Koko hallitus koronatörttöilee

 Ei yksinomaan Marin, vaan näköjään puolueesta riippumatta jokainen puolue omaa omansa ministerin tai muun tahon joka koronatötöilee samoin selityksin ja yksipuoleiset (lue yksipuolueiset, oikealle vetää) lehdet näköjään valitsevat vain Marinin syypääksi. Samaa sönköttävää sakkia kaikki. Ei jaksa enää näitä puolueita, lehtiä, onneksi on elokuvat...

It's Nothing, Only a Game aka It's Nothing Bad, Mama, It's Only a Game aka Beyond Erotica aka Lola eli Lola- viidakon vanki eli Paheelliset leikit (Espanja-Venezuela-74)

 Isäkuolematraumainen hullu hacienda"pomo" (David Hemmings, lainausmerkit, koska Äiti, Alida Valli äiteilee, ärhentelee, ärräilee, äyskäröi, on oikeasti Pomo `taustalla`), nukkemobilea pyörittävä, seksipelkoinen, tietenkin,  niljakekusipääpaskiainenperverssisairassika`surkimus` ajaa pupukorvaisia ja peräisiä naisia, naista takaa hevosella ja koirin, tarjoaa matosämpylää, pitää janossa ja nälässä, "antaa" `perinteisen` letkusuihkutuksen. Huomataan että sika ei olekaan enää rikassika, eikä äitikään, ja lopuksi perhe keikautetaan kumoon. Hieno hahmo on rikaseno, joka pitää rahojaan mahansa, selkänsä ympäri käärityssä veden,verenpitävässä pussiketjussa, nauhassa. 

Eräs elokuvanimistä on oikeassa; Tässä ei ole ensinkään erotiikkaa, tää on kaukana erotiikasta. Tää on ehkä eräänlaista softsaastaa, mutta saastaa kuitenkin. Tosin hyvin näyteltyä sellaista.

Hyvien  näyttelijöiden (David Hemmings nukkemobilea pyörittävänä seksipelkoisena naisalistajana, Alida Valli poikaa pyörittävänä äitinä) kahlitsema (sic[k]) kohottama, varjostama niljakkuus. Mutta ei tää neuroosi-traumasaastaus ihan, onneksi, pahinta lajia ole, ihmislaji on "pystynyt" valitettavasti paljon pahempiin, paskempiinkin elokuvasairauksiin.

Baskin (Turkki-2015)

 Ehkä "pitää" katsoa seuraavaksi(?) turkkalainen (tuskin), turkkilainen kauhuelokuva Baskin. Toivottavasti ei oo Paskin.

P.S. Kiitävissä, kiiltävissä toiveissa, unelmissa odotan tältä "paljon", mutta tämä "saattaa" olla nykynäpertelyä, jäpertelyä, käpertelyä, näpertelyä, läppäriläträystä.

Invisible Adversaries (Itävalta-77)

 Kaunoluistimilla kävellään kaduilla, liukuportaissa, portaissa, rautatieasemalla, ruoholla, taidenäyttelyssä, tavaratalossa, niillä tullaan taksista, niitä käytetään veriviiltovälineinä. Hiuksilla kuivataan kainalot, sukuelimet. Klassikkotaulut muuttuvat nykytapahtumiksi.

Valie Exportin elokuva on tietoisen radikaali ja antiradikaali. Jälkimmäisestä on oiva esimerkki tollosta keittiöraivoajamiehestä, joka haukkuu yhteiskunnan, ruokaa tekevän vaimonsa typeryyksin, jolloin nainen soittaa ystävälleen apua, mutta apua ei tule, koska hänkin tappelee miehensä kanssa. Kun vaimo laskee puhelimenluurin, äitinsä soittaa että hän tappelee vaimon isän kanssa. Oikeastaan oiva kiteytys absudista järjettömyydestä, typeryydestä, tylsimyksen tylsistyneisyydestä, typeryksen typeryydestä, kaikkien tuskasta.

Export liittää, sekoittaa, sotkee  sotapätkiä, aitoja kaupunkikapinointeja kivineen, kyynelkaasineen, vesisuihkuineen parkkipaikka, parkkisakko, kauppakiistelyihin taidokkaasti, jopa nerokkaasti. Mutta elokuvaa varten tehdyt eläintapot, itkevä vauva jääkaapissa-kohtaus vetivät tämän elokuvan vessanpönttöön, pelkäksi p*skakasaksi, tunkkaiseksi tunkioksi, täysin turhaksi tekeleeksi.

"Flesh is my dress, and flesh is too small." "Suojelen sinua ajatuksiltasi." "Kuolleet hautaavat kuolleet."

Miki Liukkosen runsas romaani on massiivisen vaikuttava

 Miki Liukkonen kirjoittaa jälleen (aina) runsaasti. Eikä hänen lavean tiheä, tiheän lavea tekstinsä ole taaskaan turhaa sivujen, tiiliskiven täytettä, vaan näin nerokasta tekstiä lukisi useammankin tuhannen sivun verran. Nyt tuli yli tuhat. Ja tällä kertaa eräällä agendalla, ehkä pääagendalla on sekopäisen suvun salaisuudet.

Miki Liukkkonen: Elämä : Esipuhe

Scandal in Paris (USA-46)

Ohjaus: Douglas Sirk. - Mukavasti seurattava, mutta pikkuisen liian pitkä kertomus  François Eugène Vidocq`ista, 1700- luvun elegantista etenijähuijarista, jonka tie vie vankilasyntymästä/paosta piireihin, ja joka `ryöstää`työstää itselleen jopa Pariisin Pankin pomon paikan.

Tyypin eteneminen piiriportaissa (suorittaa ryöstöjä tietenkin sielläkin) ilman että juuri kukaan kiinnittää epäilevää, negatiivista huomiota yhtäkkiä ilmestyneeseen "ylhäisö"tyyppiin viittaa "ehkä"(?) ja "ilmeisesti"(?) yläluokan älykääpiökomedialliseen "ajatuksen""juoksuun" (ja jos juoksee, niin poispäin) ja yleisolemukseen, kaikkine epäaitoine eleineen ja vaatekertoineen. Mutta yhtä kaikki, nuhevanironisella äänellä ja olemuksella siunattu George Sanders on tässä parhaimmillaan, ja se on paljon sanottu, hän on loistava  usein. Periaatteessa perinteinen huijarikomedia, mutta Sanders nostaa sen yli perinteisyyksien.

Akim Tamiroff Sandersin criminal sidekickinä on myös mainio. Ja mm Signe Hasso, Carole Landis, Alan Napier, Alma Kruger, Gene Lockheart lujittavat letkeää letkaa vielä omilta osiltaan. Landis ja Lockheart varsinkin paahtavat parastaan kuin paraatissa.

P.S. Kohtaus, jossa ensin kankaan takana varjokuvana esiintyvä laulajatar, tulee tulen läpi esiin on upea, mutta ehkä liiaksi aikaansa edellä. 

Le couteau sous la gorge (Ranska-86)

 Paskaisessa Pariisissa Kaikki miehet ovat saastaisia stalkkaajia, raiskaajia ja tappajia. Naiset uhreja. Yksi miehistä juoksee tekonsa jälkeen rekan alle, toinen pamauttaa itseään ovella päähän, jotta häntä luullaan uhriksi. Mutta uusia ja vanhoja miehiä "sikiää" koko ajan lisää, koska kaikki paskatappajia. Tai ainakin he ovat paskoja. Poliisitkin. Ohjaajakin? Sillä tämä teos on sontaa.

Sontaa. 

Rollercoaster (USA-77)

 Rollercoaster on hidas, tylsä katastrofi"klassikko". - Nuori ukko on huvipuistoterroristi. Yhden iskun tekee. Sitten alkaa se jäykän jännittävä ja pitkä takaa-ajo.

Elokuva täynnä tylsyyksiä, mutta ne eivät ole tarpeeksi tylsiä, jotta olisivat campia; Ukko kiikaroi erittäin esillä siellä täällä, mutta kukaan valtavasta takaa-ajolössistä ei tietenkään huomaa häntä, ukko seisoo puolihymyilevänä tylsäpatsaana keskellä "Sparksin" huvipuistokeikkaa, jokainen muu yleisömassan jäsen riehuu riemukkaasti, ukko pääsee "jännityksen" "loppuhuipennuksessa" vihittävän vuoristoradan kyytiin todella ankean, kankean typerällä tempulla.

No, se "Sparksin" (lopputeksteissä on lainausmerkit yhtyeen kohdalla) keikka on ihan kiva, keikka/ biisipäätöksessä Ron Mael hajottaa pianotuolin!

 

Absurd - Rosso sangue (Italia-81)

 Takaa-ajon jälkeen Pappi"poliisi" (Edmund Purdom!) suolestaa "Absurdin" (George Eastman) aidanpiikkeihin, mutta Absurdi laahustaa suolet sylissään sairaalaan ja hänet hoidetaan, ja takaa-ajo jatkuu...

Joe D`Amaton gorekökköohjaukset ja Eastmanin kökkökäsikirjoitukset ovat aina, yleensä kammottavan huonoja, niin tässäkin, mutta nyt tässä kökköys, varsinkin lopussa, toimii pikkuisen aikaa, mutta eniten toimii ei jännitys, vaan jännitysmusiikki, progepyöritys. Varsinkin toimii keksintö jossa takaa-ajettu, "sänkyyn sidottu" nuori nainen, laittaa mankasta soimaan täysillä klassista musiikkia ehkä progekuorrutuksella kun silmäsirppisokea Eastman harhailee isossa kartanossa. Ihmettelin ensin miten nykyaikakartanossa (nykyaikasisustus) on yksi haarniska, mutta se saa sakean selityksensä lopussa. Sakean-sokean.

Pertsa ja Kilu (Suomi-2021)

 Aivan mainio versio Väinö Riikkilän alkuperäisromaanista laivoineen, lentokoneineen, sukellusveneineen. Lapsinäyttelijät loistavia, seikkaileva pojankoltiainen sisälläni taputti mielikuvituksen voimalla, voimalle.

Unsuspected eli Ei epäilty (USA-47)

`Mukavan` sekava murhamysteeri. Claude Rains raivoaa, loistaa. Elokuvan Suominimi jämäkkä, vahva, vankka, mutta mysteerihän tää on. Kaikin Puolin Liiaksikin..

Day of The Dollphin eli Operaatio Alfa (USA-73)

 Puolet elokuvasta ihastuttavaa delfiinien leikkiä, liikettä, puhetta, rakkautta, toinen puoli jännitystä kun kusiipää-delfiininrääkkäjät valjastavat delfiinit pommilla presidentintappoon. Hyvä yhdistelmä, ei mikään teelmä. George C Scott, Trish Van Devere, Paul Sorvino.

Yhden idean, idun, ideanidun peruna

Tuli taannoin talvella katsottua tämä elokuva, Peruna. Ehkä pakkanen pani perunaa, mutta kyllä tämä liiaksi makaa tämän yhden ideanidun varassa, peruna vastaan nauris ja peruna voitti.

Matrimony`Speed Limit (USA-1913)

 Yhden konttorihuoneen pikkuliikemies, mikä lienee, menettää rahansa, näin kertoo sähkösanoma. Mies on menossa näköjään melkoisen rikkaan (tuon aikaisten  mykkäelokuvien yksi vahva vääristyneen kuvan Amerikasta luova pääoksa; perhe- sukukartano palvelijoineen kaikkineen, kaikkihan Amerikoissa elävät näin) nuoren naisen kanssa. Koska siellä Amerikoissa raha on kaikki kaikessa, niin nyt kun sitä ei ole, niin mies päättää peruuttaa häät. Mutta nainen, mikä hänellä hätä, rahaa riittää, haluaa että häät pidetään kaikesta huolimatta. Mutta mies ei anna periksi pysyy päätöksessään ja lähtee pensaita, puita potkien pois.

Mutta nainen lähettää miehelle valesähkösanoman muka joltain Tuomarilta että miehen Joku Täti on kuollut ja haluaa jättää valtavan omaisuutensa miehelle, mutta miehen on mentävä samana päivänä naimisiin ennen kello kahtatoista, muuten rahasade raukeaa.

Tästä seuraa kaaos; Mies yrittää ajanpuutteen takia mennä naimisiin kaikkien vastaantulevien naisten kanssa, mutta siinä onnistumatta. Niinpä hän lopulta jää tielle makaamaan, mutta rikasmorsmaikun auto isineen, kuljettajineen, palvelijoineen "törmää" häneen ja häät ovat todellisuutta. Auton takana onkin sitten tiejyrä.

Ihan toimivan lakonisen lyhyt pöljäily rahan rahdista, mahdista. Onko `onnen` `komedian` takana aina tiejyrä? Entä mikä, mitä on draaman takana? Taitaa olla kiertokulku, enpä minä-meikäläinenkään muuten tässä tästä bloggaisi, sun muuta suhaisi.

Elokuvan nimi hyvä myös.

The Woman Condemned (USA-34)

 Sekava, mutta suloinen salaisuussäilytys-väärinkäsitysdraama - väärä nainen vankilasyytteessä-elokuva. Jason Robards Sr (teksteissä tietenkin ilman Sr:ää, koska Jr , eli "se" Jason Robards ei vielä elokuvissa näytellyt) ja Mischa Auer (tässä Aver) mukana. 

La Cigarette (Ranska-1919)

 Nuoren naisen iäkkäämpi egyptologi-arkeologi-aviomies löytää ja tuo egyptiläisen Prinsessan muumion ja sargofagin Pariisiin, ja miehestä tulee vähäksi aikaa ainakin Pariisi kuuluisuus. Mutta Prinsessalla on synkkä historia, johon sisältyy monenmoista; Myrkytystä ja Murhaa. Toistuuko "Kirous" tässä komediassa(!), kun nykynainen ja golffari-tanssija(! mikä yhdistelmä!)mies astuu areenalle, Aviomies tuo vielä Muumionkin kotiin sargofagissa nurkkaan nojaamaan?

Viipottavan villiä mykkämeininkiä, jonka katsomista jatkuvahkosti esiin nouseva pyörremyrskymäinen vanhan filmin hapetus-haperrus sotkusuttu pilaa, ainakin vaikeuttaa. Mutta kyllä tästä juonen erottaa; Äijä myrkyttää yhden tupakan tupakkalaatikostaan, sekoittaa, ja aikoo myrkyttyä randomröökistä "vahingossa", mutta myrkytys menee mytinäksi ja rakkaus rytinäksi. Muumio ulos, Nuorikko sisään!

Naisohjaaja Germaine Dulacin teoksessa kirpeys kohtaa komedian draaman sulosävelin.

Que Vivan Los Fantasmas!! aka Long Live Ghosts! (Tsekkoslovakia-77)

 Katsoin spanskidubatun tsekkilastenelokuvan jossa lapset kohtaavat pari aavetta, muinaisritarin ja varsinkin mitkä lienee maan alta nousevat (ja sinne hyppivät) maahiset tai "oikeammin" kärpässienipipoiset puutarhatontut linnanrakennuspuuhissa.

Luonnollisesti, toisteisesti ja väkisin hauskaa elokuvaa. Toisto varsinkin muuttuu väkinäiseksi, mutta kyllä tämän helleaivoilla-päällä-keskittymisellä katsoo, kun ei osaa, kykene keskittymään puheeseen. Elävät, liikkuvat puutarhatontut komeasti kuvattu normilasten pohkeenpituisina lapsilauman keskelle, väliin ja vierelle. Ai niin, ja `hauskaa` oli kun kassakonetta löi nyrkillä, niin koneen rahariville tulee sana AU

The Garden of Torture (Ranska-76)

 Elosteleva, mutta kaikille, köyhillekin lojaali lääkäri lähetetään poliittisista syistä 1920-luvun lopun Kiinaan. Alku ja alkumatka tuo esiin suht hyvää poliittista, uskonnollista kökkökritiikkiä; Lääkäri nai kuulemma kaikista suunnista, muttei vasemmalta, mutta hänen siemennesteensä omaa vallankumouksellisia tendenssejä. Laivamatkalla törmäämme bordelleissa ravaavaan pappiin, mutta lääkäri sanoo: "Eli lyhyesti, sinun on nyt elettävä kuin Kristitty vähän aikaa." Johon pappi innostuneena: "Se onkin uusi kokemus."

Perillä odottaa viimeisiä veriorgioitaan, ja yleensä orgioitaan ennen kommunismiKiinaa viettämä porsasporvarisakki joka mm ampuu pilkkaa Lenin ja Marxin päihin, puhuu mukafilosofiaa ja "kasvattaa" vankityrmien vangeista kukkia ja jopa kukkaihmisiä!!??

Eräänlaista kritiikkiä omaavan teoksen kritiikki sekoittuu, hukkuu ja häviää perverssidraaman ja perverssi"viihteen" viittoihin (lue: riepuihin.)

"Te olette hirviöitä!" "Ei, vaan lapsiasi, äiti!"

The Vagrant (USA-92)

 Erittäin huonoihoinen örisevä irtolainen alkaa kiusaamaan Bill Paxtonin esittämää eräänlasta uratykkiä. Tunkee taloon, murhia naapurissa jne...

Epäonnistunut eräänlainen kauhukomediagoreilupiruilu. Tuolinjalkagorea. Ja elokuvan laiha, laimea, löysä loppu on ennalta-arvattava (potenssin parisataa) , tai pikemminkin "Ei kai nyt näin itsestäänselvyys, ja vielä näin nopeasti vilahtavan tönkösti toteutettuna" No, toisaalta lyhyt vilahdus on armeliaampi, kuin pitkä selitys...

La Femme-Object (Ranska-81)

 "Gargantuamaisen seksiajovoiman" omaavalta scifi(!!)kirjailijalta on porttikelto bordelleihin ympäri maailman. Hänellä vaihtuu naiset, ja hän sekstaa kirjoittaessaan, lukiessaan, syödessään, ja samoin sekstaa siivoavia, kirjoittavia, lukevia, syöviä, tiskaavia naisia., mutta sitten hän keksii rakentaa itselleen naisrobotit. (Millähän tiedoilla ja taddoilla hän ne tekee? No, kyllähän nyt scifikirjailija robotin osaa väsätä. Paitsi että ei; Kyseessä on kaksi tavallisen näköistä naista, tumma ja vaalea.) Robotteihin viitataan koko ajan; Sekstauksien taustalla kulkee ja piipittää pikku lelurobotti ja seinällä on Tobor The Great-juliste. Ja äijä väittää lopussa tulleensa itse robotiksi.

Ei mitään Jess Franco kamera ja mikrofonimunazoomailua. :Ihan mainiohko, mukavan pöljä seksi"scifi"pösilöinti.: 

Notes On Blindness (Englanti-2016) `Visuaalisesti valaiseva, vangitseva elokuva sokeudesta`

 Aluksi avainilmaisut ovat kahlitseva, vangitseva. Tämä elokuva sokeutuvasta miehestä, John Hullista, on oikeaan henkilöön keskittyvä dokumenttidraama, draamadokumentti ja visuaalinen elämys, silmäkarkkia näkeville katsojille, silmämyrkkyä  ja lääkettä sokealle, sokeille. Tällä tarkoitan sitä että tämä ei onneksi ole sokean sokerinen selviytymistarina. "Sokean silmämunat ovat hyytelöpallot." "Unessani menen hissillä yhä syvemmälle kaivokseen." "Sade tulva muodostavat massiivisen painajais,pimeäpyörteen jossa sokeat törmäilevät huonekaluihin ja ruumiisiin." Ja sarkasmiakin: "Miksi pidät silmälaseja vaikka olet sokea?" "Koska ilman niitä tuntisin itseni alastomaksi."

John Hull menettää näkönsä lopullisesti 1983. Tämän jälkeen hän alkaa puhumaan ajatuksiaan sadoille c-kaseteille. Sokean miehen ja hänen perheensä aitoja ääninauhoja huulisynkkaavat, synkkäävät, valoistavat, värittävät näyttelijät. . Mutta ja onneksi elokuva tuo esille kirjoituksen, sanat, äänet sokean laajan kapeassa kontekstissa, ilman sitä lisättyä sokeria;: Jatkuva ripustautuminen, takertuminen, tarttuminen puheeseen, sanoihin, ääniin ilman näkökenttää, valoa, visuaalisuutta, värejä on on monotonista, pitemmän päälle puolinaista ja kuulokentän korostaminen sokeutumiskuvauksissa myös ja varsinkin on sellaista; Myös äänet ilman äänen aiheuttajan näkemistä ovat juurikin puolinaista aistimaailmaa, on ääni sitten tuttu tai vieras. Tässä tartutaan tanakasti siihen tosiasiaan, että ei kaikista, monistakaan sokeista tule ylimaallisia äänirekisteröijiä, Äänimaailman hallitsijoita ja valtiaita, kuten (kauhu, dekkari)fiktioiden Superaistimaailmassa usein väitetään. Ja tässä tartutaan varsinkin siihen, että yhden(kin) aistin puuttuminen kapeuttaa, vaikeuttaa elämää. Se rasittaa, turhauttaa, ärsyttää. Äänet ärsyttävät sokeaa aika ajoin. Mutta ei tässä suolaakaan koko ajan silmille sokeille heitetä; Tämä on myös kaunis perhetarina. Ja tuodaan esiin valonpilkahduksia, pitkiäkin; Onnellisia hetkiä, päiviä, viikkoja...

"Miten, pystyväkö sokea ja näkevä, näkevä ja sokea ymmärtämään toisiaan? Mies naista, nainen miestä? Rikkaat köyhiä, köyhät rikkaita? Vanhat nuoria, nuoret vanhoja?"

Destruction Force (Italia-77)

Tää on tätä sarjaa, näitä sarjoja (näitä oli monia, useita), jo(i)ssa Tomas Milianilla on karmea kiharaperuukki, lätsä tai pipo (tässä peruukki) ja hän näyttelee joko poliisia tai roistoa (tässä roistoa). Harvinaista, hellyyttävää, mukavaa vastapainoa roistoilulle tuo Milianin leikit lapsensa kanssa. Ai niin, Luc Merenda on tässä ylikovana kyttänä, toimii sekin.

Manhunt In The City (Italia-75)

 Umbero Lenzin ohjaama "Oman käden oikeus"-elokuva, onneton, osoitteleva sellainen, joka kaatuu Henry Silvan yksi-ilmeiseen-oikoiseen-toikkoiseen suoritukseen, vaikka hänen pitäisi esitellä, näytellä koko kärsimyksen ja tuskan laaja kaari. No, en missään nimessä, suoraan, totta kirjoittaen häneltä sellaista todellakaan, tietenkään odottanutkaan. Sen verran vähäinen on hänen repertuaarinsa laajuus.

Manhunt (Italia-72)

 Fernando Di Leon upea, upea crime, joka muistetaan varsinkin loistavan, loistavan Mario Adorfin raivoisasta "Juoksen auton kiinni, menen etulokasuojalle, pamautan päälläni tuulilasin rikki, ja johan pysähtyi!"-kohtauksesta.

Roma Violenta (Italia-75)

No, nyt tällä kertaa ei elokuvan niinsanotun esiosan eri ohjaaja saa samanlaista sykettä kuin jatko-osan (Violent Naples) ohjaaja (Umberto Lenzi). Elokuva alkaa kun kaksi pölkkypää-pösilöroistoa ryöstää bussin matkustajien rahat ja paniikkivahingossa, vahinkopaniikissa yhden hengen.

Italocrime-elokuvien pelkuriperusroistotsurkimukset, moottoripyörällä liikkuvat laukkuvarkaat saavat tässä isoäidin kädestä; Mummoksi onkin naamioitunut poliisi. No, ei Maurizio sentään! Vaikkakin Maurizio Merli on tässä pääosassa, tää ei vielä nouse Italocrimen huipulle. -76 oli se genren huippuvuosi, gialloillahan se oli jo siihen mennessä saavutettu. Vuosi-pari aikaisemmin.

Löysää juonta, löysää näyttelemistä, löysää tekemistä. Mutta genrehän vasta kypsyi. Mm roiston takominen tyhjässä bussissa viittaa tulevaan. Yhdessä takaa-ajossa on yritystä ja ytyä ja lopussalanataan, mutta kokonaisuus kuiva. Musiikkikaan ei vielä murjo, murskaa..

Ray Lovelock. Richard Conte, John Steiner, Silviano Tranquili.  Luciano Rossi huijaavana pervopostimiehenä.

 

Violent Naples (Italia-76)

 Mutta nyt taas takaisin todelliseen, täydellisehköön Italocrimeklasikkoon!

Komisario Betti (Maurizio Merli, kukapa muukaan) saapuu Umberto Lenzin upeassa ohjauksessa Napoliin laittamaan Kaupungin Kuntoon. Ja hän tekee sen, asearsenaalinaan konepellistä (Bellistä) pistooliin. Nyrkkejä naulaan laittamatta. Mutta vastassakin on kovaa kaartia John Saxonista Luciano Rossiin. Varsinkin viimeksi mainittuun, sen verran "vetreän" hulluusroolin hän taas vetää. Ja tietenkin nää ikiaikainen Gangsteripomot ovat taas kaiken takana, mutta ei Betti heidänkään, hänenkään päälle balsamia levittele! Vaikkakaan vastassa ei ole Martin Balsam, kuten Fernando Di Leon Verta ja timanteissa! Eikä Martinin vastassa Maurizio! Mutta nyt tähän leffaan takaisin!:

 Leffa menee aika armottomaksi: Cynic, Rat annd The Fist`issä oli golfpallot ja koirat (ja ehkä sen pohjalta Running Scared`issa jääkiekot ja "maalivahti") ja tässä keilapallot kaaliin. Ilman koiria. Mutta ja totta kai päästään lähes rikoshuipulle, mutta se aivan huippu jää tietenkin ja totta kai saavuttamatta Pikkupomot paukutetaan pataan. Isoherra(t) jatkaa, jatkavat.. Franco Micalizzin musiikki yhdistää hyvin Kummisetämäisen viulupianopimputuksen jyräävämpään jytään, jytäävämpään jyrään.

Killer Vs. Killer(s) - (Italia-85)

 Fernando Di Leon viimeistä elokuvaa ei kyllä voi oikein crimeksi kutsua, raivoavaksi, raivoisaksi, raivokkaaksi rapaoaroskaksi kylläkin. Kai tällä jotain heist-elokuvien maailmaa haetaan, mutta kaatopaikalla, roskakorissa, tunkiossa tarkoituksella pyöriteltynä. Rikoselokuvana rutistunut rusina, mutta roskana mainio.

Neljä roistoa (yhtenä Henry Silva, "toisena" Dalila Di Lazzaro jne) lähtee kutsutulle keikalle, joka on silkkaa roskaa; Ehkä käsittämättömin vartijahuijaus elokuvahistoriassa: Alaston nainen mikä lienee hikinauha-silmäsidos silmillään hyppii trampoliinilla (kummasti trampoliini paikalla teollisuusalueella, vai toiko porukat sen offscreeninä mukaan?) ja vartijoiden katseet liimautuvat tietenkin tähän ja sillä aikaa voi muut hiipiä, tehdä tuhoja "vähän". Toinen totaalinen törmäily, törttöily on kun Silva ampuu mistä lienee PikkuFiatista singolla!!??

Hienoa, typerää roskaa ilman aivoja. Ei, vaan nerokkailla roska-aivoilla, arvoilla kaulien, leipoen, paistaen, nauttien. Lopun Henry Silvan hellyyttävä hymy yrmyilyn jälkeen kruunaa kökköyden. Kaiken/(,) kökköyden.

Kidnap Syndicate (Italia-75)

 No, nyt ei aivo-raivopäinen (lue aivoton) rikasnuoriso riehu, vaan heitä kidnapataan.

Kovin köykäinen crime, jota ei pelasta James Mason ainoassa Italocrimessään eikä liioin Luc Merenda. Eikä edes ohjaaja Fernando Di Leo.

Highway Racer - Vauhtipaholainen veressä (Italia-77)

 En ole autokaauhauselokuvien alin enkä ylin ystävä, en keskivertokaan, en italocrimejenkään kentässä, varsinkin jos koko elokuva kaahataan. Mutta täytyy myöntää että italocrimejen "Pikkuautot Italian suurkaupunkien kapeilla kaduilla ja kujilla, joskus jopa ilman lupia kuvattuina"-meininki on tämän genren kuningasluokkaa. No, kyllä ne kaahaukset vilahtavana mausteena menee.

Autojengi ahdistaa kaupunkia (huijaavat hienosti ryöstöjen jälkeen kahdella samanlaisella autolla eri suunttin-kikoilla) joten toiset autot, poliisit perään. Varsinkin viiksetön(!) Maurizio Merli, poliisi joka vauhdin hurmassa naureskellen ajaa takaa roistoja. Poliisiradionkin hän npsauttaa pois päältä ajojahdin ajaksi "Sinulla on pippuria perseessä" sanoo hänestä umpipelokas pelkääjänpaikkapoliisi. Älyttömin juonenkäänne on se kun Merlistä tehdäänkin yhtäkkiä huijausrikollinen, uusi henkilö, rikollisjengiin soluttautuja.. Kyllähän roistolauman pitäisi tietää minkä näköinen heebo heitä on moneen kertaan ajanut takaa poliisina, mutta ei vissiin sitten.... No, kyllä se tietenkin rosvotolloille, tollorosvoille selviää, mutta kumman kauan jopa ja varsinkin Rosvopäällikkö (röyhkein, tyhmin roistoista, mutta vanha ajomestari, osaa ajaa, mutta ei ajatella, siksi pomo!?) luottaa lorujenlaskijaan, vaikka hänen tyhmä alaisensa ennestään epäilee...  Mutta kuten sanottua, liian kaahauspainotteinen minun makuuni. Loppu on kyllä aikamoinen. Elokuvan Suominimi loistava.

Stunt Squad (Italia-77)

Tanakkaa,tiukkaa Italocrimekääntöä ja vääntöä. Poliisit muodostavat keltakypäräisen, mustanahkatakkisen moottoripyöräsquadin joka alkaa ottamaan niljanilkkiroistoja kiinni. Pääroistoa esittää ainakin mulle uusi crimekasvo (ja kasvo yleensäkin) Vittorio Mezzogiorno, tässä Vallina, coolin niljakkaana nilkkinä. (Tyypillä on muuten häkkilintu hälyttimenä piilopaikkansa portilla, Jos joku astuu sisään, viserrys alkaa..) Nerokkaan yksinkertainen on kohtaus jossa kaikkia juoksuryömien heinikossa pakeneva Valli näkee etanan. Ja sitten tämä "cool" kusipää kohtaa bussilastillisen, torillisen ihmisiä ja heidän raivonsa.

Lyhyt juonitiivistelmä: Valepuhelinkorjaajat virittelevät pommeja ja mainitut motskarikytät autosta ammuskelevan pomonsa (aina loistava Marcel Bozzuffi) kanssa laittavat kaupunkia kuntoon, ainakin vähäksi aikaa... seuraaviin rikoksiin, rosvoihin, elokuvaan asti...

Execution Squad eli Alamaailman teloittajat (Italia-72)

 Tämä monien Italocrimefiilien arvostama "Oman käden oikeus"-elokuvalaahaus on "aina" ollut minulle pettymys, tylsyys, eikä tämä katselukerta tuonut siihen uutta, vahvisti vain käsityksiäni, vaikka Enrico Maria Salerno ja Mario Adorf vetävätkin roolinsa huippuun. Niin huippuun kuin se on tässä tylsyydessä mahdollista.

Elokuvan Suominimellä bändipotentiaalia! (Vrt. Vasarat)

Emergency Squad - Hätäharjoitus (Italia-74)

Roistoporukka on muka tekemässä rikoselokuvaa kaupungin keskustassa, paljon katsojia. Todellisuudessa tehdään oikea ryöstö ja murhat. Autolla ajavilla roistoilla moottoripyöräkypärät päässään, tunnistaminen "mahdotonta". Lainausmerkit siksi, koska heidän, ja varsinkin yhden heistä perässä, "kuumakalle", "hippipoliisi", " laahustava lippalakkimies, rento sikarinpolttaja, purija (Tomas Milian). Mutta on roistoporukassakin kuumaveikko, yksinäinen yskijä (Gaston Moschin) ja esim stalinisti"filosofi" (Ray Lovelock)

Melko hidasliikkeinen, mutta hyvää näyttelemistä. Lakki"hyllynä","naulakkona" J & B-pullo, seksivalouskuváuksissa tuhtihko, vanhahko täti, ammuskelua. Loppu on kyllä kova. Lohduton lunastus. Ja sikaariin tuli.

"I always drink on duty!"

P.S. Elokuvan Suominimi kuulostaa, näyttää, vaikuttaa ripuli, ummetushoidolta.

Young Violent and Dangerous (Italia-76) `Nihilisti-idiootit Italian aroilla`

 "Realismi"-idiotismia Toimivaa idiotismia. Toimivaa, totuudenvastaista vauhti-idiotismia. Täysin järjen -ja realisminvastainen "kolmen kollin ryöstökimara". Kolme tyyppiä ryöstää kaikkea bensa-asemista pankkeihin. Porukan pomona pidetään Blondie`ta, tummatukkaista(!) tolloa naureskelijaa, lappofarkkuhaalarista kylä, sori, kaupunki-idioottia 1] (mä käsitin ainakin aivan alussa näin), mutta "alkuperäinen" "oikea" "blondi"pomo porukasta onkin tumman ruskeatukkainen hemmo, mutta hän onkin hermoheikko räjähdyspanos. Järjen -ja realisminvastaista on heidän selviämisensä esim pankkiryöstöstä ja monista tulevista haasteista ilman poliisi"saattuetta". Urpo naureskelija sanookin "Tää on tylsää."

Mutta elokuva ei ole tylsä, vauhtia riittää, juoni vaihteleva (vaikkakin järjetön), näyttelijät hyviä (vaikkakin järjettömiä). Elokuvaviittauksia riittää klassikoihin asti: Naureskelija huutaa pankkiryöstön jälkeen "Milanon ihme!" ja kohta hän jakaa autosta rahaa toriproletariaatille.  Ja he pystyvät rundaamaan autoilla kaduilla, teillä huutaen, mölyten. nauraen päiväkausia, vaikka heidän nimensä tiedetään jo ennen ensimmäistä ryöstöä!!?? Mutta silti Tomas Milian vetää liituraitakomissariona upean rauhallisen roolin! Mutta porukka ei rauhoitu, se vaan lisääntyy ja älykääpiöistyy. Seuraavaksi "joukossa tyhmyys tiivistyy"-lauma ryöstää konepistooleilla kaupan kaksi kassaa saaden setelin, pari.. Mutta blonditollo (se "aito", "alkuperäinen") ampuu lisäjengin, ja kolmikko taas koossa, huoh... Ja taas pakoon... Jne... Jne... Jne.. Mutta nämä jne:t tarkoittavat myös vauhtia, tosin tolloa sellaista, täysin epäuskottavahan tämä julmien junttien pakopaahto on. Mutta toimivan katsottava outohybridi genrestään, mutta ei tämä pääse kertaakaan, koskaan lähellekään edellisen elokuvan tiukkaa analyysia. Tässä aatteita, ajatuksia hierotaan, saarnataan, syötetään katsojan lapaan ja naamaan, että tajuatko tollo, nää on hulluja... Katsoja on huomannut sen jo lähes ensiminuuteilla. Vähemmällä väännöllä ja takomisella ainakin tämä katsoja olisi pitänyt tästä enemmän, mutta nytkin, tällaisenakin keskivertocrime ja vähän ylikin.

1] Itse asiassa hänellä on kaksi kekseliästä heh-höh-vitsiä; Kesken kiivaimman takaa-ajon (poliisit parin metrin päässä) hän sanoo: "Pysäytä baarin kohdalla, minun on soitettava tärkeä puhelu." Tai kun he sen jälkeen pääsevät maaseudun "rauhaan" (poliisit parinsadan metrin päässä), hän huudahtaa. "Varastetaan traktori!" Näinä kertoina minäkin nauroin hänen kanssaan. Ja hänen huudossaan maalaistalom pihalla on liian myöhäistä, mutta nerokasta nihilismiä, "Maanmiehet! Kyläläiset! Landepaukut! Kuokkatyöläiset! Italialaiset!"

 

Like Rabid Dogs (Italia-76)

 Tämä on kaikilla osa-alueilla (juoni, näytteleminen jne) jo huomattavasti parempi "Nuoret aikuiset mellastvat"-elokuva kuin edellinen. Poliittinen, sosiaalinen koommentaari/raportti/fantasia. Nyt tämä on osastoa "Rikkaitten sikavanhempien vielä sikamaisempi jälkikasvu tappaa ja tuhoaa, kun on tylsää". Sikakolmikosssa on nyt mukana nainenkin. Elokuvan loppu on uniikki "Pääsika kohtaa duunareiden mielenosoituksen raivon ja voiman."

Savage Three (Italia-75)

 Kolme tietokone(!!??)"tehtaan" tolloa työntekijää, tai ehkä jonkinlaisen eläinkoe-tietokonetutkimuspaikan, sillä yksi heistä (karmekorkeaaääninen ja perinteisen huonosti, tavallistakin huonommin näyttelevä Joe Dallessandro) pyörii välillä jossain etovan riivatussa rottalaboratoriossa. (Toisiaan tappavista rotista leikataan jalkapallokatsomoväkivaltaan, jossa kolmikko aloittajana.) Tällä siirtymällä esitetään ensimmäisen kerran että kolmikko on töiden ulkopuolella täysin pitelemätön paskasakki. Ja pahinta paskasäkkiä esittää Dallessandro. Heistä tulee koko ajan pahempia ja pahempia, aseina käytetään "kaikkea" autonovista, ruuvimeisselistä trukkiin. Ja vaikka kolmikko tekee tekosiaan myös paljon kaupungin keskustassa keskellä päivää kirkkaassa päivänvalossa, paikalla ei muka ole koskaan kuin tekijät ja uhrit!! Käsikirjoittajat ovat kyllä realismin ruhtinaita!! Mutta!?:  Saako tekoharmaa kävelykeppikyttäpomo heidät kaikki kiinni?...  

- Huono, niljakas, nulju, turha, turta.

Colt 38 Special Squad (Italia-75)

 Rooman poliisit järjestäytyvät, ei vaan yhden poliisin ja pyssyn, vaan neljän koplaksi rikollisia vastaan. Mutta sitten heidän tielleen tulee coolin, karun ja kovan Ivan Rassimovin esittämä hahmo, ympäri kaupunkia joukkoineen pommeja sijoittava pomo, joka on täysin epäinhimillinen tapaus.

- Tiukka italoralli, jossa Stelviano Ciprianin tiukka musiikki. Pituutta kuitenkin vartti liikaa, puoleentoista tuntiin olisi pitänyt päättää päättää. Elokuvaa häiritsevät myös häiritsevät typeryydet; Poliisit saapvat pommipaikalle, mutta osa heistä lähtee pommin jättäneen miehen perään, toiset jäävät ympäriinsä juosten etsimään pommia, mutta kukaan ei huuda ihmisille että paikalla on pommi, joten julma ja typerä tuho on taattu.Julma, siviilejä surmaava, poliisit pelastuvat. Paitsi yksi päähenkilöpoliiseista, johon siviilit sivuun jättäen elokuvaperinteisesti keskitytään.

Myrsky murolautasella, lautasessa - Median Mätäkuut

 Eli tietenkin kyseessä tämä Sanna Marinin aamiaiskeissi. Otsikko kertoo, kuittaa kaiken. Kuittaa nimenomaan, koska kauppakuittienhan julkaisun perään monet toimittajat kirjoitustensa kärjen suuntasivat, tässä viikosta viikkoon jatkuvassa mediarummutuksessa. Median Mätäkuut ovat silloin kun ne päätetään olevan.

Äskeisyys

Elektrodiscoa ja elektroiskelmää. Lava-laulajan/yhtyeen Äskeisyys-EP åitää sisällään seuraavat kappaleet: Aamun äskeisyys, Päivän äskeisyys, Illan äskeisyys, Yön äskeisyys.

Retrodiscoa, retroelektroa, retroiskelmää. "Nykysaundeilla."  Oikein toimivaa puolitunkkadiscoa ja retromodernia iskelmää. Julmaa junttausta ja juuri sopivan juustoista menoa. Illan ja Yön äskeisyys- biiseiisä Olavi Virtamaista "retro"iskelmää ja tenorointia kertosäkeissä. 

Lialeh (USA-74)

 Blaxploitaatioporno jossa lavabändi- gospelkuoro-hot dog-makkara mausteineen-nokkahuilu ja sentraalisantraseksiä. Pääosajehun valtava putkimainen "design"-peltihuone on vessan näköinen ja pääosanaisen laulu-urakehitys valitettavasti lyhyt ja päälleliimattu. Pari biisiä. Hyviä.

Juoneton. Suttua.

Out of The Dark (Hong Kong-95)

 P*ska, kelvoton kohkaus, p*skaa outoilua, p*skaa outoutta jossa televisio ja sm-mies-dominator juoksevat, kädessä on p*skaläjä johon sormella tökätään (kuvaa hyvin elokuvaa) ja välillä goreillaan. Kukkapurkkia kanniskellaan melkein koko elokuvan ajan. Ei Out of the dark, vaan ennemminkin Out of the blue, sillä niin puun takaa tästä löytyy... p*skaa. Lopun paperipropellihattulennätys herättää vähän, mutta puoliunessa katsoja silti silloinkin.... P*ska komedia.

Hall (Englanti-68-69)

 Hienohko, kelvohko, upeahko brittiavantgardelyhäri jossa eteisestä kuvataan muuta asuntoa. Mm Godard- Rolling Stones-julistetta.

Leading Light (Englanti-75)

Hieno, upea brittiläinen avantgardelyhäri, jossa leikittelevä auringonvalo näyttää napakoina otoksina huoneiston osia  ja sähkövalo paljastaa kalpeasti, kalseasti, kalvakasti kaiken.

Sins of The Flesh (Ranska-74)

 Rikasperheen ihan varmasti seko, ilmeisesti alkoholisti, huumeveikko, impotentti, laiska, rahaa tuhlaava aikamiespoika pyörii ympäri Pariisia ja maakuntaa (huvila), niljakas isä (karmean näköinen mies vilahtaa vielä karmeammassa puvussa, tuskin naistenmies, kuten muka tässä, ilman rahojaan) kieltää häneltä rahavirrat. Mutta kyllä niitä näkyy silti olevan, tulevan. "Lopuhkosti" jo rikollisinkin keinoin. Murhankin hän tekee eräänlaisessa "oikeamielisyyden puuskassaan", mutta erittäin sekaisinhan poikaparka on...

Poika kulkee mukaan  rahalla pakotettuine "jengeineen", isälle on eri-sama nainen joka viikonpäivälle, isän "uusi" nainen, pojan äitipuoli viihtyy satamajätkien seurassa...

Softsexailu, tunkkaisen tyypillinen Ranskarajuilu, Ranskaroiskinta, Ranskaroskailu..Psykedeelisten bambi-hevos-lehmä-lintu-liskoveistosten ja parin psykevalolampun ja psykeryijyjen ja ristikkäisleikkausten reunustama sexikohtaus ja funkkaava surinamusatausta on parasta antia tässä "kaikki sikoja"-tahallisuudessa-tavallisuudessa-tunkkaisuudessa. Saunakuumuustappoyritys tuli kyllä ihan navetan, saunan, tallin, tunkion takaa. Ja lopun tunkioraiskaus"yrityksellä" ("I almost did it!") tavoitellaan tunkka"klassikon" paskaista viittaa. Pahin paskiainenhan poika on. Paskaisen perheen paskaisin poika.

 Ei huono, ei hyvä elokuva, jonkinasteinen, jonkinlainen seko-"onnistuminen".

Another Yeti a Love Story: Life on the Streets (USA-2017)

 No, nyt Yeteillään, Bigfootataan Suurkaupunissa. Köyhästi. Löyhästi. Löysästi. Edellisen osan mies(!), nyt partainen penispiirtäjä on synnyttänyt(!!) Jetilapsen (paristokäyttöinen pehmolelu), mutta joku homozorro joukkioineen kidnappaa lapsen heti.

Paljon, paljon, todella, todella huonompi kuin edellinen, ensimmäinen osa (ja se on paljon sanottu, koska edellinen oli huono), täysin 1] mitätön, toivoton, typerä tekele. Juonikuvio on todella kapea. Apea, kapea. Ei rapea. No, lopussa Jetillä on kivääri ja pistooli, mutta tämäkin idea, kohtaus löysäillään lyhyydellään, löysyydellään, kökköydellään 2] köyhyydellään..Mutta ärsyttävin osatekijä kaikista on halpiselokuvien perisynti, epävarmasta näyttelemisestä johtuva Jenkkienkkupuhepapatus, joka loppua kohden saa kuuntelijassa, katsojassa jo päänsärkyisiä mittoja. No, ihan lopussa Jeti ajaa aurinkolasit päässään, autoa, avaruusalusta, se on hienoa!

1] En kirjoita turha tekele, ehkä joku jossain pitää. Eihän tätä tietenkään olisi  muuten tehtykään.

2] Tarkoitan tässä kuivaa, köyhää kökköyttä, en rikasroskaista, roskarikasta sellaista, Sellaisen voi hyvinkin luoda erittäinkin alkeellisista palasista, kun vain on hyvä vainu siitä mitä on tekemässä.

"Why are you doing this?" "Because I`m evil!"

Yeti : A love story (USA-2006)

 Nainen iskee miehen: "Mä tiedän metsässä yhden paikan. Mennään sinne." No, ensinnäkin ei se paikka ihan metsässä ole, vaan jonkun takapihalla (aitakin näkyy), mutta jotkut valkokaapu- ja maski(!)porukat palvovat siellä homoseksuaalista(!) Jetiä kautta Bigfootia!!..

Kovisnaistenmies rakastuu BIGfootiin, mainittu nais-miesparilta näemme elokuvan ellottavimman  (jenkkien iki-idioottiaamiais"terveellisyys"tuotteiden, murojen syönti samalta lautaselta-> sitten niiden suumössöhierontaa vastakkain) sekä käsittämättömimmän (sama pari ampuu jollain rakennustyömaalla liimapyssyillä ilmaan) kohtauksen. Ja elokuvassa on jopa eräänlainen ajatus; Jetejä, Bigfooteja voi tuhota vihkivesivaarnalla! Mutta silti:

Tämä jonkinlaista jälkigorea ja tissivilahduksia "edustava" elokuva ("kovimmat sekstaajat" eivät tietenkään nykyperinteiden mukaisesti näytä mitään 1]) on kyllä aika mitätön "ilmestys". Aluksi oli että "Onpa tää outo!", lopuksi että "Onpa tää tylsä!"

1] Se estetään perinteisen tylsästi gorella. No, vessakohtauksessa on jotain suoleentarttuvaa otetta. Mutta jatkuva kaikkien kuoleminen-henkiinherääminen-kuoleminen-henkiinherääminen-potpuri tappaa (sic) tehokkaasti senkin "hyvyyden". Oikeasti onnistunut, uniikki kohtaus on kun nukkumassa ollut  tyyppi kuuleekin häntä kohtaan suunnitellut tappoteot ja hyppää sänkyyn ja filmi pysähtyy kesken hypyn ja kuulemme ja näemme kaverin mietteitä ja suunnitelmia kuinka päästä pälkähästä rautalangasta väännetyin taustapuhein, ruutuparille piirretyin kartoin ja surrealistisin tunnelinäyin. Tämä kohtaus menee roskaelokuviern kohtauskategoriassa top kymppiin, mutta itse elokuva ei mahdu edes top tuhanteen. Niin tylysti tää tyritään.

Raw Force (Filippiinit-USA-82)

 Loistavaa Roskaa! Tissejä, Cameron Mitchell, tissejä (ei Cameronin), kannibaalimunkkeja (ei kannibalismia) ja zombeja saarella, tissejä, ryyppäystä laivalla, tissejä, matsausta laivalla, tissejä, matsausta maalla, tissejä, kung fua sun muita matsauksia zombeja vastaan, tissejä... Loistavaa Roskaa! Lopussa lukee To be continued... Lisää tissejä?

Death Promise eli Uhkaava kosto (USA-77)

 Kansalliskirjoinen kostokolmikko tuhoaa kansalliskirjoisen kusipääkartellisen landlordeja. Välillä junnaavaa, välillä junttaavaa roskaa ja kauheita asuja. Vähän sellaista puolivälin roskaa. Pahin on pussillinen rottia päähän.

Poikkeuksellisesti poika lähtee nyt Amerikan suurkaupungista punaiseen vaarinmökkiin `rauhoittumista`, kostoa ja taistoa oppimaan.

Psycho-Ripper aka Bloodrage (USA-80)

 Syrjäisessä hienostotalossa prostituoiduilla käy asiakkaita jonoksi asti, törmäilevät ovella. Joku on miesystäväkin, ehkä useakin. Ehkä paikalla usein pistäytyvä poliisi. Mutta kun yksi niistä on murhaaja, jota ei tyttö tiedä. Tai tietää, liian myöhään... Sitten siirrytään murhaajan perässä niljaisen New Yorkin niljaan. paskaan ja likaan... Likaista, niljaista, paskaista Joseph Zito-roskaa. Suomi-vhs:n piirretyssä kannessa kurkkivaa kalmoa veitsi kädessä ei leffasta löydy. Piirrettynäkään.

Scared Stiff (USA-87)

 Mielisairaalalääkäri ja hänen ex-naispotilaansa poikineen muuttavat yhteen vanhaan taloon jossa kohta mellastavat vanhan vittumaisen orjakauppiaan haamu ja teot. Rasittavaa ja täysin epäuskottavaa, mutta valitettavan yleistä genrekäsikirjoitusta on se että mies suhtautuu "suht" raivoten naisensa näkyihin, vaikka on alan ammattilainen (no, ei tietenkään "kummittelualan", mutta silti..) ja jatko on jokseenkin onnistunut kautta geneerinen "sehän näkyii hänestä jo aiemmin, miksen minä katsojana huomannut, vaikka se oli niiin geneerinen"-kauhukäänne,  mutta muuten tämä historia- pulut vintissä (ei viittaus mielisairauteen, vaan vinttiiin, talon vinttiin)-kauhuilu on jokseenkin ok. Hyviä ja hyvin toteutettuja ideoita ovat mm hiekkalaatikkoautojen henkiinherääminen. tietokoneen tietokoneen ulkopuolellekin tuuttaama pikselikauhu, vetoketjupäänahka ja jyräävä kuvausryhhmä ja piano (entä viidakko?)  sekä humoristiselta  puolelta pallopelihullu etsivä (katsoo sitä mm vetoarkistokaappiin kätketystä minitv:stä! Ja rupizombina "Helvetissäkin" kymmeniltä kanavilta!!!) Ja pikseligoreen hajoavan löysän Leningrad Cowboys-kampauksellisen psycho-punkabillyhieviön frisyyri ja koko olemus on magee.  Täysin käsittämätön, mutta kai tehokas on pitkään jatkuva kohtaus on katonkorjaajamiehen vahinkohirttäytyminen talon viereen, ja hän roikkuu siellä kai kuukausia! No, ei kai niin pitkään, mutta todella pitkään. Hajua vain ihmetellään huoneeessa, huoneissa...

Outo, mutta jokseenkiin tehokas elokuva. Oikeastaan oikein onnistunut.

Microwave Massacre (USA-79)

 Microwave Massacre on saastan ja seksismin syvin syleily, ylin yrjötys. Ei verinen, mutta humoristisen tunkkainen näissä kohkauksssa, kohtauksissa. "I`m so hungry I could eat a whore."  `Filet de femme`  Älytön juttu kaikin suolin. Plösö raksamies mikroveivaa vahingossa vaimonsa ja jne, ja, joo, no te tiedätte...

Pääosan esittäjä Jackie Vernon oli stand up-koomikko ja miehen ilmeet, puheet ovatkin hyviä, teot toisteisen  typeriä b-goreleffa-arvattavuuksia. Mutta hauskin hahmo on baarimikko, joka vaahtoaa elämäänsä valittaja-asiakkaille, että "Katsokaa, mulla on tuolla tiskin päällä alkoholinmyytälupa, mutta ei psykiatrinlupaa." Mutta hauskin juttu häneltä on se kun hän ilmoittaa miksi hän on baarimikko. Siksi koska hänellä on peräpukamat ja siksi hän joutui ottamaan tämän seisontatyön! Muutenkin elokuvan parhaimmistoa ovat nämä erilaiset, "innovatiiviset" ja vaihtelevat jutut, puheet ja dialogit... Niihin on paneuduttu, syvennytty. Niin syvältä ne ovat... Elokuvan Ranska-teema (ruuat, hienostelusanat-lauseet, näyttelijähahmoilla le-etuliitteet) hauska johonkin rajaan asti.

An American Dream eli Helvetissä tavataan, kultaseni (USA-66)

"I don`t know is this heaven or hell." "It`s somewhere in between, that`why I live here." Kummallista, mutta suosittua "puhelimia rivissä pöydällä"-tv-ohjelmaa juontava tv-tähti (Stuart Whitman) saa kimppuunsa paikallisen mafiapomon miehineen ja tv-miehen ex-heila-naisineen (Janet Leigh) paljastustensa vuoksi. Mutta hän saa peräänsä myös poliisit koska hän alkoholisoituneen rikasvaimonsa kanssa käydyssä tappelussa vahingossa puoliksi työntää vaimonsa tornitalon ylälukaalista alas. Käsittämättömin käänne on se, että tämä tippuminen aiheuttaa pienen ketjukolarin, jossa yhdessä autossa on mainittu mafiamies, ja hänkin miehineen naisineen joutuu poliisiasemalle...

Elokuvan viimeinen lause on julmankylmää kyytiä Whitmanin ja Leighin hahmoille; "What you expect from a whore?"

Käsittämätön elokuva. En voi muuta sanoa. Norman Mailerin tekstiin perustuva.

Nightmare at Badham County eli Badhamin painajainen (USA-76)

Rangaistussiirtolaraina. Eräänlainen Jenkkiversio House of Whipcordista. Chuck Coinnors karmeatukkaisena kusipääsheriffinä sisäsiittoisessa sikapunaniskakylässä. Genreperinteen mukaisesti vartijattaret kauheita luuskia ja johtaja iljettävä harmaaviiksi-kiharatukka-"adonis"hirviö.  Rajua tunkkaisuutta, tunkkaista rajuutta. Koko sikaniskasikala, koko kaupunki, koko kylä kusipäitä, paskiaisia tai pelkureita, tai kaikkea kolmea, paitsi vangit ja heidän sukulaisensa, ystävänsä. Gnreperinteen vastaisesti ei isoa loppunousua, pakoa, pelastusta, mutta "pieni" sellainen, joka johtaa dokumenttielokuvamaisiin lopputeksteihin. Ei kuitenkaan sanota perustuvan tositapahtumiin, mutta silti;  Surullinen elokuva..

The Comeback eli He tulevat öisin eli Ne tulevat öisin (Englanti-78)

 Campäkkiä uudella levyllä yrittävää pop-staraa (Jack Jones 1]) joku, jotkut yrittävät jonkun takia saada hulluksi haamuin ja hulluin hullujen teoin. Jämäkkäää, tanakkaa kauhua välillä (sirppi-kirvesgorea.) Ihan koko elokuvaa juttu ei kanna, on vähän liian pitkäkin, mutta on ihan kelpo kauhuelokuva. Nytkin on sekavuutta, mutta ei esim semmoisissa määrin läheskään, kuin ohjaaja Pete Walkerin edellisessä arviossa mainitussa Frightmaressa. Nyt Walker on tehnyt pikkuisen  "koherentimman", "tavallisemman" tarinan (eli lainausmerkeistä tietää, ettei kovinkaan todenperäistä tarinaa nytkään kerrota.) Molemmissa mukana muuten, ja House of Whipcordissa sekä House of Mortal Sin`issä,  taidokkaan, tehokkaan puistattava Sheila Keith. Häntä on aina pirun pelottava, pelottavaa nähdä.. Siksi hänen tuotoksiaan "haluaakin"(?) katsoa harvoin, hyvin harvoin.. Jäiset väreet..

1] Ja manageriansa näyttelee Charlien Enkeleiden David Doyle

P.S. Ehkä vähän jopa ilkeän ironista kieliposkisuutta on erään hahmon väite, että pop-staran loungeiskelmäiset kappaleet olisivat `perverssin pahamaineista poppia`.

House of Mortal Sin aka Confessional (Englanti-76)

Vanha karmea katolinen kurppakökkö pastori nauhoittaa Tunnustuksia ja ajaa nuoria abortin tehneitä tai raskaana olevia naisia itsemurhiin ja suoratappajakin hän on, tappaa naisten miehet, kaikki synnintekijät....

Pete Walkerin "House"-"sarjaa". Ei niin yhteiskunnallinen kuin edellinen, enemmän kauhuralli, mutta eipä kirkkoa voi yhteiskunnasta erottaa.

Parempi kuin edellinen. Tuo niljakkuuden liioittelun lähelle maksimia papin hahmossa, mielessä... Pidin paljon, pirusti, pirusti paljon.... Olisin katsonut tätä jännitystä vaikka kuinka pitkään, tietenkin niin että lopulta paha paskiainen paljastuu... No, loppu on Saatanan Kylmäävä, Kylvävä, voin sanoa...

Pete Walkerin heiluvan, huojuvan, vaappuvan kauhuelokuvauran ehdoton huipennus. The Comeback kakkosena. No, Frightmare (tyttö tuo vanhemmille lihaa!jne!) on jonkinlaista mättöä, mutta sellaista nyt tekee kauhuojaaja kuin kauhuohjaaja... Ja se on saatanan sekava, Lue: Toisiinsa liittymättömät ja liittyvät typeryydet "natsaavat".

"I`m afraid! Don`t you?!"  "No..." Yes you are...You should be...

"Why in God`s name he do this?" "How and why?"

House of Whipcord (Englanti-74)

 Pete Walkerin ohjaus on korostetun synkkä "katsaus" Englannin rangaistus-kurituskulttuuriin, rangaistus- kurituskouluihin-vankoloihin. Jälleen nuori nainen kaapataan vanhaan vankilaan, jota pitävät kolme julmaa naista sekä korostetun kökkö, julma ja sokea(!!) tuomariukkovanhus. Äijän tekotärisevä vanhusnäyttelypuhe on karmeaa kuultavaa. Enkä tarkoita pelottavaa, vaan kuten kirjoitin, karmeaa.

On tässä julmaa ideaa ja pöyhintää, mutta tämä on liikaa pimeässä tai puolipimeässä tapahtuva kärjistys. Nuoirten naisen sieppaajan nini Mark E. Desaad, Mark E. Desade on helvetin tyhmä sanaleikki, jossain komediassa menis.

On tässä kyllä idioottimaisen, järjettömän, brutaalin byrokratian kritiikkiä, joka osuu; Salaisen vankilan henkilökunta tekee kaikista "asiakkaista", heidän saapumisestaan, rangaistuksistaan, lähdöstään (=kuolemasta.) "viralliset" paperit. Miksi ihmeessä? Kenelle? Natsi-Saksan meininkiä. Miksi nämä tollot jättävät todistekappaleita? Hyvä tietenkin, että jättvät jos ja kun paskiaiset jäävät kiinni. Paikka on Nuorten naisten kasvatuslaitos ja sokea tuomari pannaan allekirjoittamaan naisen vapautuspaperit, todellisuudessa paperissa lukee Kuolintodistus. (Kolmen rangaistuksen jälkeen tulee kuolema.) Tässä tämä sokeus ja kuolema-teema tulee julman inhoittavasti, irvokkaasti esiin.

Elokuvan selviämistapahtumaketju on nopeudessaan ja typeryydessään täysin järjetön, "Hei! Tää pitää saada nyt loppumaan- puolitoista tuntia tulee täyteen!"-tyylinen älyttömyys. Mutta hyvä tietenkin että selvis!