Ehkä "pitää" katsoa seuraavaksi(?) turkkalainen (tuskin), turkkilainen kauhuelokuva Baskin. Toivottavasti ei oo Paskin.
P.S. Kiitävissä, kiiltävissä toiveissa, unelmissa odotan tältä "paljon", mutta tämä "saattaa" olla nykynäpertelyä, jäpertelyä, käpertelyä, näpertelyä, läppäriläträystä.
Kaunoluistimilla kävellään kaduilla, liukuportaissa, portaissa, rautatieasemalla, ruoholla, taidenäyttelyssä, tavaratalossa, niillä tullaan taksista, niitä käytetään veriviiltovälineinä. Hiuksilla kuivataan kainalot, sukuelimet. Klassikkotaulut muuttuvat nykytapahtumiksi.
Valie Exportin elokuva on tietoisen radikaali ja antiradikaali. Jälkimmäisestä on oiva esimerkki tollosta keittiöraivoajamiehestä, joka haukkuu yhteiskunnan, ruokaa tekevän vaimonsa typeryyksin, jolloin nainen soittaa ystävälleen apua, mutta apua ei tule, koska hänkin tappelee miehensä kanssa. Kun vaimo laskee puhelimenluurin, äitinsä soittaa että hän tappelee vaimon isän kanssa. Oikeastaan oiva kiteytys absudista järjettömyydestä, typeryydestä, tylsimyksen tylsistyneisyydestä, typeryksen typeryydestä, kaikkien tuskasta.
Export liittää, sekoittaa, sotkee sotapätkiä, aitoja kaupunkikapinointeja kivineen, kyynelkaasineen, vesisuihkuineen parkkipaikka, parkkisakko, kauppakiistelyihin taidokkaasti, jopa nerokkaasti. Mutta elokuvaa varten tehdyt eläintapot, itkevä vauva jääkaapissa-kohtaus vetivät tämän elokuvan vessanpönttöön, pelkäksi p*skakasaksi, tunkkaiseksi tunkioksi, täysin turhaksi tekeleeksi.
"Flesh is my dress, and flesh is too small." "Suojelen sinua ajatuksiltasi." "Kuolleet hautaavat kuolleet."
Miki Liukkonen kirjoittaa jälleen (aina) runsaasti. Eikä hänen lavean tiheä, tiheän lavea tekstinsä ole taaskaan turhaa sivujen, tiiliskiven täytettä, vaan näin nerokasta tekstiä lukisi useammankin tuhannen sivun verran. Nyt tuli yli tuhat. Ja tällä kertaa eräällä agendalla, ehkä pääagendalla on sekopäisen suvun salaisuudet.
Miki Liukkkonen: Elämä : Esipuhe
