Elokuvan alussa nainen (Loretta Young) istuu lesosti, leuhkasti Cosmopolitan-lehden takana oikeussalissa, vaikka on syytettynä murhasta ja tyypillinen raivoava siilitukkainen syyttäjän pyörölaseissaan mesoaa murhatuomiota. Sitten siirrytään takahuoneeseen jossa nainen alkaa katsomaan paksujen oikeusjuttumatrikkelien selkämysten vuosilukuja ja takautumat kertovat vuosijärjestyksessä mitä minäkin vuonna naiselle tapahtui. Eli tapahtuu tämä tyypillinen kaari, jossa hänelle tahtoen tai tahtomattaan, tai ei ollenkaan tapahtuneista rikoksista ja "rikoksista", gangsteripimun nousuista, laskuista ja vastustuksista kerrotaan, kudotaan tarinaa. Pitkään, puoliksi nainen on myös lain puolella oikein konkreettisesti, rakastuttuaan rikkaaseen asianajajaan, ja rakkaus on molemminpuolista.. Nämä muistelut muodostavat elokuvan pitkän rungon.
Elokuvassa tuodaan erikoisen piikikkäällä, pisteliäällä, tehokkaalla tavalla esiin ajan työttömyys: Koko kaupunki on täynnä neonvaloja(?!) joissa lukee "No jobs." "No help wanted." Ja kaiken tämän valovyörytyksen keskellä vilahtaa Joan Crawfordin nimi elokuvateatterin mainoksessa.. No, hyvä että edes hänellä on töitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti