The Erotomaniac Daimyo aka Tokagawa`s Ban (Japani-72)

 Ei näitä historiapinkuja jaksa. Hyvä, onnistunut kohtaus on jossa rivi alastomia naisrintoja lähestyy harmaasiniyössä aamutakkista läskikasasikaraiskaajaa tappaaksen tämän: He lyövät mahamitättömyyden silmään kaulakoruristin ja ukko kaatuu kylpyaltaaseen jossa punainen purkautuva purppuraverikukka peittää äijän kasvot. Naisharakirikohtaus taas on ikävä, iljettävä, ilkeä ja inhoittava.

Rites Of May (Filippiinit-76) Hitaasti huojuen, höyryten lähestyvää komeakuvaista kauhua.

 Valokuvaajamies saapuu kaukaiseen kotikyläänsä huomaten että naapurin nainen on oman siskonsa pahuuden(,) vallan alla. Uskonnollisuutta, pahuutta, painajaisnäkyjä: Rukoushuoneen ympyrässä istuvat uskonnolliset  nuket, patsaat nousevat ja käyvät kimppuun hitaasti huojuen, valokuvausstudion/"leikkaussalin" saksikaapin salaisuudet, seancepöydän antimia lisätään herkullisesti ja kekseliäästi päällekkäiskuvilla ja mustavalkoisilla "muinais"filmeillä.

Hitaasti höyryävää, keitettävää, kypsyvää kansanperinnekauhua. Hyvää sellaista. Pöytään! Syömään! Ainakin silmillä syömään komeaa kuvausta..

Välillä raskassoutuista elokuvaa, mutta ansiosta, syystä, sillä vene on täynnä ankaraa asiaa,  rakasta/ raskasta ihmiseloa, yllätystä...

Io Island (Etelä-Korea-77)

 Kylmä BisnesMies haluaa perustaa hotellin joka kantaa muinaisen, myyttisen kiroussaaren Io`n nimeä. (Kirous kai koskee enimmäkseen miehiä.) Hän järjestää jopa muka pr-matkan saarelle, mutta matka keskeytyy kun yksi pr-laivan vieraista alkaa moittimaan miestä saaren `kunnian` lokaan viemisestä ja kohta vieras katoaakin laivalta ja epäillään, jopa julistetaan kuolleeksi. (Katsojat näkevät kun miehen pää nousee pinnalle laivan ja saaren välissä..)

Saarella elää (vai elääkö enää?) perinteinen naisten helmisukeltajien yhteisö. Saaren miesten toivotaan lähtevän mantereelle tietyssä iässä (varmaan kun lapsi, lapsia on tehty), sillä muuten he voivat kohdakkoin kohdata kuoleman, tai ainakin hylkäämisen, yksinäisyyden...

BisnesMies alkaa selvittämään vierasmiehen katoamista ja hänen omalta kohdaltaan kiroussuma alkaa keriytyä, kiertyä hänen ympärilleen, vierasmiehellä se jatkuu jo ties kuinka monentena sukumieskirouksena.. 

Elokuva kiertää kirouksien suohon vielä taidokkaasti luonto, kalakatoa ja/tai  sitä tai jotain muuta kirouskautta frigidiyttä ja steriiliyttä. Nämä tuodaan karmean, kylmän kirouskäänteisesti, käänteiskirouksellisesti näin: Molemmat miehet ovat työntäneet kouransa, kätensä kiroukseen, mutta toinen heistä saa jääkylmänkangistamana ruumiina kirousta jääkylmänkangistamaan kaluunsa!! Ja sieltä kirous kiipeää sukusiltaa eteenpäin, sillä kuten leffan (l)opetus-lopetus-opetus-opetus-lopetus kertoo; `Vaikka miehen ruumis on umpijäässä, niin sperma on lämmintä, juoksevaa, lisääntyvää, siittävää vaikka vielä vuoden päästä` Kuin lisääntyvä, siittävä Nekromantik!!

The Enchanted (USA-84) Liian, halpa, helppo..

 Väljät (kuivan [v]ankeat, apaattiset aukiot, auot ja vesistöt) ja tiheät takametsät ja tiheät takametsätarinat, tiheän tirisevän-tiukkuvat takametsätarinat muodostavat jollain tavalla seurattavan kansankauhuilun. Mutta tässä halpis-independentoutoilussa   halpuus nimenomaan muodostuu ongelmaksi: Takametsien taiteilijanaisen asunto folio kautta kangasheiluntahuoneineen on aivan liian tavallinen, "turvallinen" floppi-idea, vaikkakin (=valitettavasti) ideaa jatketaan, laajennetaan lapselliseen kummallisuuteen, outouteen  asti lopussa.  Ja lisäksi ja varsinkin elokuvan tapponiitti on jo alusta alkaen aloitettava täysin turha erilaisten eläimien ampuminen, tappaminen, tapettujen eläinten kuvaaminen... Murha! Turha! Turha! Murha! Turha! - Liian halpa, liian helppo.. Turha!

Who Fears The Devil? aka The Legend of Hillbilly John (USA-72)

 Kilvoitteleva `kirottu` kitara vastaan riivaajan riivatun ruma lintu ja muut maaseudun paholaispossen edustajat, ilmentymät, irventymät... Hitaasti   syttyvä   palava ja kypsyvä luonto ja jumaluuslaulu-leffa on ihan kelvollista kansakauhua. Balladi ja Legenda Legenda ja Balladi pienehkön maapläsin kitarakiertäjästä lauluineen...

Murders (Finland-Lapland-2023) Murderers (Finland-Lapland-2024)

 Oivallista Lappi-giallonoiria, eka osassa murhat, tokassa murhaajat.. Eka enemmän Lappi-noiria. Siis lyhäreitä molemmat. Keskiyön aurinko-noir oudompi käsitellä käsittää kuin giallo. Mutta gialloidaankin kyllä. Slasheriin ei samoilla (sanoilla) SEKOituta,, seota, sotkeuduta, soudeta, suhahdeta,  sukelleta, sulauduta, surauteta, survouduta, syöksytä.

Arvoitus? Vanhat miehet istuvat jäykkinä, mykkinä, peloissaan pitkän pöydän ympärillä kun vanha mies käppyrässä tankkaa tekstiä papereista pöydän päässä.

Flux Gourmet (Englanti-2022)

 Loppua kohden kiehuttava, paistava, tiristyvä, piristyvä elokuva ruuanlaittoääniperformanssiryhmästä, terroristeista heitä vastaan (mukana ryhmän jäseniä), ärtyvän suolen oireyhtymästä... Ja maineen menetyksestä kun paskaperformanssin (ruuan lopullinen muoto) paska osoittautuukin suklaaksi..

The Guy From Harlem (USA-77) Ohjaajalla ja elokuvilla on "annettavaa" sankan, vankan jäykkäelokuvan "historian" "ystävälle"? Kiitos?

 Jos edellisen ja tämän elokuvan ohjaajaa Rene Martinez Junioria voi jostain "kiittää" ja Juniorilla on ja Juniorilla on "annettavaa"  elokuvahistoriaan, niin hän on tehnyt viimeisimpiä blaxploitaatiobuumin   (juurikin varsinkin tuo edellinen ja tää) ja viimeisimpiä bikerbuumin (Road to Death-73)..

No, minkälaisen bläkkärin Rene rustas ja filmas ja ohjas kun hän päätti tehdä  vakavan, tai `vakavan` (ei nyt laiteta täyslainausmerkkeihin tätä)?  No, kökön kuin köysi rautakankena (mutta `onneksi` näyttelijätyö on ankeaa kankeaa rautakankea), mutta ei yhtä hauskaa kuin edellisessä, Tappelut tietty yhtä tanakan, vankan jäykkiä kuin edellisessäkin.. Niin, ja se Harlemheebo, Harlemhemmo-etsivä matelee, möyryää tässä `mafiaisessa` Miamissa.. On kidnappauskeissiä sun muuta suuta suurentavaa, ja silmiä sulkevaa..

P.S. Tuossa Road to Death`issa esiintyy chiquitita-banaani-ilmapallojen edessä `psyke`bändi The Joe Banana Thing ystävineen, jäseninään mm American Beauty`ssä ja Ghost Worldissä näytelleen Thora Birchin vanhemmat, softpornokinnäyttelijät  Carol Connors ja Jack Birch!!.. Eli tämmöistäkin elokuvahistoriaa Martinez "pursuaa"..

Super Soul Brother (USA-78) Penkkijuoposta "Super""Sankariksi"

 Elokuvan alku ja muutama pipana myöhemmin on järjettömän, mielettömän, älyttömän kekseliästä roskauniversumiuniikkiutta: Sikaria polttava, valkotakkinen (välillä hänellä on valkotooga ja turbaani) kääpiötohtori, tohtorikääpiö on keksinyt rokoteseerumin, seerumirokotteen joka tekee eläimistä supereläimiä, mutta haittana on se, että ne kuolevat viikon kuluttua. No, nyt sitä halutaan kokeilla ihmiseen, ihmisiin ja tällä kertaa, (huumori)blaxploitaatiota kun on, mustiin ihmisiin (valkoisia ei juurikaan, paljonkaan näy, KUSTAnnussyyt?). Tai ihmiseen, sillä valko- tai pinkkipukuun (puvut vaihtuvat kaikilla päälle lennosta) pistoolia esillä keskellä housunkaulusta esittelevä hemmo ei uskalla, joten koekuninkaaksi, koekeisariksi valitaan par aikaa purettavan kadun, lähiön (näytetään mm keikka- tai levypaikka-lahoava lautakasa, jossa Joe Texin keikka tai levymainos), "puiston"penkkijuoppo (Wildman Steve). Hänet sitten laitetaan lippalakki vinossa laboratoriopöydälle ja kohta hän on lippalakki vinossa sänkyhommissa (hänellä on kuulemma, ei näemmä [näytetään suihkussa sivumuna, ei ole mahti-metridongi]), suihkussa hänellä ei valitettavasti ole lippistä. Eli seksiseerumi kyseessä.. Siihen asti kun tohtori lyö hänelle uuden pistoksen `buttiin` ("En yllä pistämään käsivarteen." Elokuvan ainoita hauskan kökköjä, kökön hauskoja vitsejä.) ja se on sitten se on se voimamiespistos, mutta se tuli liian myöhään. Tai aivan sama, vaikka olisi tullut aikaisemmin, sillä voimamieskohtauksia on vähän ja heikkoja, huonoja, latteita, vaisuja. Ainoastaan kassakaapin nostaminen ja rautaputkella (kumiletkulla) kuristaminen erottuvat hitaiden, jäykkien mutta onneksi nopeasti vilahtavien "tappeluiden" pikkukasasta, nyppylästä. Eli ei seksi (siitä tarkemmin seuraavassa kappaleessa) eikä toimintakomedia, vaan on haudattu syvälle johonkin näiden väliin...

Eli siitä seksikomediasta. En tiennyt että tämä on seksikomedia, vaan luulin, että kyseessä on Supermiehen toimintakomedia. Emme, en saaneet, saanut siis kumpaakaan. No "seksiä" (voimakkaat lainausmerkit) on vilahtava seksikomedioiden perus-perus-perustylsyys, peitto heiluu ja nainen voihkii valtavasti. Suihkukohtauksessa sentään se sivumuna ja naisen nätti pylly. Tissejä tietenkin parit kerrat. Seksivitseistä voisi mainita puolihuonon, puolihyvän jossa tuo turbaanitoogatohtoritohtori imee vanhan tanssijan tissejä (Wild Savage[!] ainoassa elokuvaroolissaan) ja "sokeutuu" ja sitten "tukehtuu". EI! Mukana myös outo Musta Tuhkimo (mutta ei tosiaan Tuhmimo)-juttu; Mies ei saa syödä yöllä kahdentoista jälkeen, pitää levätä aamuun.. Miksi levätä, miehen päivätkinhän ovat enemmän lepoa kuin seksiä ja toimintaa... No, elokuvan loppu`huipentuma` on hauska:  Kellokaupassa `Super`mies toisaalla katselee kelloja ja toisaalla tiskillä  pukukääpiö ja naisensa kiistelevät vihkisormuksen kalliista hinnasta, ja nainen "pyörtyy" kun mies ehdottaa eroa, ja kun henkilökunta keskittyy heihin, `Super` kantaa kassakaapin auton taka-arkkuun puoliksi roikkumaan. Ja pakoon!

P.S. Roskakohtausluettelon "ansiosta", takia luulisi että tämä on loistoleffa, mutta mukana niin paljon toistoa, tyhjää, tyhmää, tylsää, että kyllä tämä aika kammottava, karmea, kauhea(n) katselukelvoton, kehno, kelvoton on. No tuo katselukelvoton on jo liioittelua, sillä onhan tässä paljon hyvää, mutta valtavat odotukset petettiin säälimättömästi. Toistoilla, tyhjyyksillä, tyhmyyksillä, tylsyyksillä.      

The Monster Squad (USA-87) Jäykkä, Kalvakka hiippailu, huopailu, hupailu, vaisu, valju vaaniskelu (varsinkin hirviöt, eritoten Dracula). mutta lapset pelastavat värikkyydellään leffan.

 Christopher Lee`hän oli aina osissaan jäykkä ja kalvakka ja kai se hänellä Draculoihin sopi, mutta tämän hupailun, huopailun ikoninen, ironinen Dracula (kuka lienee Duncan Regehr) on niitä jo liiaksi. Se on tämän " Monstereita fanittavat lapset perustavat monstereita lahtaavan  Monsteri Squaadin"-elokuvan ensimmäinen moka. Ja toinen, että sitä, tätä monsteritoimintaa on aika vähän. Mutta silti tämä suhahtaa, sujahtaa joutuisasti, eli kyllä tässä yllättävän  hyvää happea on pumpattu "Legendaariset Monsterit kaupunkia kaatamassa"-komediaan. Eikä tämä hyvä ole  pelkästään nostalgiaa.

Top of The Heap (USA-72)

 Musta poliisimies kuvittelee olevansa avaruussankari, alaston viidakon villi vesimelonimies, naistenmies tietty myös, lopuksi hän on kai Kennedyn ja astronautin sekoitus paraatissa, jossa kadut ovat tyhjät, vain ampuja ja auto...