Prime of Life (Tsekkoslovakia-67)

Itsekseen, itselleen, kotonaan, studiossaan, talossaan peformansseja (ajaa polkupyörällä kerrostalon portaita alas, kylpyammeeseen kaikenlaista kamaa) tekevä taiteilijamies on kahden naisen, ja ainakin toinen naisista kahden miehen loukussa.

Sopivan, säntillisen surrealistinen tekele. Parempi kuin (vaikkakin jumiutuu puolenvälin jälkeen) kuin ohjaaja Juraj Jakubiskon  seuraava elokuva Birds, Orphans and Fools, joka on liian postapokalyptinen, sotkuisen surrealistinen. Vaikkakin kaaoksen kuvaus.

Miehen ja naisen Godardmainen kaupunkijuoskentelu, krusifiksi kerrostalon rapussa, mallinuken käsi kumppanin viereen herätessä-hassuttelu.

Vladimir and Rosa (Ranska-Länsi-Saksa-71)

Jean-Luc Godardin ja Jean-Pierre Gorinin julma kollaasidraama, kollaasi"komedia" Chigacon kahdeksikosta.

Välillä terävää, välillä hutiampuvaa, hutiloivaa kasaamista. Gorin ja poliisiksi pukeutunut Godard sanovat sieg heil Amerikalle, Ranskalle, Neuvostoliitolle, Israelille. Onko tämä esim poliisihahmon vai Godard-Gorinin mielipide? Huomionarvoista se, että Kiinaa ei mainita. (Maolaisuus jylläsi.) Omalaatuisimmat kohtaukset ovat haastattelut, joissa Godard karpomikki kädessään (nutta ei sentään karpokarvalakki päässään, vaan pipo) tekee haastattelua tenniskentällä (välillä verkon yli, valillä samalla kenttäpuoliskolla), nelipelin ollessa käynnissä. Monimielisiä kohtauksia; Katseleeko, kuunteleeko haastattelua, vai peliä, vai molempia. Osuuko pallo parivaljakkoon? Osuuko ajatus katsojiin? Tennsiskenttäteema jatkuu myös toisesssa kohtausjatkumossa; Oikeudenkäynnin katsojat kääntelevät päitään kuin tenniksen pallorallia seuraten. Itse oikeudenkäynnissä tuomari (elokuvassa nimeltään Adolf Himmler) huonohampaisena huutaa älyttömyyksiään tai kirjoittelee mm naisten nimiä pornolehteen.

`What state you live?` "State of mind."

Tuareg - The Desert Warrior - Aavikkosoturi (Italia-Espanja-84)

Tylsähkö aavikkoaskellus kautta taisteluripottelu. ""Desert never change. It`s always the same."

Tuareegs terveeks?

Nightmares (USA-82)

En ole millään muotoa episodikauhisteluiden fani, mutta tääsä pari osaa nousi ylitse toisten.

Ekassa massamurhaaja pakenee mielisairaalasta (onpa uutta ja uniikkia!) Tylsä tylsällä `pahis pahiksen takana`-tylsyydellä,tyypillisyydellä.
Toka: Vihaan kaikenlaista pelaamista, joten kauhukertomus pelihimosta on  boringia paskaa.
Kolmas: Tanakka ja tehokas uskonsa menettäneen papin (Lance Henriksen) autoaaviikkovaelluksella, jossa musta (ikkunatkin, ja wunderbaumina risti väärinpäin) muskeliauto metsästää miestä. Onko tankissa vihkivettä?
Nelkku: Ihan tehokas ja toimiva kauhistelu meille rottakammoisille. Massivinen muinainen pahisrotta ottaa haltuunsa perheen ja talon. Lopun päällefilmattu, isonnettu `rottapehmo` kautta ihan isonnettu oikeakin antaa eväitä meille campkökkö- että kauhufaneille. Pehmoleluja purraan elokuvassa muutenkin. (Paitsi hiiripehmoa.) `Daddy, where she`s going next?`

Hyvä nimi. Spoileri: Mikään ei osoittaudu painajaiseksi. Hyvä. Vai hyvä?

Vampire Doll (Japani-70)

Nukke haudassa. Erittäin, äärimmäisen (lue liian) hidastempoinen vampirointi, joka jankkaa mennessä ja tullessa. Ei tunnelmallinen myöskään yhtään, vaan päinvastoin. Vältä.

Hypnoosivampirointi, vampyyrihypnotisointi toimii vähän, mutta sekin todella vähän.

Mitätön. Valju. Unohdettava.

Le vent d`est - Wind from The East - Itätuuli (Ranska-70)

"Forgive me for disturbing your class struggle. I know it is important, but which way leads to political cinema?"

No, tämä Jean-Luc Godardin ja Jean-Pierre Gorinin historiaa elokuvittava, havainnollistava,, kenittävä, keksivä, muokkaava, rekonstroiva, valehteleva, yhdeltä aatteelta ja ajalta katsova  (itse)ironinen, puu- ja yksisilmäinen  on erään aatteen ja ajan sekava, mutta mielenkiintoinen muodostelma.

Elokuva vasemmistowesternin tekemisestä ja "valmiista" "elokuvasta". "Ironian" (jälki`viisaasti`) kentät, levyt, painot niin murskaavia, että jo elokuvan alussa tietää, että ei tämä ironiaa ole, vaan vahvasti vakavaa.

Mielenkiintoinen, mutta yksiaatteinen, silmäinen kollaasi, potpuri osallistuvan, taistelevan elokuvan historiasta ja sen, elokuvanteon aikaisten sönkötysten ja syvällisyyksienkien, totuuksien yhteisvoimasta.

Sirppi ja vasara goreuhkaa, "Yliiopistot ovat aikuisten lasrtentarhoja", "Minä opin vielä
Itsekritiikkiä."

Välillä toimiva ajatusrykelmä, välillä ajatusaivastus, ajatusnyljentä, syljentä, ajatusssyljentä, ajatuskusenta, paskonta, pierentä, ajatusyrjöntä. Monipuolinen. Pidin.

Terveisin: Jälkiviisas. Järkiviisas tuskin, siinä on kaksi toisensa kumoavaa kehuntaa peräkkäin.

Kielletty kirja (Suomi-65)

Hannu  ja Salaman jumalanpilkka kautta kirjaoikeudenkäyntiin salaman(sic)nopeasti ja nuorella radikaaliryhmällä (pääosassa kirjailijana Ylioppilaslehden Johnnie Walker Pekka Haukinen, elokuvan tekstikirjailijana Markku Lahtela) ottanut Maunu Kurkvaaran elokuva omaa hyvää ja huonoa. Mielestäni keskiajan noitavaino-oikeudenkäynnin ja tämän kirjaoikeudenkäynnin rinnastaminen on toimiva (samat näyttelijät tuomareina, kirjureina molemmissa), mutta jonkinlaisen valtioillisen (?valtiollisien?) `vakoilutoimiston` elektronisine kidutuskellareineen on täysin typerä.

Haukinen ei ole näyttelijä, ja sen huomaa; jäykkää,, kankeaa huitomista, viuhtomista.P.S. Vilahtaapa elokuvassa kadulla kainalosauvoissa legendaarinen elokuvakriitikko Pertti "Lumis" Lumirae.

The Occultist (USA-88)

Full Moon-yhtiön roskatuotantoa, eli ei siis kovin vakavaa, vakavasti otettavaa okkultointia. Eikä sitä nyt ole valtavasti, mutta onpa kiva, mehevä roskamauste roskaelokuvassa. Ihan ok sellaisessa.
Sen lisäksi, sen sijaan, sitä enemmän ajan roskaelokuvien suosikkiteemaa cyborgoilua. Ja poliittista murhaa ja sen suojelua, kohteen siis, suojelua.
Veitsi joka ampuu teränsä, sormet jotka ampuvat (kynsiä?), säteitä, koiranhaukunnanääninen ovikello. Siinä kova kolmikko.

The Astrologer (USA-75)

James (alkuteksteissä Jim) Glickenhausen esikoiselokuva!

"You can`t catch me! You can`t catch me!" Juoni: `Jeesuksen` (tai `Jeesuksettaren`, vai Neitsyt Marian, mihin se Josef aina unohdetaan?) Toinen Tuleminen on käsillä. 
 
Syntymäpäivät ovat tärkeitä tässä tiede-trash-uskokoon ken tahtoo-joka puolelle tuuttailuissa (niinkuin näissä usein), varsinkin Neitsyt Marian syntymäpäivä ja vuosi. Sen ajankohtaa tutkitaan, ja kohta se tiedetään. Tunnilleen. Ja elokuvan Aviomies Abigail Abernel on se The Astrologer ja Aviovaimo (joka on neitsyt[! Vai onko?], eikä tällä nyt viitata horoskooppimerkkiin, vaikka horoskoopisto on vahvasti mukana elokuvan nimeä, miestä myöten) on syntynyt sinä, tänä nimenomaisena päivänä, eikä tiedä siitä mitään, kuten ei myöskään Aviomiehen suunnitelmista hänen suhteensa, varalleen.. Saman aikaan Intiassa Messias on vangittuna, ja raakuuksia tapahtuu.. Puhutaan myös videokameramateriaalin syöttämisestä suoraan aivoihin. Esim yöllä pahiksen (tai hyviksen) nukkuessa plugi päähän.

Elokuvan kummakämmejä: Mies ei ole kertonut Vaimolleen, ettei ole enää `high school teacher`, kuten Vaimo elokuvan alussa kertoo ennustajalle `työhaastattelumaisessa` sessiossa, vaan on Vaimon tietämättä ilmeisesti opetettavan aineensa (hörhöily) ansiosta Valtion (vai minkä lienee) salaisissa tehtävissä. Toisaalta mies väittää että vaimo luulee hänen olevan joku jonkun `Energiatutkimuksen kehittämishallinon` konsultti. Tästä, näistä huolimatta vaimo ei ihmettele, että opettaja/peruskonsulttimies haetaan työmatkalle helikopterilla. Elokuvan pääkumma, mutta tietenkin juonen kannalta tärkeä on tietenkin se ettei vaimo loppujen lopuksi ihmettele miksei mies ole harrastanut hänen kanssaan seksiä ennen naimisiinmenoa, hääyönä eikä sen jälkeen...

En tiedä ovatko nämä kummallisuudet mokia vai katsojan lisäharhautuskeinoja, mutta ne kyllä KUMMA KYLLÄ oikeastaan toimivat elokuvan eduksi.

"Jotkut sanovat että mahdollisuus ydinvoimaonnettomuuteen, joka tappaa kymmeniätuhansia ihmisiä on sama kuin täyteen ahdettu 747 putoaa Los Angelesin Coliseumille Super Bowlin aikana." - "Kumma, nyt minulla on oma tietokone, jolla on pääsy mihin tahansa laitteeseen, laitteistoon minä haluan ja valtava suihkulentokone lennättää sitä kaikkialla." - "Tiedätkö mitkä Albert Einsteinin viimeiset sanat olivat?" "En." Jos voisin elää elämäni uudestaan olisin puuseppä tai putkimies."

P.S. Elokuvassa ollaan usein Virginiassa, Vaimon Syntymäpaikassa ja aina kun tietokonekirjoitusraksutus nakuttaa paikan nimen ruudulle, niin se joka kerta se näyttää ensin sanalta Vagina! Syntymätodistus vai freudilainen silmälipsahdus?

Hu-Man (Ranska-75)

Tässä kontaktissa pitää perehtyä, tukeutua, tunkeutua, turvautua vain kuvavirtaan (ja tässä virtaa usein; merivesi virtaa, hörhöily, kummallisuus antaa virtaa), koska puhe pääosin ranskaksi.

Elokuvan alussa mies makaa täristen tyhjällä torilla. Sitten näytetään pitkätukksinen Terrence Stamp. (Jälkimmäinen kauheampi, yllättävämpi, varsinkin kun hiukset ovat auki.) Sitten näytetään rauhallisella tykityksellä Stamp tai chi-asuisena tai chi-puistojumppajana, moottoripyörämiehenä..

Tv-seuranta-vaikutus-valvontascifailu: Tv-ruutuarmeija seuraa kun Stamp juoksee aavikolla, merenrannalla valkoisessa puvussaan. Illalla kuvaus ja varsininkin valoryhmä käy etsimässä hänet makaamasta jommasta kummasta.Kummasta onkin kyse. Elokuva on outo. Horhö, outo, mielenkiintoinen. Myöhemmin hän vaeltaa mustassa puvussa jääkentillä.. Tämä onkin vaellus. Ihmisen, miehen, mielen vaellus. Elokuvallista ambienttia. Maailmanloppumeditaatiota.

The Caller (USA-87)

Elokuvan alussa naisen valokuva makaa metsässä ja kirves kohoaa ja vilahtaa.. Sitten nainen (Madolyn Smith) saapuu bensa-asemalle, jolla ei ole ketään, mutta bensat hän saa ja jättää rahat bensa-automaatin päälle. Koko ajan häntä seuraa joku mies (Malcolm McDowell), aina naisen metsälukaalille ja sinne sisään...

Alkaa pomppuisa hiiri ja kissa-leikki laskuinen ja nousuineen.

Epäonnistuneen pomppuisa, pomppuisan epäonnistunut elokuahybridi kauhu- ja varsinkin lopun scifikulmalla. Mikä mies? Missä on naisen lapsi, aviomies, miesystävä? Mitä on hatturasiassa? Miksi niin paljon nukkeja?; Raajairroitettu nukke auton hansikaslokerosssa. Hirtetty nukke komerossa? Tungettu liikaa. Yritetty liikaa. Scifistis-realistinen lopetus kuin toisesta, paremmasta elokuvasta.

Pandemonium - Huutosakki hupenee (USA-82)

1963 joku Maaginen Mustahanska nappaa Collegen kaapista (ovessa lukee Varoitus! Keihäs!) Maagisen Keihään jonka sinkoaa käytävän, käytävien läpi Jenkkifutiskentälle, jossa Cheerleaderit kulkevat toisissaan kiinni olevassa jonossa, keihästäen, varrastaen nämä. He ovatkin kohta makaamassa samoilla paareilla. Yhä keihästettyinä.

Tästä alusta huolimatta, tai siitä johtuen tämä kauhukomedia on kauhean huono, sillä sitten siirrytään johonkin aikaan, jossa pidetään kaikkien (paitsi Cheerleaderien) pelkäämä Pahamaineinen Cheerleaderleiri. (Mukana myös miehiä.) Ja murhat jatkuvat. Jos olisikin keskitytty tähän, mutta "keskitytään" erilaisten, toisiinsa(mihinkään)liittymättömien ja kamalien "vitsien" (salkku täynnä lyijykyniä, kotona kuvattavat, pidettävät missikilpailut [isä juontajana, aikuistyttö kruunattaavana, no tässä on vähän hyvää americana-v*ttuilua]), yksi saapuu Cheerleaderleirille Presidentin autosta) ja jatkuvien väkinäisten naamanvääntelyiden ja irvistelyjen potpuria. Mikään ei liity mihinkään.

Typeriä nopeutuksia. Väkinäistä vääntelyä ja irvistelyä. Erittäin epähauska, erittäin epäonnistunut, erittäin huono, erittäin surkea.

Judge Reinhold vilahtaa.

An Autumn Tale (Ranska-98)

Huoh ja voi ei, taas yksi sadoista, tuhansista ranskalaisista viinitilaelokuvista! Mutta ei paljoakaan pelehditä pelloilla ja pensaissa, vaan vaikka kirjakaupassa, kirjoissa (no tietenkin kun Rohmer kyseessä). Ja ne ihmissuhdesotkut!. Nainen rakastuu miesystänsä äitiin, nainen haluaa saada ex-miesystävänsä rakastumaan miesystävänsä äitiin ja toisinpäin, nainen käy (toisen tietämättä) treffeillä saadakseen treffikumppaninsa rakastumaan tietämättömään...  Kuin Kauniista ja Rohkeista, mutta elegantisti, vauhdikkaasti. Absurdin elegantisti. kaikille käy hyvin. Eric Rohmerin elokuva, elokuvaurakin melkein päättyy syksyn lauhkeuteen, lempeyteen, lämpöön. Ei taaskaan myrskyyn. Hyvä näin.

A Summer`s Tale (Ranska-96)

No nyt nämä Rohmerin vuodenaikaballadit alkoivat etenemään sekä vuodenaika, että vuosijärjestyksessä; Muusikkomies, merimieslaulujen tuntija, tutkija ja tekijäkin joutuu kolmen naisen loukkuun (naiset myös omilla tahoillaan omissa erinumeroisissa loukuissaan) rantalomallaan.

Merimiesballadien tahtiin hiljalleen vellova kaunis, iloinen ja surullinen tarina. Ei myrskyisä, mutta melankolinen.

A Tale of Springtime (Ranska-89)

Eric Rohmerin ensimmäisessä vuodenaikaelokuvassa varakas(?sukuinen?) opettajatar tutustuu tylsäbileissä rikassukuiseen nuoreen naiseen. Opettaja on "asunnoton"; Omassa asunnossa vierailee serkku, poikaystävän asunnossa ei poikaystävä paikalla. Nuori nainen saa hänet yöksi, viikonlopuksi asuntoonsa. Tai siis isänsä asuntoon, jossa isä ei koskaan käy (paitsi että käy, melkein heti ja ainakin tästä lähtien suht usein) koska hänellä ja naisystävällään on asunto. Nuorinaisella on poikaystävä, he näkevät harvoin. `Isän naisystävä on tyttärensä ikäinen, tytön miesystävä isän ikäinen`, sanoo tytär. Ihan näin ei ole.
No mutta miten on sitten?  Onko naisten välille syntymässä rakkaus? Haluaako tytär opettajattaren isänsä naiseksi vihaamansa naisystävän tilalle? Miten kadonnut kaulakoru liittyy tapsuksiin? Viimeksi mainittu tuo toimivan hölmöä, lempeää, toimivan turhaa "dekkaritouhua" taustalle, mutta kyllä tämä enimmäkseen onnistunut keskusteluelokuva on. Jota tämä kornikin kaulakorukeissi yhtä aikaa fantasioi sekä maanläheistää, pehmentää, surkuhupaistaa.

A Winter`s Tale (Ranska-92)

Aloin katsomaan Eric Rohmerin vuodenaika-`fourologiaa` vuodenalku, en tekovuosijärjestyksessä.

Nainen muuttuu suhteita vaihtavaksi (ja niihin julmasti kiusoitellen muka palaavaksi) ihmishirviöksi sen jälkeen kun hän "unohtaa"(?!) alkuperäisen miehen, ja lapsensa isän, osoitteen ja sukunimenkin!?

Omasssa, omasta mielestäni karaktäärikritiikki, jossa `tollo` on tollo, `kirjaviisas` kirjaviisas ja `yruttäjä` yrittäjä. Useat kritiikit sanovat tätä fantasiaksi, mutta tragediahan tämä on. No, loppu on täyttä fantasiaa, satua. Mutta ei varmaan jätettyjen mielestä. Erittäin mielenkiintoinen, monitahoinen elokuva. Mistä tietää, voin olla aivan eri mieltä kuin ohjaaja. Tai sitten en. Ei enää voi tarkistaa. Ainakaan ohjaajalta itseltään suoraan.

Fantasiaksi väitettyä tragediaa.

Routine Pleasures (-86)

Godardin `kaverin` Jean-Pierre Gorinin dokumentti yhdistää hyvin pikkutarkat (päämeininki)  Yhdysvaltojen"lelu"-pienoisrautatieharrastajat, `pöytätaiteilijan` Manny Farberin sekä elokuva-arvostelumenneisyyden (Ranskanuusi aalto Amerikassa, Amerikasta-meininkiä). Katkonaisuudessaan sujuvaa elokuvaa, historiaa, tarinaa... Rutiineista kasvaa taide.

P.S. Godarkin vilahtaa yhdessä kuvassa sandaaleineen, sikaareineen. Vai oliko hänellä sikaria, en muista oli niin lyhyt, turha, tyhjä vilahdus. Ainakin minulle, ainakin tälle tarinalle, teokselle. Näille tarinoille, teoksille.

Battle in Outer Space (Japani-59) - Hälytys 1965!

Vähän vahingossakin (vai Avaruussäteen vaikutuksesta, heh?) tuli heti perään katsottua vähän samantapainen. Tää on nyt enemmän sitä Maailmojen sotaa, Avaruussotaa. Maan päällä ja siellä avaruudessa.
Ja kuinka ollakaan, tämäkin alkaa maanvetovoimapoistolla; Avaruuspirulaiset poistattavat rautatiesillalta vetovoimat juuri kun leikkijuna on tulossa sille. Ja muita muutamia vastaavia kauheuksia tapahtuu ympäri maailman. Joten perinteisesti YK koolle. (Taitaa Suomenkin lippu, tai ainakin osa siitä äärimmäisenä kulmassa, nurkassa lihua, vilahtaa.) Ja kun eräs maan johtajaukko joutuu avaruussäteen transporttaamaksi hän katsoo muita maan johtajapoloisia naureskellen, vilkuttaen että siitäs saitte, tänneppä jäätte, pitkää nenää ja ähäkuttia vaan teillekin!...
Tämä `kauheuksia joka puolella maailmaa`-juttu, teema onkin ymmärrettävää kun ohjaajana on Godzillaukko Ishiro Honda. Eli värikästä pienoismallitouhua on luvassa, odotettavissa ja saatavilla...

Hieno, iskevä Suominimi viittaa tietenkin tapahtumavuoteen. Elokuvan "jatko-osaa" Sota Avaruudessa (-77) mainostetaan Suomijulisteessa; 1988 TÄMÄ ON TOTTA

First Men in The Moon (Englanti-64)

Vaikka Maailmojen sodat ja Aikakoneet on luettu, niin tätä H. G. Wellsin kertomusta en ole lukenut. Eli en tiedä onko sekin onnistunut huumorin, seikkailun ja vakava-asioiden värikäs yhdistelmä. Sillä tämä elokuvaversio sitä, niitä on. 1800-luvun lopussa avaruuskuution (ja sillä kuuhun lentävä) ja omalle nimelleen kastaneen `maanvetovoimanpoistomamaalin`, cavoriten keksijä Mr Cavor esiintyy suurimman osan elokuvasta hörhöisesti huutavana ja juoksevana huippukeksijänä. Lisää huumoria riittää esim kun ensin epäuskoisa uhri joutuu vinopäisenä tuolin ja katonrajan väliin juuri cavoritellä maalatussa tuolissa istuessaan Ja avruusaluksessa istutaan köysituoleissa (voivat olla kyllä avuuruusheiluinnoissa paremipjoustoiset. kuin kovat muovituolit, ja mikstäpä sitä sillion muovia. Ennen kuuhun menoa hörhöillään sillä että laitetaan kypärää väärinpäin päähän.) Kaikkein eniten mietin, että löytyyykö kirjasta Mr Cavorin maaseutuolaboratorien ja avaruusalusalustan vartijoina toimivat hanhet!?

Mutta se huumoripuolesta ja huumorista. Elokuvan edettyä mukaan tulee sodanvastaisuutta ja yhteiskunnallisuutta; Kuuorjien karmeat olot, välillä työttömiksi kivetyksineen ja uudelleen orjatöihin "nostatuksineen" ovat kovaa kritiikkiä. Myös loppupuolen kuuflunssa, ja varsinkin se iskee lujaa varsinkin näin korona-aikana. Sitä ei tietääkseni kirjassa ole?

Ei nyt mikään mestariteos tämä versio, mutta mielenkiintoinen seikkailu vakava-asioilla maustettuna. Ja Ray Harryhousenin avaruusorjat ja hirviöt kauhistuttavia, kökköjä, söpöjäkin. Koko kaarti ja kartta Mestarilla taas hyppysissä, käytössä.

La guerre des espions (Belgia-Ranska-72), Lady Kills (Belgia-Ranska-71)

Hullun roskan mestarin Jean-Louis van Bellen (alkuteksteissä, tässä nimellä Henri Boyer) otsikossa ensiksi mainittu on aikamoinen, huikea, hullu, huikean hullu teos; Elokuvan alussa elokuvan tekoon osallistunut sekalainen, sekolainen sakki saapuu elokuvateatterin yksityis-ensi-iltaan. He ovat hermostuneita, levottomia, odottavia... Sitten saapuu polkupyöräilevä salkkumies. Salkussa kai mukana filmi? Onko kyseessä filmaus?

Ja sitten alkaa `filmi`; Se on vakoojakomedia jossa mies kävellä töpöttelee ruumisarkku hartioillaan, mies ampuu mitääntekemättömiä sarjakuvasäteitä silmistään, mies ampuu kattokärpästä korkkipyssyllä-yläkerran mies saa ampumahaavoja, luodinreikiä. `Sitten` `siirrytään` laskettelukeskukseen. Jossa on natsi. Joka pystyy Heil-huudollaan rikkomaan kaikki lähiseudun  lasipinnat. `Sitten` `siirrytään` `elokuvaan`, jossa on natsi. Lopussa Suuri Lumisota, jossa mukana lentokoneet, lumikäsikranaatit, suksikommandot. Hulluus. Onko kyseessä filmaus, huijaus? Yksi hujaus? Yksi huijaus? Vai monta?

Van Bellen tavaramerkki negatiivikuva, kuvaus on taas toiminnassa; Laulajattaren kapakkakeikkalaulu tulee välillä negatiivina. Toimii. Van Bellen vastajulkaistussa Lady Kills`issä tämä toimii myös. (=Kädet pyykkinarulla, rinnat vyötetty [tai sitten ei]). Elokuva on muutenkin koherentti kokonaisuus raiskauskostosta. Liian laajalla tuholla. Kekseliäin, komein kuolo on valokuvaajan laboratorion höyrytys. Tollo vielä esittelee paikkaa itsestäänselvyyksillä: "Täällä on paljon erilaisia happoja pulputtamassa." (Enkä viittaa nyt juoppoihin, kirj kom.) Tai tanakin (ei Ott Tanak! Onkin eri mallia, rallia..), tuhoisin on kyllä Formula Ykkös-murha!!

Juoni: Nainen matkustaa junalla, lentokoneella, autolla (varastetulla), purjeveneellä(?!) suurkaupungista toiseen Ja murhaa.. Suurkaupunkisahaus käsittää: Pariisi-Lontoo-Rooma-Berliini `akselin`. Yksi sika sylkee poskeen ja länttää siihen setelin! Elokuva parani toisella katsomiskerralla. Elokuva huononi huomattavasti kolmannella katselukerralla. Liian katko(kätkö)NAINEN, töksähtelevä.

Van Bellen PerverTISSImassa näkyy trailerin mukaan olevan ainakin jonkinlaista kärrynpyörä-risti- sidos-sm-vihtomista.

Rescue Force (USA-90)

Vähemmän tunnetun roska-auteurin Charles Nizetin viimeinen ohjaus, Lähi-Itäaction Rescue Force täyttää lähes kaikki kriteerit mitä roskan suhteen tulee mieleen; Puolet elokuvasta ollaan puhelimessa yhteydessä CIA:n suurkaupunkien konttoreihin. (Kaikki koppeja, `hienoimmassa` kaksi konepistoolilelua vatupassisessa koristemuodostelmassa seinällä. Mutta tämä seinä jää valjuksi kun siirrytään yhden firman tehotaistelijan `lukaaliin`; Seinä on tavaraa täynnä kiikareista kivääreihin, miekoista jousipyssyihin, pistooleista, puukoista puntareihin, ja kaiken keskellä Charles Bronsonin kuva! Ja tiskipöytä täynnä puolityhjiä/täysiä, tyhjiä, täysiä viinapulloja.) Toinen puoli elokuvasta ollaan hiekkaapöllyttävissä aavikkotaisteluissa. Naiskommandot kovasti menossa mukana.

Ihanaa roskaa. Richard Harrison.

Dream Demon - Director`s Cut (Englanti-88->2020[?])

Joskus, useinkin(?) pienetkin muutokset taideteoksessa muuttavat sen `mestariteokseksi`. Pikkulainausmerkit korostavat, tai ainakin viittavat siihen, että näin joskus käy. Ainakin melkein. Hää-uni-haunted house-horrorin Dream Demonin ohjaajan Harley Cokeliss`in Directors cut mainitusta teoksesta tekee ehkä jonkinlaisesta kauhuiluista jonkinlaisen kauhuilun. Paremmanpuoleisen jonkinlaisen kauhuilun.

Tässä häähorrorissa tuleva morsio näkee useita unia joissa häät heilahtavat goren puolelle, mm hääpää heilahtaa goreisesti kirkon lattialle. Mutta elokuva ei ole läheskään eikä millään muotoa pelkkää splatterpörinää, Elokuvassa on mukana myös viljalti viittauksia paparazzien paskamaisuuteen (naisen tuleva mies on sotilasjulkkis), lapsuuksien traumoihin ja niiden sekä lapsuksien ymmärtämiseen, unohtamiseen. Aikaisempaan teatteri-videoversioon verrattuna nämä Ohjaajan leikkaukset (ja lisäyksetkin) muodostavat kauhukoherentimman kokonaisuuden. On karsittu, korvattu edellisen version kuivakkuutta.

Loistavia kohtia (löytyvät kyllä molemmista versioista): Paparazzikuvaaja (Timothy Spall[!], "toimittaja"kaverinaan Jimmy Nail!) kuvaa ja polkee aamutakkista pikkujulkkista Helvetin syöveriin, tulipalo ihmis-enkeliveistämössä.

A Hat (Lappi-lyhytelokuva jostain-90-luvulta)

Deerskin`istä tuli mieleen, että näin joskus jossain Lappi-lyhytelokuvakatselmuksessa tuon yllä mainitun. Nimi jäi mieleen ja kai suurin osa muustakin, muutakin; Lapin lumierämaassa vaeltaa sombrerohattuinen mies. Hattuun, häneen osuu jotain avaruussäteitä ja hänestä tulee tyyppi, jolla on toisessa kädessä sädepyssy ja toisessa sädesuopunki! Suopunki oli toteutettu sitomalla sädetikkuja lassoon ja sitten sytytetään. Loppu ei ole aivan mielessä, mutta sombrerosankari jotenkin taisi voittaa.. Lisäksi kuulo, kuva, muisto on, että hattu olisi puhunut miehelle ja housut, kengät olisivat vieneet väkisin, mutta en ole aivan varma.

Deerskin - Le daim (Ranska-2019)

Ohjaaja Quentin Dupieux`in tämänhetkisen uran Magnum Opus on Deerskin. Elokuva eronneesta(?). omituisesta ja yksinäisestä miehestä (Jean Dujardin), joka tuhlaa kaikki rahansa, suuren summan "upeaan" (esim monta numeroa liian pieni) peurannahkatakkiin. (Myöhemmin hän vuoraa itensä myös paurannahkakatulla, hanskoilla, housuilla, kengillä.) Mutta takki on näistä Se Asuste; Se ja Mies puhuvat keskenään (useimmiten miehen huulet liikkuvat kun takki puhuu) ja takki antaa määräyksiä, ohjeita... Mm ja varsinkin siitä, että Hän haluaa olla ainoa takki maailmassa ja Mies on ainoa ihminen, jolla saa olla takki! Joten Mies alkaa tekemään takkikaupan kaupanpäällisiksi saamallaan kameralla elokuvaa. 1] Siinä hän, talvella(!), alkaa käskemään ihmisiä sanomaan `En tule enää koskaan käyttämään takkia.` ja heittämään sen Äijän auton takatilaan.Kieltäytyjiä hän tappaa hotellin (jonka laskuja hän ei pysty maksamaan, silti asuu) tuuletilampuista repimillään `lavoilla`. Ruumiit silleen, takit hautaan..

Onnistuneen absurdi elokuva hulluudesta, elokuvahulluudesta, yksinäisyydestä, kehon ja mielen muokkauksesta, kaikkien rahojen tuhlauksesta `keräilykamaan`...

1] Rahankerjuussaan hän kutsuukin Itseään Elokuvaohjaajaksi. Muu kuvausporukka on kuulemma Siperiassa. Ensin jumissa, sitten kateissa, sitten kuolleina...

Pengabdi Setan aka Satan`s Slave (Indonesia-80)

Satan`s Slave on hyvää Indonesia(kautta)Itäkauhua voimakkain Bollywoodkauhuvaikuttein (äitinsä menettänyt vähäuskoisperhe ottaa tietämättään pahuuden palvelijan palvelijakseen1], mukana myös hyvä palvelija-sidekick.) Hyvää kökkökauhua edustaa haamuvampyyri, jolla hiuksissansa jakauksena punaverinen verilättylättänä ja vampyyrinhampaat liian laidalla suussansa, huulet meinaa revetä! Hyvää Itää. Idässä, idästä itää. Itää myös karmeakauheakauhukuristeinen kertomus, kohtaus armottomasta astmasta kärsivästä palvelijasta joka joutuu helvetilliseen hirttoköyteen.

1] Palvelijan pahuus huomataan Bollywoodkauhumaisesti vasta elokuvan loppupuolella, vaikka hän on esittänyt hyhmäisiä hymyjään, idioottimaisia ilmeitään ja muovisia mutristelujaan lähes jatkuvalla syötöllä.

Réalité - Reality (Ranska-Belgia-USA-2014)

Ohjaaja (ja dj) Quentin Dupieuxin Reality on hyväniminen ja siinä on paljon `näkymätöntä` (esim elokuvan pääjuonne, televisioista tulevat tapposäteet [no ne kyllä näytetään kun ne piirretään piirrospaperille, tai kuullaan kun ne mumistaan, päristään suulla 1] tai potilaan lääkärille valittama `näkymätön ihottuma`[! Lääkärillä on kyllä paha ihottuma!]).

Tämmöistä samanlaista koko elokuva, sketsejä peräkkäin. Ja, kuten nähtyä, hauskojakin. Mutta siitä huolimatta, sketsikokoelma, ja eritoten, nimenomaan, varsinkin hajanainen sellainen. Elokuvapalkintotilaisuusuni (parhaasta kuolinhuudosta!) on aika mainio: Tuoliinsajumiutuneen, liimautuneen voittajan lisäksi katsomossa ei ole kuin kasvottomia, pallopäisiä nukkeja. Tai ihmisiä. Siellä sisällä.

1] Ja säteen uhrit pitävät korviaan ja ruiskuttavat laihaa ketsuppia sormien lomitse, välistä.

Night Has a Thousand Desires (Espanja-84)

Keskivertokiinnostavaa Jess Francoa. Kiinnostavaa: Lina Romayn rooli Irina-kapakkameediona, oikea aviopari Romay-Franco psykiatrin pakeilla purkamassa (syynä meedion seksiä ja kauhua sekoittavat unet), Jessi psykiatrina. (Myös meedion miestä esittävä, pelkästään Francon [noin tusinassa] elokuvisssa esiintynyt, suomalaisen kirjailijan molempinimikaima Daniel Katz, on Franco-psykiatrin potilas.) Keskivertoa: Lähes jatkuva, Franco-Romay-tyylinen nakupyörintä. Huonoa, tylsää: Tahmainen eteneminen. kerronta. Merkillepantavaa: Kuuluu ns Irina-elokuviin, eli alunperin Irina-vampyyrista juontuva, kertova "sarja", joka alkoi elokuvasta Verentahrima morsian (-73). Siinäkin pääosassa tietenkin Romay. Night has a thousand desires`issä ei vampiroida, mutta ilmoille jo Morsiamesta asti kuiskatut Irina-kähinät ovat mukana ja oikein onnistuneena asiana voisi vielä mainita Morsian-leffan maanmainion musiikin tulevan tässäkin koko ajan enemmän esiin avantgardistisen kilkunnan, kirkunnan alta.

Devil`s Express (USA-76)

Jess Francon `Devil Hunter`mainen pingispallosilmähirviö mellastaa nyt viidakon sijaan asfalttiviidakossa, viemäriviidakossa.

Hitaasti syttyvää, mutta lopulta onnistuneen toimivasti tunkkaisesti tupruttavaa, käryttävää, käryävää viemäriroskaa. Ja katukultahousu-kung fu`a ja lopun kultahaalari-henkseli-kung fu`a vastaan jotain, joitain kruunaa, kultaa viemäriputken, putket, kannen , kannet....

Elokuvan pääosamiehen, kahden elokuvan miehen, nimi on mieleenjumittuva ja jäävä; Warhawk Tanzania! (Tämän elokuvan alkuteksteissä muodossa War Hawk Tanzania.)

P.S. Kuin "kuivakkaasta" viemäri"noirista" on seuraava elokuvan dialogi: "Hey! That`s not the way to talk to a journalist!" "Go find yourself a corpse!"