Blue Movie (Italia-78) Valkoisen naisen taakka.

  Pääkalloa, pääkallolla päähän.. (Lyöjän kädessä oleva kivi muuttuu useaan kertaan pääkalloksi, ja, mutta lyöminen jatkuu..)   Kyynisen elokuvaohjaajan Alberto Cavallonen Blue Moviessa kyyninen valokuvaaja saalistaa, alistaa, kuvaa naisia. (Mutta onko [sa]alistaja ja kuvaaja sama vai eri mies, vai molempia, tämä välillä lumotaan,  kumotaan, välillä kurotaan kahdeksi, yhdeksi, sukkahousuja käytetään päissä, päässä..) Käsi kaapista kahmii, kurottaa, kurottaa kahmii (koko keho ei näy elokuvan aikana) naista.  Pääkallo laukussa. Laukut muutenkin esillä elokuvassa, nehän esittävät saapumista, mutta laukut ja luut esittävät varsinkin lähtemistä, lähtöä.. Ovat lähtemisen, lähdön elementti, symboli.. Kulutuskulttuuria kritisoidaan tehokkaasti, toimivasti  (toistuvasti tosin, tupakkaa  ja juomia jälleen nostetaan esille, mutta elimellisen, eläimellisen, el[ä]imellisen hierovasti: tupakka-askiin tungetaan paskaa [oikeasti suklaata], juomapulloihin kusta [varmaankin vettä] ), mutta paskaa (suklaata) nainen hieroo myös päälleen. Ja kuvaaja kuvaa.. Ja Cavallone iskee suttuisan hieronnan sekaan suttuista sotakuvastoa, hyvä, tehokas, toimiva yhdistelmä: Demokraattinen, länsimainen, valkoinen ihminenkin muka "osallistuu" "sotaan" "uhrina", Cavallone tuo taitavasti, tanakasti, törkeästi esiin tämän(kin)  kevyen Valkoisen miehen, naisen "taakan" paksulla pahennuksella, pensselillä, piruilulla...

P.S. Yksi omituisimmista, tarkoituksellisimmista/tarkoituksettomimmista, `tärkeimmistä`   `käänteistä ` ja kysymyksistä on se että miksi kuvaaja pitää talossaan ensinnäkin pääkalloa roikkumassa sukkahousuissa ja varsinkin että miksi hän on laittanut pieniä nukkeja purkkeihin ja varsinkin tämä: Miten yksi nukke on päässyt pois korkilla suljetusta purkistaan ja lähestyy nyt töpökädet ojossa kohti toista purkkia?...

Spell (Italia-77)

 Spell on  elokuvaohjaajan Alberto Cavallonen merkkiteoksia Blue Movien ohella. Tässä periferiat, perversiot ja yksinäisyydet (ja myös yksinäisyydet joukossa, Cavallone käyttää taitavasti [myös huonoissa elokuvissaan] juhlivia joukkoja teoksissaan) muodostavat kirouksen, loitsu-lumouksen, lumousloitsun jonka alla ihmiset kärvistelevät, pyristelevät, huumattuna nautiskelevat... Maaseutu, merenranta pikkukaupunki pyristelee juuri tuommoisessa verkossa. Se on kalastajan ja hämähäkin verkko..

Ehkä tässä on vähän liikaa Portnoyn tautiluokituksen omaavaa yhtymistä teurastamon lihanpaloihin ja eläinosien laittamista  ihmisen genitaaleihin. (Onkohan minkään muun maan kielessä, kuin Suomen, sanaa persesilmä? Löytyyköhän jostain kielestä pillusilmä, nännisilmä[t] tissisilmä [t]?) Mutta kyllä tämä Bunuaalisen ja Cavalloonisen elokuvakielen yhdistelmä on mestariteos.

Elokuva alkaa haudankaivajien hidastetulla kananmunien kuorimisella ja syömisellä hautausmaalla  ja jatkuu mm ruuan syömisestä vessanpöntön päältä  (no, lautaselta sentään, se on kannen päällä ja juomavedenhän saa pöntöstä) ja jatkuu paikallisen `taiteilijan` töillä: Hän leikkaa koulu/tietokirjoista piirrettyjä sisäelinkuvastoja ja liimaa niitä mallien lehtikuvien päälle ja jatkuu... ja jatkuu... ja jatkuu... "saman"laisina nerokkuuksina. Alhainen ja alhaisempi, Elämä ja Kuolema. kalseus, kateus ja Kiima,  (pakko)Pidättyvyys ja Seksi ovat koko ajan läsnä...

From Our Copenhagen`s Correspondent (Italia-Tanska-70) Kuumasta kylmään. Kuumakallo ja raivoava rauniokasasotilas ruttaantuu, suttaantuu väkivaltaan kylmässä Kööpenhaminassa.

 Sotaseonneen Vietnam"veteraanin" väkivallanteot kylmässä Kööpenhaminassa. Hän lyö esim naista(an?) parfyymipullolla päähän. Offscreeninä, onneksi, Mies on raivoava, ruttaantuva rauniokasa. Sodan saatanalliset säikeet tuodaan takaumin esiin. Ja nyt ne säikeet sumuttavat, suttaavat miehen mieltä. Ja vaikka sotakuvasto onkin välillä kökön lavastettua ja näyteltyä, se on kuitenkin ankaraa ja julmaa. Se ei ole onneksi offscreeniä, jotta nähdään että Sota On Totta. No, nyt Alberto Cavallone onnistuu osallistuvassa elokuvassa.

Quickly (Italia-72) Kaaos, jossa kammottavaa kiirettä ja kökköyttä. Ja taas Tupakkaa!!...

Alberto Cavallonen  `komedia ` on alusta alkaen nimensä "veroinen", eli kiirettä pitää... Ja kammottavaa(,) kökköyttä.. : Heti alussa on muutaman sekunnin pankkiryöstö, mikä lienee (random ryöstöpaikka on joku huone), sitten ryöstäjät kävelevät, kääntyvät kameraan päin kukin vuorollaan, ottavat huivit pois kasvojensa edestä ja paljastavat kasvonsa katsojalle, katsojille.. Ryöstötimantit kätketään tupakka-askeihin (taas tupakka-askit [! ], Cavallonen  Blue Moviessa askit täytettiin paskalla ja pantiin jääkaappiin??!!..)  Sitten muutama minuutti roistojen lepäilyä jonkin kerrostalopihan uima-altaalla ja huvimoottoriveneellä merellä,, Sitten poliisit, sotilaat saapuvat veneellään veneelle ja pidättävät roistot, paitsi yhden, naisen, joka pakenee poliisi-sotilaiden veneellä.. Ja kohta ovat muutkin taas vapaana.. Ja kiinni..pidätettyinä.jne..jne.. Sitten seuraa muutaman sekunnin lentokonekaappaus ja pidempi vallankumous.. Cavallone luuli varmaan tässä olevansa suurikin, kekseliäs, kovakin kapinallinen.. No, liikennepoliisi pysäyttämässä. päästämässä, johdattamassa joukkoja `sodassa` oli elokuvan ainoa kekseliäisyys.

Pirusta `Pornoon`, Saatanasta `Seksiin`: Blow Job tai Blow-Job (Italia-80) Sovinismia ja Tupakkaa.

Puista, seisovaa.. Ei pornoa, mutta sekavaa, sekavan surkeaa, suttuista softseksiä, siitäkin lähinnä alastomien kehojen kamerakartoitusta (muistettavin, puistattavin, perseseksikkäin, tolloin, tunnetuin, typerin, `kantaaottavin`, kohahduttavin kohtaus kun alaston nainen kiertää, konttaa sänkyä tupakka-aski suussaan, jonka antaa-kantaa sängyssä makaavalle miehelleen.) Kyseessä on avantgardeamatöörin (mutta ironinen, kyyninen, surrealistinen, suttuinen surralismi häneltä sujuu) Albert Cavallonen (on hänellä pari paljon parempaakin, Blue Movie ja Spell) muka noita-noidat-tarina(t). Näytteleminen on huoneessa, maisemassa seisovaa, puista (kuten Cavallonella aina, tavaramerkki) eikä tämä hotellissa, huoneessa, "linnassa", luolassa tapahtuva  mukanoitailu näy, kuulu missään, jos tätä seisoskelua ei lasketa, kuin ääniraidan tuuli  tai huilu-ulinassa,  

Kyseessä on elokuvan nimen "tyylinen" tyhjätuulinen tussahdus ja (jankkaava) "jobi", jossa on konttauskohtauksen lisäksi tasan yksi onnistunut kohtaus: Alastomat ja vaatetetut naiset ja miehet tanssivat tangoa, valssia soihdut kädessään, ja kun tanssisalin valot sammutetaan, soihdut tanssivat.. Mutta tämä tulee lyhyen leffan loppupuolella ja luulen, tiedän että jo ennen sitä ja viimeistään kun soihdut syttyvät, koko, kaikki katsoja"väki" nukkuu...

The Death, The Devil and The Flesh (Espanja-Argentiina-74)

"We are in the world of the dead."/"Now, let`s dance!" - Karmea, karu, kauhea (eli kova) kolmikko on tämä `Kuolema, Liha ja Paholainen` (kun otsikossa oli enkkuaakkoset, niin laitoin tähän suomivastaavat), joka kertoo kovasta kolmikosta `1:Kirjailijan kirjoitusjumista, lukosta, 2: jota jumii myös kirjailijan kuolleen vaimon `seksuaalinen, sensuelli` vaimo, ja  sitten kolmantena se Kuolema.

Mutta ei ollutkaan kova. Vaikka kertoo kristillisestä(!Jes!) kirjailijasta jonka seksikreisi vaimo "hyppää" (hyppii suhteesta toiseen) kuolemaansa erään hypytettävän toimesta. Hyvä yhdistelmä, mutta: Tylsää, vaikka kauhumunkki vaeltaakin ja mennään `alamanalaan`... Olis niitä nyt ollut kunnon lössi. Mutta tään `ne` kyllä sössi..

Blood Sabbath (USA-72) Huumeheiluva-huojuva hippi kohtaa Alastoman Noitametsän..

 Folk-hippi-kitaristimies huumeheiluu, huumehuojuu, kännikävelee heti elokuvan alussa Noitametsään. No, ihan pikkuisen ennen sitä Russ Meyerin Supervixensissä  lehmänmaitoa megameloneilleen, uhkeautareilleen kaatava Uschi Digard työntää töröttimensä perinteisestä hippipakusta ja ruiskuttaa kaljaa tyypin päälle. Sitten tyyppi herää metsässä alastomien voimistelusarjoja tekevien hippimaisten kikatukseen. Pyllyjä kuvataan jonossa, muutenkin kamera kiertäen lepää pyllyillä ja tisseillä. Paljon parempi leffa kun muistelin. Ainakin alkuleffa.

Sitten elokuva hapertuu, taapertuu, tasaantuu, tavallistuu, tylsääntyy joksikin aikaa metsamelodraamaksi, murhemelodraamaksi ja Noitien Kuningattarena on Itse Dyanne Thorne(!), mutta hönet on nakitettu, napitettu, vaatetettu valitettavasti nenästä nilkkoihin-punapukuun!  Ja juoni unohtuu, uppoutuu metsäsuon höyryihin.. 

Hetkellisten höyryjen hurmiossa Thorne vilahtaa joulunpunaisen, puolipornoisen hieromakohokuvioisen-kynttilä-`asetelmassa", mutta taas kohta puetaan nilkoista nenäänkokopukuun, nyt mustaan.. Ja tylsyys saa uusia "tuulia": elokuva jumiutuu, junnaantuu jokinaisen ja miehen rakkaustarinaan,  baaripöljäilyyn ja papin kanssa baarissa bamlaamiseen...  Hippimidkin vaeltaa vain Nauravien naisten metsässä naislaumaan  pikkareissaan-- Ja pikkarit pysyvät päällä, säällä kuin säällä on tissitanssit täällä..

Rupiroskaa, rutiroskaa.. Yhtä huono elokuva kuin alla mistelin muistelin... `Alla mistelin, rupi-rutiroskaa pistelin...`

 

Kirja-arvostelu: Edward Bellamy: Vuonna 2000 (Katsaus vuoteen 1887) (USA) (Suomeksi-1907) Ontto, outo utopia. Uni, utopia..

Itsekäs, itserakas utopia.  Bostonilainen rikasmies, huonouninen sellainen, on rakennuttanut, rakentanut itselleen maanalaisen unihuoneen, ja kun hän pitkän `magneettiunen` jälkeen herää, on kulunut sata vuotta 1800-luvun lopulta 1900-luvun loppuun, ja Boston, USA, Maailma on muuttunut kommunistiseksi (sanaa ei mainita) utopiaksi: Kaikki ovat samanarvoisia, kaikilla on lähes sama palkka, ammatista riippumatta, kaikki ruoka, tavara tulee keskusvarastoista, kukaan ei valmista ruokaa, syö kotona, vaan ulkona lähes ilmaiseksi, lakeja, tuomareita, veroja, armeijoita, vankiloita ei ole, koska kun kaikki ovat saman rahanarvoisia, roistotta ei tarvita, ja se on kuulemma vienyt pois mielisairaudetkin... jne... jne... jne... Uskomattoman toisteinen, tylsä kirja, jossa esimerkiksi toistetaan kymmenin kerroin joidenkin keskusvarastoiden (joista tavarat jaetaan tasapuolisesti tietenkin) organisaatioita ja monia monia muita...Kun edellisen vuosisadan mies kysyy ja toistaa maanisesti samoja kysymyksiä ja uuden vuosisadan mies kehuu, kehuu ja kehuu monta kertaa maanisemmin uutta onnelaa, paratiisia... Vanhan maailman ihmiset, varsinkin varakkaat, hän lyttää itsekkäiksi,  itserakkaiksi, ylimielisiksi mitättömyyksiksi, mutta ei näe mitään ongelmaa, outoa, pahaa, vikaa uudessa kehumassaan yhteiskunnassa, ei merkkiäkään, pienintäkään... Tässä leuhkuudessa, ylimielisyydessä/ vanhan vuosisadan ihmisten haukkumisessa (samanarvoisuus, solidaarisuus ei ulotakkaan, ulotukkaan  sinne yhtään, keneenkään, köyhätkin olivat vain onnettomia raukkoja, nyt ei ole köyhiä) hän ei  näe  mitään kummallista, vikaa, väärää... Kaikkein eriskummallisinta kirjassa on kuitenkin se, ettei kirjailija ole laittanut epäilevän, ihmettelevän, kyselevän (ja tietenkin samantien kaiken uskovan) päähenkilönsä juurikaan kysymään sitä olennaisinta:  Miten muka vain vuosisadassa vuosisatojen-tuhansien   johtaja-keisaris-kuninkaallis-rikas-ylimyssuvut  ja äkkirikkaat (ja kirjan toisen päähenkilön ylimielisyyskö ei ole johtajuutta, se on sitä mitä alentuvaisimmassa, alhaisimmassa, ylhäisimmässä muodossa) omaksuivat, ottivat "kaikki ovat saman "rahan"-totuuden tuosta vaan vastustamatta, kapinoimatta... Sehän luhistaisi, romuttaisi, tuhoaisi kirjan umpihauraan kuoren, ytimen jo alkuunsa   Itsekäs, itserakas, ylimielinen ja varsinkin Outo, ontto utopia.... Uni...

Operaatio Moskova aka Intrigue (USA-88)

 Edellistä huomattavasti, kaikin puolin, näyttelijöin, ohjauksin kliseisempi Kylmä sota-agetointi-paketointi. Scott Glenn on agentti ja Robert Loggia loikkari. TV-elokuva.

Operaatio KGB eli Ihmismetsästys aka Le silencieux , The Great Manhunt, The Silent One, Escape to Nowhere (Ranska-Italia-Englanti-73)

 Ihan katsottava, sujuva, vauhdikaskin välillä, lopussa (kliseiset Alpit tapahtumarinteinä). Kylmä sota-jännäri, jossa kliseinen tiedemiessieppaus Neuvostoliittoon ja kliseinen eliitti, elitismi-kuvio: Ollaan oopperoissa; Neuvostoliiton vakoojaksi ilmenevä kapellimestari kiertää Eurooppaa. Mutta tiedemiestä esittävä mies ei ole kliseinen, häntä esittää itse Lino Ventura, hänelle harvinaisessa roolissa..

Hellbound Train (USA-30)

 Tällä kertaa mustien (ohjaaja, näyttelijät jne) tekemä mikä on syntiä-eksploitaatio. Ja ohjaaja vielä nainen(!), Eloyce King!! -- Pahvinaamainen Paholainen on juna, veturikuski ja "vaunuina" mm tanssi (vie seksiin..), alkoholi... Kuriositeetti. Juna kekseliäs, uniikki eksploitaatio-synti-idea, mutta:  Toisteista tavaraa..  

Jealous Mirror (Englanti-79-82)

 Naisella (Glynis Barber!) ja peilillä on epäterve suhde, varsinkin peili on mustasukkainen miehestä (Mark Wynter, edes imdb ei mainitse häntä, letterboxd ei koko elokuvaa!!) ja rikkoutunut, haukuttava, suudeltava peili itkee verta... Astrid Frankin ohjaus on  mielen, nielenkiintoinen 22-minuuttinen.. Ja elokuva on sumuisen, tuulisen, usvaisen jämäkkäniminen.(..)