Brittiläinen poliittinen komedia, tai on sitten minkä maalainen tahansa, ei oikein iske meikäläiseen kuin klassikkotapauksissa.
Tässä sekoitetaan historiaa ja sitä `huumoria`. Ja ei ole klassikkotapaus.
Pari pelkoista, melkoista, pelkoista näpsäytystä:
"The working man's wife who is more like a mother to him" (Käy myös sikarikkaisiin, lat. huom.)
"Socialism. communism and rheumatism"
"There`s no bottom in this joint." Voi Taivas, Eiku Helvetti, mikä juoni, elokuva ja kokemus!!!... Nimensä mukainen, aina naurava Smiley hakee pomonsa (Paul Muni) vankilasta ja hymyilee, nauraa kun ampuu pomon autoon...
...Ja niinpä tämä gangsteripomo munii ja joutuu, pääsee kuin känninen kuumilla kivikatoilla kävelemään ja savuisia `katuja`, `kujia` (vuoret kuin palaneita pilvenpiirtäjiä) sekä tietenkin haahuilevia ihmisparkoja ihmettelemään HELVETTIIN! Hän tietenkin haluaa Smileyn hengiltä ja tässä tulee avuksi Itse Paholainen (Claude Rains[!] , kukapa muukaan) esiin, avuksi ja kuvioon ja ehdottaa vaihtokauppaa, pomo pääsee maahan Smileyä surmaamaan jos hän suostuu menemään ihan pomon näköisen Tuomarin nahkoihin, jonka kanssa Pirulla on kassa kynimättä... Luulis että Vanha Kehno pystyis homman hoitamaan itsekin, eikä laita välikättä, välisorkkaa, häntää väliin, mutta niinpä sitä lähdetään yhdessä Helvetistä hissillä Maahan... Viemäriluukusta noustaan kadulle...
,,,jossa, jos mahdollista tällaisessa juonessa, juoni jatkuu suht tavallisena gangsteroinina, "noirina", mutta loppu sitten taas yllättää,,, Hurja Kokemus!
P-S. Hyvää haamurosvokeskustelua: "Hei! Ilman sormia minusta ei jää sormenjälkiä." "Ei, mutta ilman sormia et voi kuristaa tai puristaa liipaisinta,"
P.S. Munin (hahmon) keikkuen käppyrässä kävelevä "tyyli" , kuin puistelesi pieruja lahkeista, on melko ärsyttävää.
"Funerals always depress me, especially my own." Nainen seuraa `hautajaisiaan`, mutta kuka onkaan haudassa, nainen miettii mysteeriä. Kuka halusi hänet hengiltä (siis hänet elävän, ja olisi ehkä `kiva` tietää kuka tuon ruumiin?), varmaan aviomies 1]. Vai halusiko? Kukaan? Ei. Kyllä joku on tappaja. Ja sitten hän hämmästyttää, pyörryttääkin esiin vyörytettäviä henkilöitä aviomiehestä ( "Aren`t you little stiff?" "You are so cold." "Not so cold I might has been."), palvelijaan, ystäviin... Naisella myös sisko, joka oli paljastunutkin ei-varsinaiseksi siskoksi,,,
"That dame could make lunatic out of a guy," "Yeah, and you`re here to prove it."
Mielestäni, myös `monen` muun, tämä on kieli ja mieli solmussa `psykoanalyysi-noirien` (alan kirjoja "vyörytetään" 2] ) kieli ja mieli poskessa-ironisoiva huumoripala. Tykkäsin, ehkä juuri siksi..
1[ `Selviää` että ruumis on aviomiehen rakastajatar. Vai oliko? Oliko naisellakin rakastaja?
2] Yhden kirjan nimi "Psykoanalyysin harhat, hahaluulot/polut, väärinkäsitykset-ymmärrykset", myös lakikirjallisuus tuodaan humoristisesti esille, vaikka nyt pitäisi toimia; Vanha etsiväkääkkä sanoo "Olen lukenut monia kirjoja" vielä silloinkin kun teoriansa romuttuu ja pitäisi saman tien lähteä oikean murhaajan perään...
"Enkö enää näe vanhempiani?" "Alä ole lapsi!" ("Elokuvan" pääaiheena on aikakone, lähinnä siitä puhuminen...) "Elokuvan" alussa liikkumattomien "live" "action"/screen green screen-maisten kökköefektien edessä liikkuvat ihmiset kaatuvat ja katoavat kökköräjähdyksissä. Sitten alkaa soimaan Elviksen Hound Dog(?)..
Tämän jälkeen kaikki on yhtä ja samaa green screen-sössöä, matelevaa mössöä.. Elokuva-sana on lainausmerkeissä juurikin tuon matelevan mössöyden takia. Siinä ei ole ELOa. Se on kuin matelivimman, teatraalisimman Britti-tv-scifisarjan ensimmäiset harjoitukset esitettäisiin eetteriin,,, Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa miksi "live" ja "action"-sanat ovat lainausmerkeissä... No, onneksi asut (varmasti kutittavat, varpaista päähän liian pienet kokovartalo-froteeasut [pääpussi niin tiukka että niskat naksuvat]), neljänkymmenen tuulen psykedeeliset pannumyssyhatut jäykkäpehmolonkeroineen, muoviletkuviritelmät bikinien päällä) ovat oikeasti massasta, mössöstä erottuvaa outoutta, mutta asut eivät peitä eivätkä häivytä mielestä yleistä onttoutta.
Isaac Asimovin kertomuksen jäykän pelokas, plareja tuijottava läpiluku. Elokuvan loppu on tosiaankin Ikuisuuden loppu. Koville otti katsominen, silmät luppasivat, tuppasivat koko kehon ja sielun sulaneeseen, "suloiseen" pilkkiasentoon... Eli niskat kipeinä katsojillakin...Kuin heräisi tuolista huomatakseen että kalsari"kännistä" jäi vain juomaton, kaatunut kaljapullo, krapulainen morkkis ja niskakipu. Ja tv tuuttaa laihaa, lauhaa, löysää lumisadetta... Eli uneliasta, unilääkkeistä Itäblokkiscifiä... T. Nimimerkki Unen omainen.
Obsession of Love. No vihdoinkin selviää että kuka, ketkä keksi rakkauden.. "Eilen iltapäivällä mies ja nainen tapasivat kaupungin keskustan baarissa ja keksivät rakkauden." Kyseessä on rakkaudeton kaupunki, maa, yhteiskunta ja pariskunnan perässä ovat alkoholi -ja tupakkamainosten seassa olevat etsintäkuulutukset, poliisivoimat ja aseelliset yleiset yleisökatupartiot...
Melko arvattavia, mielenkiinnottomia, patatavallisia/vanhoillisia katuja, latuja, patuja, satuja kulkeva kertomus, kokonaisuus, toteutus, matka... Mustavalkoinen synkähkö satuhan tämä on. Rakkausreunuksella.
Nainen saapuu kotiin. Ulko-ovessa on avain, tyhjiä viinapulloja lattialla, ikkuna auki, kelanauhuri läpsyttää nauhaa nauhan loputtua JA mies murhattuna sängyssä! Mitä hittoa, perkelettä, pirua ja saatanaa? No, tuskin paholaisella on kyntensä, sarvensa, sorkkansa murhassa, mutta mistä sitä koskaan tietää?..
Murhattu mies on tunnettu pop-laulaja/tähti, nainen muotimalli. Kun miehen pop-iskelmää esitetään filminauhalta poliisit katsovat sitä kauhistuneina. (Kyllähän nyt pop vie kansan kuin kansan, maan kuin maan turmioon.) Samat ilmeet poliiseilla kun katsovat muotinäytöstä.. Hautajaisissa he hymyilevät, myhäilevät, `lymyilevät`...
Ihan näppärä pätkä. Mukana pakostakin Itäblokki-hitautta-junnausta-jäykkyyttä-tylsyyttä, mutta sinä on tiettyyn rajaan asti tunnelmallisuutta. Ja tässä rajalle ei onneksi päästy, saati ylitetty. Mutta mukana on myös jopa autojen takaa-ajo, bileiden puolistrippausta ja puhelinkoppisoittaja-juoksuttaja.
Näppärää dia -ja monologia:
"Miksi juoksit pakoon?" "Koska minua ajettiin takaa."
"En käytä veistä edes syödessäni."
Elokuva alkaa kun nainen haistaa kukkaa, päivänkakkaraa Neo-New Yorkin Yössä, Hän on saapunut tulevaisuuden New Yorkiin siniyöseksikaupunkiin siskoaan etsimään... Löytyy kuolleena... Nainen nappaa käytävältä änkyttävän äijän joka sanoo "No......Phone" ja alkaa ottamaan kuvia kuolleesta...
Siskoselvitys ja koko elokuva on liian, uskomattoman halpa, kalsea, kapea ja kökkö videosuttu ja hurjakurjanurjakaupungin runkkainen, tunkkainen tööttäys jossa juoni juoksee, kirii ja ohittaa tajuamisen heti alkuunsa. Mutta älkää olko huolissanne, peljätkö, juoni sutii myös. Liquid Dreams on juoneton "friikkien" esiinmarssi, Ovi vain heiluu kun uusia "friikkejä", täysin juoneen kuulumattomia (ai niin, eihän juonta ole) sellaisia astuu sisään kuin leipäjonolaisia Joulujuhlaan. Anteeksi, leipäjonolaiset...
Pari b/undergroundelokuvatähteä on saatu sentään mukaan kilahtamaan, pilahtamaan, vilahtamaan...: Mink Stole, Paul Bartel. Mutta hyöty heistäkin on hyödytön.
Älkää missäätn nimessä Vinegar Syndrome, Saturn`s Core, VHSshitfest ja vastaavat vain julkaisko tätä uusiksi.
Kolmen aavikkotarinan trilogia. Osilla ei nimiä, ne on numeroitu. Viimeisen ohjaaja Victor Erice.
1.Sotilas-idiootti-joskus järkeväkin, kärkeväkin-leikkisä-valehtelija(?) viettelee aavikonreunan tyttären ja äidin, tyttären varsinkin, on "vanha" viettelypari. Isä raivoissaan. Yksi tapetaan lopussa. Melkoinen mitätömyys.
2. `Hippi`pariskunta (mies taas sama kuin edellisessä) saapuu aavikon härkätilalle. Nainen viettelee rahalla tilan vanhan äijän ja mies feikkiviettelee nuoremman vaimon, vaimon suostumuksella. Julma tuplasurma-härkätaisteluloppu. Vähän parempi,
3. Neljä `hippi`-ihmistä ja yksi `hippi`apina saapuvat autolla hylättyyn aavikkokaupunkiin. Sovittuja ja ei-sovittuja kilttejä, lapsenleikkisiä(?) sekasuhteita ja t-paitainen (selässä lukee Charley For President, Charleytä esittää tietenkin vanha tuttu edellisistä osista, nyt rumissa viiksissä!!) apina soittaa kirkonkelloja, lukee aurinkolasit päässä pokkareita, ja tietenkin pitää(?) olla vanha vanha vitsaus, polttaa sikaria. Kaupunkiin perustetaan Hippimaa, Presidentiksi apina. Puhe tyhjälle torille. Sitten saapuvat siat, porsaat, porsas-sikalauma,,, Sitten apina lähetetään matkalaukun kanssa pois ja muut "möyhentyvät" talossa pöly-tomutussahdukseen. Trilogian paras, tosin vähän eläinrääkkäystä (porsaiden perässä juoksua), itse `aavikkohippitrilogia` kokonaisuutena kehnohko.
A Boring Afternoon (Tsekkoslovakia-64) Absurdin oiva tuokiokuvakavalkadi, Ei ollenkaan boring. Tässä Ivan Passerin ohjaamassa ekassa lyhytelokuvassaan kuvataan kaljabaarin kaoottista, karmeaa (joillekin), `kaunista` iltapäivää: Enimmäkseen vanhoja ukkoja, mutta yksi nuori laiska `huligaani, hunsvotti` juo ja lukee kirjaa (lukee sitä kusella käydessäänkin, juokin kai), työporukka velloo baarin ja työn välillä, väliä (kahvi[kalja], ruoka[kalja]"tunnit"), taitaa yksi ukko kuollakin istualleen... Ja kaiken tämän soundtrackina nurkkapöydän naiset, jotka laulavat luupilla pettämisiskelmää, iskelmiä kautta kansanlaulua, lauluja... Lopussa nainen ja muutaman kymmenen metrin päässä mies kävelevät pellolla peräkkäin kahden valkoisen hevosen välistä metsään... Tekee mieli kaljaa......
Oiva absurdi tuokiokuvakavalkadi.
The Junk Shop (Tsekkoslovakia-65) Jätepaperipuristamon porukat, asiakkaat, työntekijät, muuten vain pyörijät Juraj Herzin debyyttilyhärissä. (Debyyttipitkäleffa oli Sign of The Cancer) Baarissa pyörähdetään, pyöritään tässäkin, mutta tylsästi,
Melkoisen tylsästi porukoista puristetaan puristamollakin. Vaikka heitä meinaa mennä puristimeenkin. Lyhäri on liian pitkä, ja siksi toisteinen, tukkoinen. Herz vasta haki absurdismiaan...
Elävä hanhi kurkkii laukusta, pyhäinmies-naispatsaita pokasahataan palasiksi, ja kootaan uusiksi ja lopussa taas vanhoiksi...
Idea-TaideToteutus-Kökköily. Tönköt tietokone-efektit maustavat mössön. - Nainen syrjäytetään ilmeisesti seksifilmistä, joten hän syö(!) elävältä, elävänä kaikki naiset ja yhden miehen jotka edesauttoivat hylkäystä. Apunaan hänellä on paikan ainoan miehen, "professorin" keksimä pienennyspistooli. Naisilla tietenkin tissit paljaina kun heidät syödään, miehellä kaikki vaatteet. Syönnit kuvataan hauskasti, koruttomasti, gorettomasti alkeellisnerokkailla kuvakikkailulla, päällekkäiskuvilla, joita hilataan; Naisella on suu auki ja tanakan kököin kuva kuvassa-tietokone-efektein naiset (ja se mies) ohjataan, painetaan, työnnetään hitaan joko tikkusuorina tai satuteatraalissätkivinä, naurua pidättelevän vakavina ja kökön kimakasti kiljuvina kokonaisina nieluun. Jotkut liukuvat itse, eräs jopa laskee kielen päällä mäkeä.. Ja kaikki he joutuvat vatsaan kokonaisina konttaamaan, kieriskelemään. Vatsalaukku on kökön upeasti neljästä punaisesta suihkuverhosta kasattu, kohotettu, kyhätty kommellus,lemmellys,temmellys,kompastuskenttä... VatsaValaistus myös punaista.
Mukana mm NYC-undergroundtähti Tina Krause.
One of a kind-kökköily-tajunnanvirta`taide-toteutus.
Kaksi mafiamiestä murtautuu kartanoon. Mutta se osoittautuukin saatananpalvojien sakastiksi. Ketään ei varsinaisesti näy työn, yön touhussa, mutta verimurskausta tapahtuu...
Hyvinnäyteltyä creepyvää, hiipivää, riipivää kauhua. Ja uniikki puhelinkauhusoitto pomollle...
Pirun bisnekset kyllä hoituvat tässä leffassa.
Jämäelokuva. Elokuva alkaa kun rotta synnyttää ihmislapsen.. Nuorison, opiskelijoiden kapinointia tulevaisuudessa surrealistiset lasit päässä; värikästä iglua- intiaanitelttaa-pyramidilautamökkiä 1], `komentokeskusta` lumi ja `lumi``vuorilla`, pyykinpesukone, kuivausrumpu-linko ja `autonpesulaite` kidutus-aivo-kehopuhdistuskoneena ja tämä `kaikki` `komediana` (no on siellä sitä draamaa, kapinaa, mellakkaa vähän, liian vähän) Morriconen hienolla elektronisella musalla.
`Vähän` väkisinväännettyä scifiä, mutta on ainakin oma-itseperäistä.. Vääntämisessä on voimaa!
Mutta kuitenkin: Hidasta kapinaa ja mellakkaa. Tyhjän tylsää pyöritystä. Ei tämä jämäelokuva (joskus tämmöinen jämistä kokoaminen onnistuu taidokkaiden käsien kautta surrealismissa, mutta nyt tässä ei) ehdi, halua, kiinnostu, (kinostuu kylläkin) kykene, onnistu, osaa, pysty, pääse, viitsi, välitä mennä mellakkaan mukaan. Liian leikkisä, siksi hajoava, osoitteeton, ympäripyöreä, hidas kiertokulku, tyhjänpäiväisyys. Kuten eräs päähenkilöistä, ja minä, elokuvan loppupuolella sanoo: "I`m bored." Ei tässä elokuvassa mitään tapahdu,,.
P.S. Muistaakseni American Genre Film Archive on julkaissut jonkun, en muista nimeä, tarkistuskaan ei tuottanut tulosta, post-apocalypse-soft sex (ainakin se versio oli soft)leffan jossa pääosassa lötköttää nötköttää joku kumi/muosvi/puhallusigluteltta aavikolla, "jossa naidaan koko ajan kuin viimeistä päivää" (Pläjähdys tulee muutaman tunnin sisällä.). Paitsi että ei naida koko ajan, motskareillakin pitää tietenkin päristää.. Ja tais olla joku veitsitappelukin. Heikohko tekele. Ainakin se versio. Sillä iglun, teltan joka `kulma` huutaa sitä että pidempi versio on jossain aavikko`aarteena`..
1] Sen sisällä mm kahvikauttateepannun ja kastelukannun muotoiset paljut.
Eräänlainen taiteilija-tuotesuunnittelijamies (Hatrtmut Becker) ja naisensa (Marianne Blomquist) hikikärsivät helteestä (pikkuvaatteissa tai ilman), melkeinnaivat samoissa `kuteissa` ja juovat konjakkimaitoa elitistisessä, taiteellisessa monikerroslasikompleksissa, kunnes miehen vaimo (Senta Berger[!], ohjaaja Michael Verhoevenin vaimo) saapuu raivoten paikalle ja aseella uhaten pakottaa parin naimaan! Myöhemmin aviopari myös nai, ilman asepakotusta.. Miehen suunnittelema, rakentama scifi-sota-ihanvaaanauto-lelu pörrää ja törmäilee pariskunnan ympärillä.. Tässä tämä `aikuismainen` osuus. Sitten siirrytään yhtä aikaa lapselliseen (tätä enemmän) ja `yhteiskunnalliseen` selitykseen: Koko kolmikko pysyy koko ajan kuitenkin jollain lailla ja tasolla yhdessä ja se yhdessäolo selitetään lapsellisella kapinoinnilla: Keittiöstä(!) löytyneellä kirveellä(!!) aletaan pilkkoa huonekaluja palasiksi. Ne mitä on jäljellä, koska niitä ei ole juurikaan enää taiteellisen tyhjässä asuntokompleksissa. Mihin ne ovat joutuneet, ei oikeastaan sanota, selitetä..
Sanominen, selittäminen on tietenkin pääosassa kun kerran "kapinaelokuvassa" ollaan ja pidin tästä paljon enemmän kuin pitäisi. Suurin syy siihen on, koska olen helpoilla kikoilla harhaan(?) johdateltava katsoja-kuuntelijaklovni-orja, jatkuvasti ääniraidalla toistettava kaunis kitara ja "tii-tii-tii-tii-ti-ti-ti-tii"- käheäkuiskauslauluinen teema, joka upottaa pumpuliin 1].. Ja hälventää, lieventää oikeutettuja "Ai jaa, pettäminenkö myös yhteiskunnan vika"-ajatuksia. Hieno, uniikki, upea kapinakohtaus on kun katolta pudotetaan satoja savukkeita kaduille kerättäväksi. Pidin paljon myös siitä että elokuva on jostain ihmeen syystä, tai`asta ja tarkoituksesta vahingossa ihan 80-90-luvun New York-undergroundin (Lydia Lunch, Richard Kern, Nick Zedd jne) näköistä. Mukana kuitenkin "suurena" finaalina ja lopullisena kapinana valitettavasti 70-luvun ja "kapina"elokuvien vitsaus viuhahtaminen.
1] Toinen katsojan huijaus/kääntökohtaus on laittaa umpipääpahis itkemään tai tuijottamaan merta. Tai jopa molempia yhtä aikaa. Ja sitten Hän lähtee taas pahantekoon.. Ja katsoja on mytty, myyty.. Näitä kauniita korniuksia ei tässä elokuvassa onneksi ollut. Ei sakeaa mahan täydeltä.
Liian sliizi sairaskertomus. Rutger Hauer teki näitä naistennielijänilkkinukkiroolejaan 70-luvun puolivälissä paljohkosti. Verhoevenin ohjauksessa lähinnä, mutta tässä Adrian Hovenin.
Tässä hän esittää tyyppiä joka on siksi ilkeä naisille koska hän jätti kultanaisensa, vai nainen hänet, mtien se nyt silloin meni hän pohtii.. Ja nyt harmittaa.... Nasisestakin tullut huumehuora... No, voi paskiaismiesraukkaa...
Dagmar Lassander (ja Hauer) ehkä alastomimmssa, hurjimmassa panokohtauksessaan...
Niljakkain/nätein on kohtaus jossa Hauer `panee` naisen pyllistämään ja ampuu väripistoolilla metsässä pakaroille ja reikään
Rutgerin ja naisen jatkuvat, jatkuvat ilo-nauru-riemuhypinnät ja tanssit puistoissa ja kaduilla (myös hidastettuina) saavat jo huonostinäyteltäviä, naurettavia, noloja muotoja. Morsiamelta ryöstetään huntu ja sulhaselta silinteri ja jatkuva HA-HA-HA-HA-HA-HA-HA-HA poraa reiän katsojan päähän!
Elokuva liian toistoinen, toistoisen sliizi sairaskertomus.
"Ikävöidessäsi menneisyyttä sinä kaipaat tulevaisuutta jonka historia on sinulta ryöstänyt".
Maan vetovoiman tutkija, isojen rintojen ystävä, Erik Rankamaa (Paavo Piskonen) herätetään 30 vuoden kuluttua henkiin jäistä ja ainoa varsinainen ongelma ja vaiva uudestisyntyneellä on kylmän aiheuttamat eturauhasvaivat. En kyllä kaivannut elokuvaan lisää tuonlaisia alun absurdeetteja, eikä niitä onneksi tullutkaan. Mutta muistelemani katsojan hermojen kärsimys ja järsimys, suoranainen kidutus kuivascifin kökködialogin muodossa ei onneksi toteutunut myöskään.
"Luuletko sinä, että kysymyksesi `Miltä maailma nyt näyttää?` liittyy jotain intellektuellia?
Olin nähnyt Aurinkotuulen joskus vuonna nakki ja makkara, ja muistot olivat hatarat. Uutena asiana, huomiona, oivalluksena tuli mieleen se, että se on aikamoisesti samanlainen kuin Itäblokin 80-luvun synkkäscifit, ja vielä sen alalaji sairaalascifi, (`En tiedä maailmasta. Olen lääkäri`.)
"Miksi he vievät puut piiloon, pois?" "Tulee sade"
"Mitä uutta painovoiman alueella?"
"Olen ajatellut pitää itse omat hautajaiseni."
"Sinä lupasit kertoa minulle sadun." "Kerron sen sitten kun maailmassa ei ole kuin sinä ja minä."
P.S. Ensimmäinen, erinomainen Suomi-scifi, Risto Jarvan Ruusujen aika oli designscifiä `maailmallisuudella`, yhteiskunnallisuudella/yhteiskummallisuudella, Aurinkotuulessa sanomallisuus on pääasia. Molemmissa elokuvissa on hämäriä jäykkäliikesarjaisia tansseja hämärissä/vihervaloisissa baareissa, bileissä, ravintoiloissa. Tanssiminen, tanssit näyttää olevan tulevaisuutta tutkaileva trendi Suomi-scifissä.
1] Hautausmaan reunalla kaatopaikka, kaatopaikan reunalla hautausmaa..
"Yksinäisyys on hänen Tavaramerkkinsä." Ja Ammattinsa..
Tappaja saapuu Kaupunkiin tässä hämmästyttävän, yllättävän, ällistyttävän hyvässä, jopa huippuhyvässä 60-luku New York-noirissa. 60+luvun mustavalkoisten New York-`roughailuiden` tapaan paljon komean sliiziä ja kalsean glamoröösiä katukuvausta Kaupungista jazztaustaisella Jouluviikolla. Roughailuiden nakuilu on tietenkin pois ja sen tilalla, täytteenä tietty noirailua. Ja hyvin on kaupunkia käytetty, näytetty ja juuri sillä noirilla täytetty:
Elokuvan merkki/äänipaalu on Lionel Standerin (anteeksiantamattoman, käsittämättömän typerästi jätetty alku -ja lopputeksteistä pois) upeasti kurkku-nenäörisevä kertojanääni joka neuvoo (selvästi kuulee, että ironisen, sarkastisesti piruilee, vittuilee) tappajaa tiellään. Tiellä käydään mm Greenwich Villagessa tiiliseinä- beatbaarissa, `yökerhossa` kuuntelemassa vimmaista bongorumpalia joka laulaa mm "Pukeudun aina mustaan" . Hieno kohtaus. New Yorkin vuokrahuoneniljaisuutta tulee kohtauksessa jossa miestä lyödään verisesti kirveellä käteen ja häkeistään paenneet hiiret juoksentelevat ympäri murhaa ja murjua. Varsinaisen Uhrinsa, gangsteripomon , jolla on juuri jouluksi noudettu pehmokarhu, pehmopanda sylissään, hän ampuu usealla laukauksella nurkkaan, tuoliin. Pehmo pysyy retkahtaen sylissä... Oivaa Joulutwistiä tässä.
Upea Elokuva, upea Nimi, upea Kaupunki...
"Ensimmäistä kertaa (ja viimeistäkö?, lat huom) elämässään hän ei halua olla yksin".
Harvinaisempi, jopa uniikimpi naisvankilaelokuva, jossa paljon juoneen/leffaankuulumatonta ja kuuluvaa pakottamatonta seksiä, sekä ulkopuolella, että vankilassa. Elokuva alkaakin väkisin juoneen/leffaan ympätyllä seksikohtauksella. 1] Ja, mutta kun vankilassa ollaan, niin tietenkin valitettavasti löytyy myös `pakollista` pakotettua seksiä, mutta onneksi ihmeelisen vähän. (Kun selviää että yksi vanki on neitsyt, niin niljaperverssi vankilanjohtajamies huutaa "Marvellous!" "Celebrate!" ja ruiskuttaa sampanjaa päälle! Kaiken lisäksi miehen mykkä ja sokea vaimo asuu, on viereisessä huoneessa!!) Lisäksi leffasta onneksi puuttuvat naisvankilaleffojen perinteiset peruskidutuskohtaukset (vesiletkut, riiputukset, roikutukset, ruoskinnat) ja ne on korvattu mm rautaisella punakuumakepillä, porraspudotuksella..
Jotenkin pienimuotoisuudessaan onnistunut teos. Jess Francomainen. Voi olla hänenkin salanimisähellyksensä (paitsi että ei ole sähellys), mitä epäilen. Sillä hänen naisvankilaleffoissaan puitteet ovat tätäkin pienemmät, kapeammat, vähäväkisemmät. Tässä pienimuotoisuus on onnistuttu käyttämään, kääntämään eduksi.
On leffassa kaksi asiaa, jotka perus-perinteisyydessään onnistuvat: Vankilan pääjohtajatar, miespomon alainen, on ihanan ruma ja vanha blondi ja on onneksi usein alastomana. Toinen on pitkät pyllyisät lähikuvaukset suihkutiloista.
Ihana Ajita Wilson paljon esillä, kaulusruutupaidassa tai alastonna. Uuden (vakooja)naisen tullessa vankilaan he lähtevät HETI molempimyöntyväiseen seksiin!
No, elokuvan alku-ja kokoasetelmaa "Syytön nainen nilkkirosvojen -ja poliisien takia vankilassa ja niinikää syytön sisko lähetetään vakoilemaan"-perus-perusjuonta olisi myös voinut edes kerrankin muuttaa. Mutta hyvä leffa kaikkitenkin kuitenkin. Perinteistä revengeäkin on lopussa, mutta sekin mukavan pienimuotoisena, mutta kuitenkin erittäin tyydyttävänä. Hyvistä erikoisuuksista voisi myös mainita sen, että vankilan tohtori on kerrankin hyvis.
1] Tai väkisin ja väkisin, no on se aika väkisin, vaikka lopputulema on aikamoinen. Kohtaus menee näin: Pariskunta nai. Nainnin jälkeen soi puhelin, vankilasta! "Tulkaa auttamaan, heti!!" No, pariskunta lähtee heti, mutta auton eteen ajaa kauhakuormaaja, peruutusyritys, mutta renkaat jäävät sutimaan Ja kauha murskaa ja rutistaa auton ja pariskunnan!!
Metka mättö. Alastomuutta, ihanaa heikon heiluvaa matsausta, huonoa höpinää... Mikäs sen pahempaa,parempaa. Tässä huono(t) heiluu, eikä kukaan ole toiselle reilu!! Ja taas ja vielä Cirio H. Santiagon (K)Ohjaus, Se on suutariohjus, tussahdus, mutta kuitenkin mainio mättömussahdus!! Mukana yksi selkä-vatsa ja yksi vatsa-selkälävistyslahtaus, ja Jumalauta yksi (tai kaksi, miten sen näkee, sic) silmä(t)seivästys(!) Seksikin on mitä milloinkin, on mitä on.. Harvinainen, uniikki sextaus,jossa kumpikin osapuoli puukottaa toisiltaan vaatteita pois! Miespääosa-mini vogue-mulkku on niljainen nähtävyys.. Samoin on hihaiseen, vihaiseen(?), reikäiseen perunasäkkiaamutakkiin pukeutunut martial arts-vanhus, joka ei enää jaksa, kykene, muista, osaa, pysty matsaamaan missään mitään.. Kerrankin näinkin päinkin..
Huisin jännä, metka, nasta ja vauhdikas leffa ja mättö!!
"Hän räjäyttää sinut pois!"
Parempi idea, nimi elokuvalle olisi ollut Mafia Ninja tai Ninja Mafia, mutta onhan tämä tunnettu höröröhönauru- hörähdysröhähdys-räjähdys, jossa erimaalaiset-tyyliset-vaatteiset (yhdellä maailmanhistorian feikein naama-arpi) matsaajat matsaavat ja laittavat kamppailukapuloita raivolla, raivona rattaisiin... Elokuva alkaa kun hyvissankari saapuu Shanghaihin. Heti joku hemmo käy kimppuun. "Mitä haluat?" "Aion tappaa sinut, paskiainen!!" No, eihän siitä mitään tule, koska toinen on sankari. Ja kohta toinen sankarin kaveri, koska hän luuli saapujaa raiskaaja-tappajaksi. Mutta se olikin joku muu. Joka unohdetaan. Paikallinen kaveri on viemäripuhdistaja joten saapujakin tarttuu torttuihin riuskin ottein. Ja niin riuskin, että toinen sanoo hänelle jostain syystä aina öisin tapahtuvasta puhdistuksesta että "Sinähän keräät heti Shanghain kaikki paskat!" Sitten tutustutaankin paikallisen viemärimafian, jätemafian pomoon, ja hänestä tulee saapujankin pomo. Mutta vielä pahempi `mafia` on Japanin `mafia` joka ei saa tulla toiseen Shanghain jätebisnekseen, eli huumekauppaan...
Tästä jaosta muodostuu sitten elokuvan runko. Mutta se kovin runko ruhjoo loppumatsissa, sillä Puu-kung fu on ihanaa kökköyttä!.. Puu juurineen irti maasta ja:. Pyöritä, pyöritä "pellava"puuta!... Ja oksalla alimmalla silmään!!!... Kuseen, Kuuseen kusipää kurkottaa, kataja kasvoihin kapsahtaa!! Ja varsinkin!: Sitä kuusta kuoleminen, kuuleminen, jonka juurella tappelu, minkä latvassa lahtailu!! Ja monet ninjat lopussa kuin puulla päähän lyötyjä..
`Tuntemattomien` ja tunnettujen toiminta`tähtien` tanakka tykitys.
Ex-ystävät tukkanuottasilla. Toisella onkin tukkaa tanakka tukku sekä silmillä että yläalkuselässä. Tukkalippa tanassa hän takoo taivaltaan..
Paljon talvi-lumiukko-kung fua, ninjailua, NaisNinjaa, ruusu, kukka naisen suukapulana??!!..
No, tässä sitten semmoinen vakavampi ninjatoiminta. Shaolinsellainen. On tässä (epä)onneksi, epäonneksi tai onneksi myös sitä "huumoria"; On jotain savusormea (savusilmää, suuta, korvaa, nenää, napaa, peräaukkoa "odotellessa"), outoa alastomuutta kautta seksiä ja yksi ninja lakaisee itsensä maton alle (vai muuttuuko jopa matoksi, ja kyseessä on vielä lentävä matto[!] miten olis huoneistossa. tuoli, pöytä, sohva, sänky, hella, hylly, keittiö, (jää)kaappi, komero, olo-makuuhuone, sauna, uuni, tiskiallas lavuaari, vessanpöntö, viemäriNinja?.... Vessa-viemäriNinja olis kyllä kova! Tai Talossa ja/tai Puutarharhassa: Kellari, käytävä tai vinttiNinja. Kaupungilla: Kauppa- Kirjasto- Kirkko-(Kirppu)Tori-Koulu-Palokunta-PoliisilaitosNinja. Maalla; Lato, navetta, sikala, talliNinja.)
Hyvää mattoa ja mättöä. Hyvä mättömatto. Muistettavin mättö: Valkotukka-viiksivanhus imee sormillaan virtaa itseensä alastomista nuorista naisista. Imun jälkeen miehen kehossa kohoaa punaväri varpaista päähän kuin virtalatauspalkki laitteessa!! Myös palovammaa ja pölyä levittävä kuumakehozombi on kova kamppailijakarbaasi ja vaikea vastustaja. Mukana myös shaolin-`sharknadoa`!: Kun kaksi ninjaa törmäävät toisiinsa, he räjähtävät!! Mutta elokuvan kaikkein tärkein anti ja asia, mutta ei antiasia, on shaolinsormi-karate-kun fu-minkälieneemätön tekniikan harjoitus ja toteutus.
Ninjaelokuvissa on kaksi toimivaa pääsuuntaa/päätöntä suuntaa; Jatkuva taisteluviuhunta tai täysin sekava sekavuus, jossa ei juurikaan ninjoja eikä tappeluksia, mutta paljon tahattomiam kommelluksia; Eli siis kaikkea muuta kuin leffan nimi antaa ymmärtää (silloin ollaan roskan lähteillä, tähteillä) ja jos esim ninjoja luvataan, niin sitten vain nimeksi. Tässä tosin on jo leffan nimessäkin Ninja kaksi kertaa, mutta eipä se juurikaan heitä tuplaa, triplauksesta puhumattakaan...
Tässä on juurikin näin. Elokuvaan on sotkettu kahta, kolmea elokuvaa; sitä vähäistä ninjailua ja jotain Kaukoitägangsterointihalpista (etsitään jotain nauhaa, tekijät näyttävät etsivän elokuvaa) ja siitä syntyykin (ei kuitenkaan aina, mutta nyt, usein tällaiset ovat katselukelvottomia) ihan katsottava maanantai-illan aivonollaus tai aivopähkinä'pollaus. Tämän, tällaisen voi katsoa "juonta" tajuamatta, juonesta välittämättä tai monijuonisena mysteerinä, arvoituksena, labyrinttina, ratkaisua hakevana elokuvaetsivänä....
Kaikki käy. Elokuvassa soitetaan puhelimella toiseen elokuvaan,korjataan vessanpönttöä ja mukana myös uimalaseihin ja vampyyrinhampaisiin naamioitunut ryöstäjä.
Tämähän on mitä pahinta kautta "parhainta" paskaa. Mutta Tämä on pa(r)h(a)imillaankin "vain" sitä. Itseään.
Ninjaturisti? No ei ainakaan ninjapuristi, sillä eivätkö he toimineet pelkästään Itämailla, jos puristintarkkoja tosiaan ollaan? Mutta onhan näitä Ninjoja Ulkomailla kautta UlkomaanNinjoja ollut ympäri ämpärin, mutta mikään American Ninja tämä ei onneksi ole..
Vaan tämä on ihan tappelevaa, toimivaa, tappelevan toimivaa UlkomaaNinjailua. Jossa on mukana jopa kyyhkynen, pulu!!..
Enemmän kuitenkin verinen, monipuolinen perusmättö tuli - ja vasara-aseineen (kirveellä kypärään verisesti) kuin varsinainen Ninjailu. Mutta tosin loppupuolella, lopussa pitkä Ninjailu..
Eräs talon tissitanssijoista on tapettu. Kuka tissitanssijoista tai miesvieraista on syyllinen?
Tylsähkö tissi-perseperseily. No, on tässä paljasta pintaa. Räsypokka on passe. Onneksi mukana siinä myös punastelevaa,ujohkoa milffiä.
Neitsyt(?)nainen kiihottaa ja tuhoaa miehiä tässä David F Friedmanin 'roughiessa'. Kiihottava kautta karmein,kauhein kohtalo kautta kohtaus: Nainen tuo erittäin ujomiehen asuntoonsa, istuttaa tämän vessanpöntölle, riisuu itsensä varsinkin pyllyä rintoja esitellen, käy suihkussa, kuivaa, pukeutuu (alushousut ihanan karmeat, kauheat, karmeat kautta kauheat mmummonmegamalliset, perse, pylly on Passeli) riisuutuu, kutsuu miehen "lovemakingiin" ja kun mies alkaa riisumaan naisen alushousuja,syyttää raiskauksesta...
"I May Be a Bitch, but I never Be a Butch!"
Neitsytnuori nainen pikkukaupungista saapuu New. Yorkin kampukselle ja collegeen. Collegesta ei näytetä kuin koko linnoitus ulkoa, sisäkuvat pelkästään asunnoista, bileistä ja softseksistä...
Raskaus(s)eksploitaatio joka muuttuu puoskariabortti-informaatioksi.
Seksipuolelta parhaat pari naispyllykohtausta; Kun alushousuja riisutaan ja kun alaston nainen makaa mahallaan sängyllä. Näissä naispylly kauneimmillaan. Ja kun takaa kuvattu alaston nainen istuu kantapäillään. Ja pyllistyksistä puolipyllistys on hekuMAlLLI/mällisin...
Elokuva kokonaisuutena kuitenkin kehno, kuiva(kka), kökkö...
Ja jonkinlainen jazz soi kaikissa kohtauksissa...
Sliizi musiikkituottaja Bono Zorro(!!) on tietokoneistanut koko lukaalinsa. Niinpä näemmekin liukufilmiltä alastomia beibejä. Tietokoneen kautta järjestelmän nimi onkin S.E.X.Y. tai SEXY. Tosin toisinaan leffassa kutsutaan myös c-kasetti-puhelinvastaajaa ja vhs-nauhuria tietokoneiksi. Puhelinvastaajanhan seksikäsääninen SEXY on kylläkin kaapannut äänellään.
Sitten Sexy sekoaa mustasukkaisuudesta!! Alaston kiiltokulta-vihreävärinen AvaruusBeibe alkaa yhdessä koneen kanssa tappamaan naisia: happosihkulla ja solariumlevyllä käristetään olemattomiin, tietonejohtonippukuristus, ajaapa AvaruusBeibe autollakin päälle...
Käsirauta-korvakorut, kaksi naista laittaa TV:stä tulemaan naisten mutapainia "asettuen" itse TV:n eteen purevaan, vaatteitariisuvaan catfightiiin, kämmenet löydetään kylpyveden pinnalta, muun kehon on happo haihduttanut...
Mainio mehevyys, messevyys, mössäävyys ... Talosta olisi kyllä voitu välillä poistua muuallekin mössäämään, mutta hyvä näinkin.
Vielä Findlayn. pariskuntaa. Hedelmäfetissejä, transvestiittidominatrix, feikki-valeprostituutiodokumentti ja ruoskintaa, paljon ruoskintaa. Nainen ei heilutakkaan nyt tissejään kahden kynttilän, vaan kaljapullon ja kynttilän välissä. Trailerit parempia kuin itse leffat.I
Lisää Michael Findlayta. Tai tässä nimellä Julian Marsh. Mutta kehutaan nyt heti alkuun, aluksi Vaimonsa Robertaa, eli Anna Rivaa, sillä hän on myös näiden elokuvien pääkuvaaja, ja loistokuvaaja onkin! Mutta nyt juoneltaan tämä Riva-Marsh on tasapaksu taaperrus, tylsä tarina, turina ja törähdys, heikko hajoomus ja valju vajoomus.
Tavallisesti Michael on elokuvissaam hikinen, parransänkinem, sotkutukkainen niljake, mutta tässä hän on karmealeukapujopartainen ja viiksinen nahjus jolla on vielä elokuvan alussa tiskatessaan esiliinaedustus päällään. Mutta sitten hän tappaa nalkuttavan vaimonsa (hänen oikea vaimonss Anna-Roberta, on ne pari!!) ja lähtee viemään ruumista autolla johonkin...
Törmätäkseen kahteen lesboon, jotka pakottavat hänet lesbotaloon, jossa leikkikehässä ja vaipoissa aikuinen alaston nainen-vauva. 'Oikeasti' hän taitaa olla "vain" mykkä nymfomaani joka pudottaa vaippansa ja lähtee leikkikehästä ja (paremman) puutteessa nai omaa peilikuvaansa....
"I Have seen nuts before, nyt these teos are escaped from a nutcake" sanoo Michael kiltisti, liioitellen ja vieraskoreasti, sillä kyllä Michael heidät hulluudessa voittaa, mutta tämä kakku jää häneltäkin raa'aksi, nauttomaksi ja mitättömäksi. Kakku valahtaa, luhistuu, lässähtää, romahtaa. Sillä nyt tila, idea, elokuva on liian toisteinen, tylsä ja pieni. Eräs näyttelijä sanookin Michalelin hahmolle, Michaelille "Hey! Now you done a stupid thing!" Sanoja ei voi olla enempää oikeassa...
Halvan hienosti, kekseliäästi 20-luvun Los Angelesiin (näytetään vain käveleviä jalkoja, kenkiä, näyttelijät opetelleet puhetavat ja jäykkänäyttelemisen hyvin, puvustus, ollaan paljon yhdessä huoneessa, alastonkuva-kolikkoautomaatit [varmaan jostain museosta] 1], tyhjä[!?] wanha hevoskaruselli pyörii negatiivikuvana, tyhjät[!?] museoratikat kohtaavat.. ja kaikki totta kai mustavalkofilminä) sijoittuva `softsexroughailu` on mainio pala seksploitaatioelokuvaa; Useita upeita kohtauksia: Vanhahkon-viis-kuuskymppisehkön jättitissi-jätti-läskiperse-burlesquebeibin lavaesitys yhdelle tirkistelijälle ("I`m not a windowpeeper, I am soulsearcher.") on mehukas, messevä, vielä mehukkaampi kohtaus on sellainen jossa mustan naisen isotisseille vaahtoaa, valuu valkosaippuaa ja mehukkuudessaan jo lähes liikaa on kohtaus jossa lähikaupan nätti blondi-brunetti-tumma-tyyppimyyjä (tässä blondi), nuori nainen hieroo huoneessa kouraankauttakouriinsopivia isopikkupersettään - ja tissejään kaatosateiseen ikkunaan... Olis vielä voinut olla tissibiljardi; Kas näin heiluu hinkit ja hinkit heiluu näin, kas näin roikkuu rinnat/ryntäät ja ryntäät/rinnat roikkuu näin ja kas näin takoo tissit ja tissit takoo näin!!.. Ja miehet, miehille, miehistä näin; Kas näin heiluu kassit ja kassit heiluu näin!!..
1] Mutta en usko että Los Angelesin ydinkeskustassa on ollut silloin (onko milloinkaan?) valtava hallikauppa joka myi s/m-sarjakuvia, kortteja, kuvia...
"I`ve been in this theatre for a long time. I know where the real show goes on. It`s not upstairs.
It`s down here....
|
|
|
"To take The Girl who strips her naked body in public and kill her...in public." Michael Findlayn elokuvissa ollaan lähes koko ajan tämän ikuisen, mutta alati kiinnostavan, tunkkaisen, törkyisen, uudistuvan ja verevän probleeman "Onko hän tosissaan vai onko tämä hänen paskanmustaa huumoriaan?" edessä. Mutta tämä ei ole tärkeää (törkeää kylläkin), eikä sillä ole merkiystä, koska ne ovat taiteellisesti mietittyjä tunkkauksia, törkeyksiä, taiteen tuntevan eksentrikon teoksia, tunkemuksia, tuntemuksia, purkauksia...
Tappo -ja kidutuskeinot ovat uniikin erikoisia, jopa typeriä: Dildo joka muuttuu mystisesti `käytössä` veitseksi, Findlay ampuu stripparin hihapiilo-puhallusputkella, ravun sakset, myrkytetty ruusu, myrkytetyt pikkuhousut, Findlay on myrkyttänyt spermansa...
Muuta: Findlay ampuu kotonaan varsijousella maaliin (hän on ammatiltaan asetuntija), stripparilla on seteli tai ruusu pikkuhousuina, toinen strippari soittaa pianolla kun toinen riisuutuu, nainen `ruoskii` toista naista jonka jälkeen hän nuolee "veri"viirut (huulipunaa,jotain vesiliukoista tussia, jotain kastiketta, kiisseliä?) pois. Strippari tekee jäykkiä, kulmikkaita, tökeröitä `naintiliikkeitä` pikkuruisella patjalla, nainen "leikataan" neitsyeksi , joka filmataan. ("Stevie, you got to believe me! I have never been in a movie like this!" "What you mean, movie like this!?" "I mean, in a movie."), Findlay on sidottu tuoliin ja hänen pipperiinsä on sidottu naru jonka toisessa päässä on kiväärin liipaisin. Pariskunta alkaa naimaan sohvalla ja kun Michaelin molo nousee, niin...
Ja kun elokuva(t) on toteutettu mustavalkofilmille ja juonellisella sarjalla näytelmällisiä kohtauksia näyttämö(i)llä ovat ne `loisteliaita`, mietittyjä taidepläjäyksiä saastan olemuksesta. Ainoastaan kidutuselokuvien "ikuinen, pakollinen tylsyys" sähkövirtaa nänneille (ja joskus munille, pilluun) (tässä kuitenkin korvaavasti korvakoruihin) on tosiaan tylsän iljettävää, tylsän tavallista, niin kolmikon kolmas Kiss of Her Flesh on kolmikon tylsin, juurikin näiden perusiljettävyyskohtauksien (ja yleensä iljettävyyskohtauksien, muissa osissa ne on toteutettu taiteellisesti off screeninä, viitteellisenä, mutta katsoja tietää mitä "tehdään"...)
Kyseessä on siis Findlayn "Pahamaineinen Lihatrilogia" Touch, Curse, ja Kiss of Her Flesh, joka kertoo Hullun, Mustasukkaisen Sovinistin (Findlay joka osassa) verisistä teistä, kun Hän löytää vaimonsa vieraiden miesten sylistä...
Elokuvien dialogi on myös taiteellis-saastaista, saastaisen-taiteellista teatteri"filosofointia", lue; Niukkaa, tiukkaa taidetörky`tykitystä`, tai paremminkin heittolaukauksia.
Tämä trilogia on Findlayn Pääteos. Muitakin elokuvia tietenkin, totta kai on, mutta ne sisältävät vain yksittäisiä neron valonleimauksia; Ultimate Degenerate`ssa Alastomat naiset tanssivat liekkitynnyrien ympärillä yössä (tai ainakin pimeällä teatterilavalla [Teatteri, tai siis Filmattu Teatteri näyttää olevan Findlayn PääJuttu, enemmän kuin elokuva). Ja Take Me Naked`issä (-66) Findlayn vaimo Roberta (Anna Riva) alastomana kiertää kehää huoneessaan ja koditon mies seuraa ja haluaa kämpän ja sinne naisen kiertämään alastomana kehää...
Ja näissä leffoissa on välillä briljantteja, pikantteja alku-etukiteytyksiä ja lisiä kun alku-etutekstit on joskus heijastettu, tussitettu naisten tissseille ja pyllyille ja vessan seinille.
Ja Anteeksi, etten ole aiemmin maininnut Findlayn vaimoa Robertaa, joka Anna Riva nimellä Pää -tai osaosittaa loistavasti näitä fimejä. Ja ohjasivatkin yhdessä. Hänestähän tuli sitten valitettavasti roskakauhuohjaaja. Ja Michael kuoli tunnetuimman yksittäisen paskakasansa (Shriek of Mutilated, josta tehtiin muka"snuff"paskakasa (onko niitä "snuffeja" edes?) nimeltään tietenkin, hohhhoijaa "Snuff") jälkeen kun helikopterin lapa irroitti hänen päänsä. Oliko Findlayn "Take My Head" (-70) enne-elokuva?
Sanon Michaelille kuten Hän sanoi spermamyrkytetylle naiselle; "Solong, Sucker!" Michael oli Paskiainen, mutta Lihatrilogia loistaa pimeydessä!
Elokuvan alussa kaksi prostituoituja tuo miehen väkisin asuntoon, sitten paikalle saapuu konepistoolimies, joka ampuu sekstaavan miehen ja naisen. Erittäin huonosti näyttelevä Prostituutioporukka perustaa tappopoppoon vastaan erittäin huonosti näyttelevä miehiä. Tosin se alkaa toimiin (pesutupa-allashukutus ja jopa lopussa off screeninä 'perinteinen' jäsenirroitus ja metsäänheitto) vasta viimeisellä vartilla, "varvilla" , Sitä ennen miehet ampuvat, hirttävät, kuristavat... Jostain syystä lähes kaikki naiset ovat lähes koko vapaa-aikansa rinnat paljaina (kun kokoustavat kommuunissaan, soittavat pianoa, puhelimella, juovat, varmaan syövätkin...)
Elokuvassa pari ihanaa älyttömyyttä: Baarissa sokea (siltä näyttää) DJ ja samoin sokea tai paremminkin näkymätön baari'mikko' (juomat vain ilmestyvät) ja kuurojakin he taitavat olla: Kumpikaan, tai yleensä kukaan baarissa ei reagoi kun naiset ampuvat miehen ja raahaavat tanssijoiden välistä ulos. Ja ilmeisti naisilla on kommuunissaan hiekkahuone, hiekkalattia(??!!) jolle he elektronisten linnunlaulujen siivittänminä alastomina konttaavat rinnat heiluen ja pyllyt pystyssä asettuvat makaamaan. Kamera kiertää, kuvaa kolmikkoa joka puolelta.
Älytyömyydet pelastavat elokuvan.
Mutta ei kovin fast eikä wild one ole tämä Barry Mahon-voodoozombailu. No on tää vähän wild! Siis se auringonvaloa varova zombi on. Ehkä siksi tää "Hei Zombi! Älä mene auringonpaisteeseen, tai häviät savuna maahan!"-"varoitus"huutoelokuva yössä liikkuville voodoozombeille.
Siis ei fast eikä huisin wild, mutta suht värikäs. Vaikka yössä taaperretaankin niin onhan taloissa valot!
The Dead One on huima,upea jopa uniikki nimi, mutta en käsitä, tajua, tiedä, ymmärrä miksi sille otettiin myös massaan hautautuva, hukkuva, häviävä, katoava, putoava, sotkeutuva, uppoava, haipuva, vaipuva, massasta erottumaton Blood of The Zombie.
"Peittäkää itsenne märillä sanomalehdillä älkääkä syökö tai juoko mitään!' (??!!??)
Eksploitatiivinen varoituskolmio ydinraketeista. Barry Mahon-elokuva.
Amerikan agentti lentää yksityiskoneella venäläiselle pellolle, kävelee Moskovaan tapaamaan naisagenttia ravintolaan jossa esiintyy avantgardistinen napatanssija ja kasakkajonglööri-tulennielijä!!?? (Kumma ettei hän ole myös leijonankesyttäjä-nuorallatanssija. Tai kasakkaklovni.) Hommat alkavat rullaamaan vauhdilla, kohta ollaan metsäaukiolla jossa raketti. Kauempaa se näytti kapealta korkealta kepiltä, mutta lähempää teatraalisen hienolta yössä valonheittimien viipaloinnissa. Lähikasarmi näyttää betonin, pahvin ja raunioaita/seinäkasojen labyrintilta.
Seuraa julmaa ammuskelua puolin ja toisin (rakettia on varsinaisesti vartioimassa yksi mies jolta julmasti puukolla kurkku auki) ja aikamoinen, erikoinen, erilainen julmalopetus ilman glooriaa. Kumma kyllä ilman, sillä sitä on tullut tukusti pitkissä dokumenttipätkissä aidoin ja tähän elokuvaan liitettyine kertojaäänineen.
Kuten sanottua, erikoinen, erilainen..
Maurizio Merlin Saksakausi Saksatuotantokausi jatkuu. Ja loppuu. "Eläköitynyt", vetäytynyt villapaitapoliisi on vetäytynyt maaseudun 'rauhaan' leipää leikkaamaan ja juustoa ja sitä leipää syömään ja viiniä juomaan kun hänet kutsutaan henkivartijahommiin kaupungin, kaupunkien rauhattomuuteen. Ja niinpä hän sitä sitten lähtee trendikkäässä paksussa kaulusvillapaidassaan kylmää kuolonkyytiä katsomaan ja aiheuttamaan, lisäämään, lopettamaan? Tässä ollaankin Italocrimeille harvinaisesti talvimaisemissa. Aluksi ilmeisesti nopeutettu Kolmen auton kaaottinen kaahailu jääkaduilla on enemmän huvittavan, hyödyttömän kuin toimivan näköistä. Poliisivolkkarikin kuperkeikkailee.
Tämä on jo vuodeltaan italocrimen auringon -ja kuunlaskua, ja sen huomaa. Mutta kyllä tämä vielä vähän gruuvaa ja toimintaruuvia ruuvaa.
P.S. Olisiko jopa viimeinen Italocrime? Kuvaako asunvaihto tätä? Rebelin alussa Merli hakkaa nyrkkeily palloa, säkkiä ja ilmaa treenihousut -ja hupparit päällä. Sitten "eksyy" vaihtuu villapaita päälle. Mutta nyt lähtee vihdoin Merliltäkin paita pois, esittelee ylävartaloaan, mutta yhden yön onnistuneen, suloisen seksisuhinan, sutinan jälkeen mieshahmosta "tulee" naurava, naureskeleva naisenhakkaaja!!?? Ja nainen tietenkin lähtee vetämään, ja mies jää kiertämään kämppää hämillään. Ja ääniraidalta alkaa kuulua kaihoisa balladi!.Voi. mies parkaa-raukkaa-rukkaa, voi raukkaa..ihan sääliksi käy..
Juntin joutsenlaulu. Bastard olisi, on elokuvalle parempi nimi. Tähän huonouteen on hyvä lopettaa Merleilyt.
P.S. 2 Toisin kuin crimegenren kaksi kovaa(naamaa) -ja nimeä Tomas Milian ja Henry Silva (kolmas onkin sitten jo Merli, sitten Luc Merenda, John Saxon, Fabio Testi, Franco Nero... 1]), jotka ovat esittäneet sekä poliiseja että roistoja (roistoja enimmäkseen 2]), mutta tietääkseni Merli on aina crimeilyissään esittänyt poliiseja, ei koskaan roistoja. Roistomaisia poliiseja kylläkin. Kaikissa crimeissään.
1] Sitten on hienoja yksittäiskyttiä, kuten esim Stuart Whitman Blazing Magnumissa. Ja pollaripäällikkönä kerran James Mason. Sittenhän on tämä gangsteripäällikköpopula: Jack Palance useastikin, Martin Balsam, Joseph Cotten ja ja tietenkin Richard Conte. Eli vanhoja Hollywoodpahiksia.
2] Milian näytteli paljon roistoja, mutta poliiseja paljon enemmän kuin Silva. Milianillahan on tämä pipopääpoliisi-elokuvasarja. Silva on ollut pari kertaa poliisi kautta sotilas. Almost Human`issa Silva on poliisi ja Milian juurikin raaka rikollisroisto, roistorikollinen, todella tunkkainen, tunteeton.. Crime Bustersissa Silva on sotilas.
Mieluummin Pelle Peloton etsivä(nä.) No, tässä itse Joan Collins puolistrippaa (no ne tissit), mutta Maurizio Merli tietenkään ei. Ei lähde häneltä haalaria, housua, paitaa, pukua. Mutta häneltä lähtee huumori. No ei oikein lähde. Sillä hän on aluksi farkkuhaalarinen (voi hyvä jumala), naureskeleva etsivä ja takaa-ajokin ajetaan huumorilla: Tiiliaitaa rakentava mies kyyristyy juuri poimimaan maasta tiiltä kun auto hyppää aidan ja miehen yli, eikä mies huomaa mitään. Lisäksi huomataan että pii-paa-auto on bää-bää-lammaslauman saartama. Takaa-ajoa reunustaa Stelviano Ciprianin huumorimusa. Myöhemmin leffa vakavoituu tylsäksi, tylsästi..
Tylsä.
P.S. Niin, ja eihän tämä varsinainen Italocrime olekaan, Merlin Saksakautta, kuvattu kokonaan Länsi-Saksassa. Toinen ei varsinaisesti Italocrime Merliltä on ulkomaajännitys'seikkailu' Covert Action (sekoitan sen jostain syystä usein Convoy Bustersiin) eli Kuolema Ateenassa. Mutta ei siitä elokuvasta ja minun nimimuististani nyt enempää..
P.S.2 Olen nähnyt elokuvasta (ilmeisesti) Italoversion (ainakin italiaa puhutaan), josta on siistitty, siivottu, siivottu kaikki alastomuus pois ja olen nähnyt myös tuon Magnum Cop- version. Jossa ne ovat mukana, poistetut paikallaan ja taas tuo huumoritakaa-ajo on poistettu siitä versiosta eli se versio on vakavampi. Ykkösarvio, ykkös-P.S. oli arvio tuosta italoversiosta (johon lisäsin nuo alastomuudet)j ja tää kakkos-P.S. on arvio Magnum Copista. Joka on paljon parempi versio. Mutta otetaan tähän loppuun asia joka toimii molemmissa versioissa: Merlin hahmo tuo paljon heikkouttaan, pakenemistaan, pelkoaan. Hänet hakataan pariinkin kertaan, joten kyllähän semmoinen pistää poliisikin pelkäämään, pakenemaan.. Uskottavampaa menoa, toimintaa. Inhimillisempää.
No nyt Maurizio Merli ei pelkästään ammu roistoja jalkaisin, juosten, autosta/autoon, moottoripyörästä/pyörään, vaan tulittaa tappavasti myös helikopterista! Harvinaista katuorientuntuneille italocrimeille. Ja nyt Merli naistenmieheilee sentään sen verran että baarituttavuusnaisen (jonka hän pelasti riviroistojen kynsistä) kanssa hän makaa aktin jälkeen lakanat kauloihin asti nostettuna. Lattea kohtaus on myös rivihippien "hurja" mutta hauska moottoripyöräily pitkin urheilustadionin hiekka(!)juoksurataa. Ja joka paikassa katsotaan jotain paikalliskanavan puolistrippausta, jos sitäkään. Ja kun leffa muuttuu "kalastus"crimeksi. on jännitys joen/järven/meren/minkälieneeveden pohjassa. Mutta se että Merli siirretään osaston, jossa ei ole mitään tapahtunut vuosiin niin nyt Merli on liittymättä kuin taikaiskusta alkaa tapahtumaan kaikenlaista jännää jäynää ja oikein isoa roisto-operaatiota kaikkialla alueella on yhtä aikaa perinteisen epätodellista, laiskaa ja tyhmää, mutta myös katsojan näille naureskelevaa, varsinkin niiden vakavuudelle naureskelevaa käsikirjoitusta ja sen "kritiikkiä". Alku (no se helikopteri) -ja loppu (perinteinen kidnappaus, tosin lapsia) paukutus oikeanlaista italocrimeperinteisyyttä. Stelvio Ciprianin loistavaa naputusmusateemaa aivan liian vähän, mutta niin on tosiaan siihen sopivien kohtausten määräkin.
Eli, mutta kova siis tämäkin loppujen lopuksi. Jopa monipuolinen harvinaisuudesssan (helikopteri), perinteisyyksissään ja siitä johtavine "uusine" perinteisyyksineen/ älyttömyyksineen.
Maurizio Merli on Mies joka on kovan, köyhän ja kyynisen miehen Franco Nero. Ja nämä adjektiivit sopivat myös Merlin näytteleminen poliisien pirtaan. Mutta naistenmies hän ei elokuvissaan ole, tässäkin hän pysyttelee tärisevänä ja täysvaatteissaan lähes full -ja backalastoman Silvia Dionision kanssa kuin pikkupoika.
Mutta erittäin kovakalloinen, aatteinen ja aseinen paukuttaja hän on. Tämän elokuvan alussa esitellään harvinaisesti pysäytyskuvin valtava rimpsu riviroistoja/italogenre-elokuvissakin tuntemattomia näyttelijöitä oikeilla nimillään ja kaikki nämä roistonäyttelijät Merli elokuvan aikana kaataa katuun ja niittaa niittyyn. Kekseliäs idea on laittaa Merli roistojen tilaaman pakoauton tavaratilaan, joten roistojen pesässä alkaa asepaukutus pitkin autotalleja, "halleja" ja käytäviä.
Ei kovimpia Merleilyjä, mutta kova silti.
