yksinäisenä ja sutena.. Mutta tämä naisninja onkin tuttu Stevenin menneisyydestä..
Sitten ninja hyökkää hieromalaitokseen ja tappaa jonkun poliitiikobossin, oliko jopa ministeri, ja muutaman alastoman hierojattaren, ja nyt paikalle rynnii sadoittain sotilaita ja poliiseja, mutta ninja pääsee pakoon..
Eli juoni pääsee jo alusta alkaen pakoon, sillä nämä luetellut ovat vasta alkua ja kaikenlaista "juonen"sotkijaa saapuu ja tulee vielä rutosti mm nyrkkirautaninjan, puutarhasaksinaksuttaja'ninjan' sekä yhä uusien special agenttien muodossa. Jne jne jne... Ja kaikkein ihanimmin saagan sotkee se, että tämä 'pääosahemmo' on paikalla harvoin.. Toinen pääosahemmo, jota esittää legendaarisen jäyhä irvistelijä Stuart Smith on myös ruudulla harvoin, ja valitettavasti hän ei nyt nappaa ninjatähtiä hampaittensa ja sormiensa väliin (kuten hän tekee elokuvassa Ninja Invasion/Thundering Ninja), mutta tämä leffa nappaa viisi roskatähteä viidestä.....