torstai 22. lokakuuta 2020

Blood Of Dracula`s Castle eli Verilinna eli Verimessu (USA-67)

Tuotteliaan tuottajan, roskaohjaajan Al Adamsonin paras elokuva. (Dracula vs Frankenstein on sitä idean, nimen, muttei toteutuksen tasolla.)

Alkuasetelma näyttää, tuntuu kuivalta; Draculan "linna" on aavikolla! Mutta se on vain luuloa, sillä siinä on meri, veri vieressä; palvelijat tuovat talossa asuvalle vanhalle vampyyriparille(!)  veret viinilaseissa (esim nuoren, `puhtaan`naisen, odotin että veriasiantuntijat olisivat sanoneet tekovuoden) pariskunnan ei tarvitse lehahtaa minnekään..

Lisäksi elokuvassa kuuhullua karkulaista (tässä versiossa, ei alkuperäinen, hän muuttuu ihmissudeksi), talon perijäparia, verivarastokellaria... Tämä loistavaideainen vampyyri-iloittelu ei minuutillisesti, määrällisesti määrää, mutta määrittelee elokuvaa; Muut genren lainalaisuudet, tyypillisyydet vain tukevat tämän, tätä uutta peruspilaria. Eikä tosiaan peruspilaa, vaan peruspilaria; Harmi että tämä uniikki kekseliäisyys jätettiin, unohdettiin (tai ei edes tiedetty) kaikissa myöhemmissä vampyroinneissa, oikeastaan ihan tähän päivään saakka. Myös kuuhulluden ja vampirismin yhdistämisessä on uniikkeja piirteitä. Ja: Onko Kuuhullu, La Lunatic, kuitenkin järkevämpi kuin Kuuhulluuteen uskova?

"Must be some kind of joke! Tell me it`s a joke!!" Ei vitsiä, vaan absurdi, oiva, uniikki vampyyriversio, väännös. Charles Nizetin Possessed - Vangittu tulee vähän mieleen, mutta se ei ole ollenkaan vampyyri- innovatiivinen, yleensäkään vampiirinen. Ei empiirinen, eikä vampiirinen.

"Rats in the cellar, bats in the tower!" Vaikka elokuvassa lausuttava lause kuvaakin konkreettisesti kauhu"linnaa", niin taitaa kuvata konkreettisemmin useammankin henkilöhahmon mielentilaa... Hetken jo lopussa mietin, että onko tässä sittenkään ennalta, ajalleen arvattava lopetus, ja vaikka ei ollutkaan, vaikka ei niin korkeisiin rohkeuksiin noussutkaan,mutta, niin; siitä huolimatta; Todella toimiva elokuva Todella hieno..

"You and your bloody castle!"


sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Giallo In Venice (Italia-79)

 Gialloiden gorelopetus. Ja jatkuvan softseksin. Karmeaa, kauheaa raajarikkogorea (siis raajarikoksi tekevää, kaikkea ei kuitenkaan näköjään näytetä, mutta helvetti aivan tarpeeksi [lue liikaa}), ja kai kakstuhattaluvun gornokidutuskakkojen esikuva, mutta kai se jonkun oli gialloketjukin katkaistava, olivat menneet niin paskoiksi. Tämä tanakkana, jämäkkänä kakkakasaesiensimerkkinä. Parin pervertikon tuho, mutta perversiiot jatkuvat, se on ehkä elokuvan "sanoma"?  P.S. Kevyt viihdejazz soi läpi koko elokuvan, kohtauksesta huolimatta, välittämättä. Vahva välinpitämättömyys leimaa koko elokuvaa. Välinpitämättömyys kaikesta. Se on ehkä elokuvan "sanoma"?


tiistai 13. lokakuuta 2020

Pour La Peau D`un Flic aka To Kill a Cop (Ranska-81) `Tässä ei ole juurikaan järkeä.` `Se on varma.`

 Ehkä ex-poliisi (Alain Delon) pitää etsivätoimistoa keksityn kaverinsa kanssa. Sihteeri (Anne Parillaud) on sentään olemassa. Heillä on suhde. Erikoislaatuinen, outo, kummallinen.

Erikoislaatuinen on elokuvakin. Sekava, sotkuisa myllytys, rellestys, jossa ei oikein järkeä; Etsivä tappaa roistoja, mutta myös poliisinkin. Mutta saa jatkaa rellestystään, oikein kenenkään kuitenkaan varsinaisesti estämättä?...

"Pää""Juoni": Sokea nuorehko nainen on kaapattu, karannut tai kidnapattu?

"Saanko esittää lyhyen kysymyksen?" "Mikäli se on lyhyt." "Minne me olemme menossa?" "En tiedä." "Mahtavaa." En minäkään tiedä. Tietääkö kukaan muukaan? Tuskin.

Lopussa tyhmää, tylsää, kipsistä sairaalahuumoria.

Mielenkiintoinen myllytys.